perjantai 9. tammikuuta 2015

Nyt siivotaan!



Siivouspäivä on parhaimmillaan silloin, kun takana on pitkä laiska jakso, jonka aikana koko kämppä on päässyt levähtämään uskomattomaan törkykuntoon. Tänään on siivoamisen aika. Veikkaisin, että 80 % ajasta kuluu tavaran raijaamiseen. Varastoon vietävää tavaraa on taas kertynyt monta lastillista: joulukoristelaatikot, uudenvuoden yövieraiden varapatjat ja joulureissujen tyhjä matkalaukku odottelevat kaikki kantajaansa. Lisäksi on epämääräinen joukko epämääräistä tavaraa, josta ei tiedä, minne sen tunkisi. Mistä sitä rompetta aina kertyy?


Harmi, että kovat pakkaset ehtivät jo mennä! Pakkasella olisi niin mainiota tuulettaa matot ja tekstiilit ja vaikka sulattaa pakastin. Tuulettaminen onnistuu kyllä lauhemmallakin kelillä: ei muuta kuin matot rullalla, peitot ja tyynyt pihalle, tavarat paikoilleen, tiskit pesuun ja pesukone pyörimään!








Keltainen Grapponia-maljakko on silmäteräni. Ostin sen pari vuotta sitten lahjaksi saaduilla valmistujaisrahoilla muistoksi. Kaikki loput lahjarahat ovat kuluneet mikä minnekin, enkä osaa yksilöidä yhtään toista esinettä, joka muistuttaisi valmistujaisista. Ehkä kaiuttimet? Kaiuttimet ovat kyllä aika huono muisto. Sama ylioppilasjuhlien kanssa: iso osa lahjarahoista kului käyttötavaroihin, kuten sohvaan, lamppuun ja astioihin, mutta pienen osan käytin Kalevala korun sormukseen. Sormus on yhä käytössä ja mieluinen, ja se muistuttaa kymmenen vuoden takaisesta elämäntapahtumasta - toisin kuin sohva, lamppu ja käyttöastiat, jotka on jo ajat sitten laitettu kiertoon. Tai ne kaiuttimet, jotka ovat kyllä koko ajan käytössä ja tarpeelliset, mutta joista puuttuu tietynlainen muistoille ominainen eleganttius.



Ajattelinkin, että nyt pyöreiden vuosien kunniaksi ostaisin taas uuden hienon lasiesineen. Syksyisillä antiikkimessuilla törmäsin todella hienoon kippoon, jota olen nyt metsästänyt. Parasta olisi tietysti löytää kippo omilta kotikulmilta, että välttyisi riskaabelilta postitukselta ja pääsisi itse tarkistamaan lasin kunnon.  Mutta kun etsii jotakin tiettyä, tuotannosta poistunutta tavaraa, ei sitä tietenkään tule joka nurkassa vastaan. 


Mutta nyt takaisin siivouksen pariin! Kipon etsintä jatkukoot tuonnempana!
 

8 kommenttia:

  1. Todella upea maljakko. :) Jäin kans tuijottamaan tuota kaunista lattiaa, oii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me rempattiin tämä asunto pari vuotta sitten muuttaessa. Lattia on Laura Ashleyn, olikohan Arctic pine :) Siinä näkyy ihan törkeän hyvin pöly, ei niinkään muu sotku. Tänään imuroin ja moppasin; huomenna saamme nähdä villakoiria!

      Poista
  2. Kannatan tuota merkkipäivän muiston ostamista voimakkaasti ! Kerran myin yhden asunnon ja menin suoraan torille ostamaan korin. Kori on vieläkin vaikka minkälaisessa hyötykäytössä ja aina muistan sitä muistotapahtumaa. Grapponia on kaunis kerrassaan! Pitääpä ruveta hieman tutustumaan perintökalleuksiin ( maljakoihin) joita minulla hieman onkin, että mitä ne ovatkaan nimeltään. Mukava harrastus sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sama musiikin kanssa: jos kuuntelee jotain tiettyä levyä oikein paljon jonakin tiettynä aikana, se aika muistuu myöhemmin tuon musiikin kautta mieleen :)

      Meiltä ei oikeita perintökalleuksia löydy: kaikki jutut on ostettu itse joko uutena tai kirpparilta.

      Poista
  3. Tuo Grapponia on vaan niin kaunis. Just sun blogista oon saanut itselleni päähänpinttymän, että minunkin pitäis saada samanlainen :) Ja vielä kivempaa, kuin esineeseen liittyy jokin muisto. Mulla on vihreä Grapponia tarjoilukulho, joka on mummun perintöä. Se on ihana aarre.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kiva! Tämä sama keltainen Grapponia-maljakko on itse asiassa meillä koti-kotona. Yritin vaivihkaa hamuta sitä itselleni, mutta yritykseni torpattiin välittömästi. Juuri silloin valmistujaispäivänä sain yhdeltä vieraalta tosi nätin tulppaanikimpun, jossa oli monenvärisiä tulppaaneita. Kimppu laitettiin keltaiseen Grapponia-maljakkoon, ja se näytii niiiiiin hyvältä, että oli pakko etsiä samanlainen maljakko itselle :)

      Ne Grapponian tarjoiluastiat on myös kivoja! Meilläkin koti-kotona on pari sellaista uskomattoman epäkäytännöllisen pientä juomalasia. Ennen kuin aloin metsästää omaa maljakkoani, luulin aina, että ne olivat Kastehelmi-sarjaa.

      Poista
  4. Nuo Grapponian astiat on kyllä niin kauniita. Tulee aina lapsuusmuistoja mieleen, kun join juurikin tuollaisesta grapponian lasista jaffaa ja söin vohvelikeksejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vohvelikeksiä! Niitä ei ole tullut syötyä aikoihin :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!