tiistai 10. helmikuuta 2015

Trimmausta odotellessa



Viimeisestä trimmauksesta on kulunut jo hyvän aikaa, ja koiraparat ovat alkaneet näyttää katupiskeiltä. Yleensäkin siinä vaiheessa, kun ei enää ole ensivilkaisulla selvää, kumpi pää on kumpi, olisi hyvä vilauttaa vähän saksia ja trimmeriä koiran suuntaan.


Kesällä turkkia voi huoletta trimmata niin paljon kuin tykkää, mutta talveksi olemme antaneet koirien kasvattaa itselleen vähän lämpösuojaa. Syksyllä leikkaamme turkin niin myöhään kuin mahdollista, ja keväällä ei malttaisi odottaa, koska pääsee ensimmäistä kertaa siistimään pehkoa. Trimmerin kanssa homma on aina joko tai: erilaiset vaihtopäät, joiden olisi muka tarkoitus jättää karva eri mittaan, eivät toimi yhtään.






Manun karva sentään on edes jonkin verran siedettävää, pehmeää ja kikkaraa. Minusta Manulle riittää pelkkä pääalueen saksiminen. Kesällä trimmasimme koko koiran samalla tavalla lyhyeksi kuin Elmon, ja Manu alkoi erehdyttävästi muistuttaa Suomi Soffan Alcanzar-päällistä. Siis semmoista mokkamaista halpaa kangasta, johon voi paljaalla sormella piirtää rivouksia.









Manu menettelee tuommoisenaan, hölmön näköisenä, mutta entäpä Elmo. Se on kipeästi kampaajan tarpeessa. Muutama kuukausi ilman trimmausta ja Elmo näyttää vanhalta juopolta. Rähjäisen karvan alla Elmo on oikeasti ihan kaunis koira.





Elmo täyttää huhtikuussa jo neljä. Siitä on tullut etenkin Manun myötä todella rauhallinen ja hieno koira. Viime aikoina se on ollut niin rauhallinen ja huomaamaton, että se vaikuttaa suorastaan alakuloiselta. Onkohan Elmo masentunut? Jospa sekin kaipaa kevättä ja kunnon parturia. Ehkäpä se muistelee haikeana parin vuoden takaista  kolmen päivän karkureissua, jolloin se oli villi ja vapaa. 


Pari vuotta sitten Elmo oli ensimmäistä kertaa yökylähoidossa. Kaikki meni hyvin siihen saakka, että sen oli aika palata kotiin. Silloin Elmo otti jalat alle,  karkasi hoitajilta ilmeisesti mielenosoituksena ja säntäsi metsään. Se oli käynyt hoitopaikan pihalla haukkumassa aamuyöllä (tulkitsen tämänkin mielenosoitukseksi) ja näyttäytynyt naapuruston ihmisille milloin missäkin. Me ajoimme joka päivä Elmoa etsimään, ja kerran jopa törmäsimme siihen kylätiellä: Elmo jolkotteli  vastaan pää pystyssä, kovasti itseensä tyytyväisen näköisenä, kunnes huomasi meidät. Sitten se pysähtyi, juoksi metsään ja katosi taas. Kolmantena päivänä Elmo oli niin väsynyt, että antoi naapurin ottaa itsensä kiinni. Se palasi kotiin, haisi villieläimeltä ja nukkui monta päivää putkeen yhtä aikaa ylimielisenä, nöyränä ja onnellisena.







Olisikohan vielä liian aikaista vetää turkit sileäksi? Sittenpä tietenkin tulee paukkupakkaset ja koirarassut palelevat. Meillä on kyllä toiselle koiralle fleecetakki varuilta, mutta sitä ei ole koskaan käytetty. Manulle joskus kokeilin haalaria, eikä se osannut olla mitenkään päin. Jähmettyi paikoilleen ja odotti liikkumatta, koska kärsimys tuodaan päätökseen.


Jos olisi oikein näppärä ja taitava, voisi kerätä koirien karvat talteen ja kehrätä niistä villalankaa.  Elmo- tai Manu-merkkiset sukat olisivat varmasti todella hienot.


9 kommenttia:

  1. Nauroin lukiessani postaustasi :D Taitaapa meiän Elmoilla olla muutakin yhteistä kuin nimi ja ulkonäkö osittain...taitaa olla luonnekin aika samanlainen, tuli mieleen teiän Elmon karkureissua lukiessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on osa elmoutta, tietynlainen omahyväisyys ja jääräpäisyys. Pennun myötä on Elmonkin pitänyt vähän heltyä, mutta kyllä se silti keskenkasvuiselle mukelolle pitää jöötä.

      Poista
  2. hauska kirjoitus :D ihania sessejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne aika nuppusia :) Manulla alkaa olla murkkuiän merkkejä; sen ego alkaa kihahtaa sen valtavan suureen päänuppiin.

      Poista
  3. Mummi keräsi monta vuotta villakoiran villat talteen. Niistä kehrättiin lampaanvillan kanssa lankaa, yksinään taisivat olla jotenkin liian lyhytsäikeisiä tai jotain... Mulla on vieläkin aarteena tallessa Roopenvillaisia sukkia ja tumppuja, vaikka koiran kuolemastakin on yli kolmekymmentä (oho!) vuotta aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raaskiiko niitä käyttää? Olisipa meilläkin lankoja kehräävä mummi :)

      Poista
  4. Kiva postaus ja mitä suloisuuksia! <3 Täällä mäyräkoira on myös aika kulkukoiran näköinen. Jotenki vaan kiva pitää näin talvella karva hieman pidempänä. Toisaalta just nyt olisi otollinen aika trimmata, kun korvat ovat tällä hetkellä terveenä. Niitä kun jatkuvasti sairastellaan, niin se monesti estää trimmauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten korvat estävät trimmauksen? Ovatko ne silloin kipeät eivätkä kestä nyppimistä? Elmolla on sellaiset hyvin tuulettuvat, puolipystyt korvat, joissa ei koskaan ole ollut ongelmaa. Manulla on selvästi luppakorvamaisemmat korvat, eivätkä ne pääse ollenkaan niin hyvin tuulettumaan;

      Poista
    2. Koiralla kun tulehdus päällä ja trimmaa, niin se voi aiheuttaa muualla elimistössä oireita/ sairastumisia. Ja jos tosiaan kunnolla on tulehdus päällä, niin onhan ne myös kipeät. Meidän vanhuksellakin kun on sydämen vajaatoimintaa, niin senki vuoksi jo riski.
      Luppakorvaisten ongelmahan nuo korvatulehdukset suurimmaksi osaksi on, kun ei tuulettumaan pääse kunnolla. Meidän koiralla kylläkin ruoka-aineallergiat näkyy myös korvissa.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!