maanantai 18. toukokuuta 2015

Pikkupaikkakunnan kirpparilta



Palasimme eilen yömyöhään kotiin pidennetyltä viikonloppureissulta. Perjantaina piipahdimme ystäväni kanssa pikkupaikkakunnan kirkon kirpparilla, ja mitä sieltä löytyikään! Juuri sattui sopivasti olemaan Osta kolme, maksa kaksi -tarjous.


Turo Finlandin villakankaisesta (?) puvuntakista on tarkoitus ommella muuta. Olen alkanut bongailla vanhoja, laadukkaita vaatteita kirpparilta niiden hyvän ja kestävän materiaalin vuoksi. Malleiltaan nämä ovat selvästi mennyttä päivää, mutta kangas on tässäkin takissa yhä aivan mainio. Takista maksoin 2 euroa, ja jännityksellä suunnittelen, mitä siitä saisin aikaan.


Vanhat peltipurkit pääsevät kokoelman jatkoksi; ne maksoivat 50 senttiä kappaleelta ja toinen tuli siis kaupanpäällisinä.





Takki roikkui oranssissa muovihenkarissa, jonka sain ilmaiseksi mukaan :) Ovat kuulemma isoja ja kömpelöitä, vievät liikaa tilaa :) :) :) :)


:) :) :) :) :)









Pikkupaikkakuntien pikkukirpparit ovat kyllä todellisia aarreaittoja. Etenkin Sarviksen vaateripustimesta olen ikionnellinen. Aina joskus niihin kirppareilla törmää, mutta koskaan aikaisemmin eivät hinnat ole minua miellyttäneet.


Reissun aikana koirat olivat yhden yön koirahoitolassa. Tämä on niiden elämän aikana toinen koirahotellikokemus, ja molemmat kerrat ovat sattuneet tälle keväälle. Nyt on Manulla maha kuralla ja päästiinkin heti ensimmäisenä arkipäivänä mukavasti arjesta kiinni, kun Manu järjesti minulle mattopyykkiä. 


Eipähän pääse unohtumaan, ettei elämä ole pelkkää juhlaa ja ilmaista Sarvis-henkaria.


16 kommenttia:

  1. Voi mikä kaupan päällinen! Odottelen innoissani mitä saat takista aikaan. Meillä on melko läjä epämuodikkaita pukuja ja pinterestiä olen selainnut ideoita etsien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä melkoinen! Yritin tiirailla muitakin vaatteita, josko niissä olisi ollut myös Sarviksia, mutta ei näkynyt.

      Vanhat epämuodikkaat puvut on kyllä hyviä. Tykkään näistä napakoista, kunnollisista kankaista.

      Tuo puku olikin muuten merkiltään Tuomi eikä Turo :)

      Poista
  2. Edullisia löytöjä olet tehnyt :) Ja ilmaiseksi vielä Sarviksen henkari! Hyvä tuuri :) Kivanoloinen blogi muutenkin. Menee varsin eräskin hetki, kun pitää selailla sun blogi läpi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarviksen kanssa kävi kyllä tuuri! Olisi kiva, jos saisi kokonaisen rivin näitä erivärisiä Majureita eteiseen! En vain ole valmis maksamaan yhdestä henkarista kymppiä :)

      Onpa kiva kun löysit tänne :)

      Poista
  3. Sarviksen henkarit on ihan parhaita. Ihanan keltainen tuo sinun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se nätti! Vielä kun löytyisi semmoinen kymmenkunta eriväristä Sarvista oikein oikein halvalla, saisin eteisen takkihenkarit vaihdettua.

      Poista
  4. Hyvä kaupanpäällinen, itsekkin olen saanut vanhoja puisia henkareita joista pidän kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on jonkin verran vanhoja puuhenkareita, sellaisia joissa lukee vanhojen liikkeiden nimiä. Ne on myös tosi hienoja. Kerran ostin niitä Rovaniemen Kontista eurolla kymmenen :)

      Poista
  5. Nyt oli sopivan hintaisia tölkkejä :) Itse etsiskelen kaktusistuksiini värikkäitä tölkkejä, mutta tähän mennessä on täytynyt tyytyä ihan kaupan tölkkeihin itsepalvelutyhjennyksen kera, kun kirppareilla on tullut turhan tyyriitä tölkkejä vain vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! Tuo sininen Koronan purkki etenkin on oikein hieno. Meillähän on ennestään papan vanha punainen Gevalia-purkki. Siinä pidin jonkin aikaa kukkaa, ja harmittaa, että se pääsi vähän sisältä ruostumaan. Vesi oli varmaan valunut.

      Vanhat peltitölkit on kyllä hinnoissaan. Onneksi, koska muuten tietenkin hamstraisin niitä törkeät määrät.

      Poista
  6. Oi, onpa todella hyviä löytöjä! Ihanaa, että vielä voi saada tuollaisia kaupan päällissiä. Niin usein ollaan jo melkein liian hintatietoisa melkein joka paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Harvoinpa tulee löydettyä mitään nimekästä pikkuhinnalla. Mutta kyllä nämäkin kirpparin rouvat ilmeisesti ymmärsivät, että purkit ja henkari olivat nyt haluttua tavaraa. Naureskelivat, että onkos se retroa, ja kertoivat, että Sarviksen henkarit ovat arvokkaita. En tiedä, miksi eivät olleet laittaneet paljasta henkaria myyntiin. Ehkä kaupanteko ei ollut heille pääasia :)

      Poista
  7. Oi kiva tuo majuri-henkari, meillä on noita punaisena ja kovassa käytössä on, ihan parhaita kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vain tuntuu yltyvän tämä retrobuumi, nyt ihastellaan jo muovisia henkareita. Meneeköhän tämä joskus ohi?

      Poista
  8. Mun lapsuudenkodissa on noita hengareita, lapsena leikittiin että ne on hiihtohissin ankkureita :)

    -Saija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kuulostaa hirveän rajulta leikiltä! Oikein niskavilloissa tuntuu! Toivottavasti ette sentään roikkuneet niistä koko painolla :,)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!