tiistai 30. syyskuuta 2014

Kokoelma kaapin päällä



Musta pikkukaappi on muuttanut olohuoneessa hiukkasen paikkaansa. Se on eteiseen käyvän oven ja tietokonepöydän välissä. 


Huonekalujen paikkoja vaihdellessa iso kasa tavaraa tarvitsi uuden paikan. Tuohon ne kaikki nyt ajautuivat mustan kaapin päälle sen kummemmin sommittelematta.














Antiikkimessuilta ostin muutaman vanhan setelimarkan. Taaimmaiset markat ovat vuodelta 1963, 50 pennin seteli vuodelta 1918 ja punainen markan seteli vuodelta 1915. Vanhimmasta setelistä on painettu pelkästään päällipuoli; takapuoli on jätetty tuohon aikaan säästösyistä painamatta.


Setelit olisivat kivat seinällä UV-laseihin kehystettyinä, mutta toisaalta niitä ei pääsisi sitten hypistelemään. Ja mitä on omistaa vanha seteli, jos sitä ei pysty koskaan pyörittelemään käsissään. Ei yhtään mitään.







Kansitetut Kotilehden vuosikerrat 1930 ja 1931 ovat nyt vähän enemmän näkösällä kuin aikaisemmin. Kansitettuina lehdet ovat säilyneet superhyvässä kunnossa vuosikymmenet. Harmillisesti kansittaessa sivut on tasattu niin, että kansikuvista selvästi näkee, että reunoilla on saksi käynyt. 


Pitääpä joskus kuvata näitä kirjoja tarkemminkin. Ne ovat aivan ihanat. Olen muuten huomannut, että kun laitoimme kirjoja enemmän hollille ullakolta löytyneeseen paperihyllyyn, ovat vieraatkin alkaneet tutkiskella kirjahyllyn sisältöä ja selailla eri opuksia. Mistään lasivitriinistä tai kaapin ovien takaa ei kukaan käy kurkistelemassa kirjoja, mutta kun ne ovat käsillä, ne ovat paljon alttiimpia hypistelylle ja keskustelulle.






Lopuksi vielä kuva meidän koirasessestä. Käskin Elmon istua ja otin siitä sievän taustakuvan puhelimeen. Elmosta tietää, että se istuu  vastentahtoisesti, kun sen peppu on epänormaalissa asennossa tyynyn tai minkä tahansa rompekasan päällä. Ehkä oudossa asennossa istuminen on Elmon tapa osoittaa mieltään. Se on niin kauhean kapinallinen tuossa aniliininpunaisella tyynyllä istuessaan.






Tänään iltamyöhään aiomme käydä raivaamassa tyhmän häkkivaraston. Siivosimme sen muistaakseni keväällä, mutta pois vietäväksi tarkoitetut tavarat jäivät lajittelematta ja käsittelemättä. Olin jo kuvitellut, että tuosta hommasta on nyt päästy, kun on niin pitkän aikaakin kulunut, mutta näköjään se on nyt taas edessä. Naapuriasunto oli kuukausitolkulla tyhjillään ja lainasimme salavaivihkaa tuota tyhjän, rempan alla olevan asunnon varastoa omalle kirppisroinalle. Nyt siihen on sitten joku muuttamassa, ja on aivan pakko alkaa lajitteluhommiin. Onneksi juuri muuttanut naapuri vaikuttaa mukavalta, eikä ollut varaston lainaamisestamme moksiskaan.


Eipä sitten muuta kuin jätesäkkiä olalle ja lajitteluhommiin. Tämä päivä on ollut erittäin, erittäin huono, ja varaston siivous on sille juuri sopiva päätös.


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Arkistojen kätköistä



Estonian uppoamisesta on kulunut tänään tasan kaksikymmentä vuotta. Olen lueskellut tutkintaraportin sitä osiota, jossa selviytyneet kertovat tapahtumien kulusta (löytyy täältä). Keväällä jo löysin Ylen Elävän arkiston ja katsoin läpi vuoden 1994 Estonia-aiheiset uutispätkät (täällä). Aivan karsea tapahtuma, mutta silti jännittävää uppoutua lukemaan raporttia ja katselemaan ikivanhoja uutisia.


Varsinkin tutkintaraportin kertomukset ovat mielenkiintoista luettavaa. Käykäähän kurkkaamassa, jos aihe yhtään kiinnostaa. Näiden pätkien jälkeen minä en ehkä koskaan enää matkusta laivalla. Tässä pari otetta tekstistä:


Eräs naistodistaja, hyvin lähellä sisääntuloaulaa olleesta hytistä, oli menossa peräänpäin, mutta hän putosi sisään hyttiin, jossa oli ennestään kaksi ihmistä.
Hän veti itsensä taas takaisin käytävään jättäen muut kaksi jälkeensä. Useimpien hyttien ovet olivat auki, mutta käytävällä oli vain muutamia ihmisiä. Todistaja käveli pitkin laipiota ja hyppi hyttien oviaukkojen yli.



Todistajalla, joka johdatti vanhempiaan ja tyttöystäväänsä, oli vaikeuksia päästä portaikkoon. Sinne päästyään hän kääntyi katsomaan muita kolmea, jotka olivat yhä toisella puolella. He eivät päässeet aulan poikki ruumiiden ja tungoksen takia. He huusivat ja kehoittivat häntä jatkamaan kiipeämistä portaikossa yksin.


Tutkintaraportissa kuvataan paitsi henkiinjääneiden todistajien omaa toimintaa, mutta myös sitä, mitä he näkivät. Muutamissa kuvauksissa kerrotaan, miten osa ihmisistä jähmettyy paikoilleen eikä tee mitään. Osa taas juoksee ympäriinsä paniikin vallassa. Kumpaanhan ryhmään itse kuuluisin?


Muistopäivästä huolimatta kotona on oikein seesteistä. Eilispäivä hurahti antiikkimessuilla, tänään otin vihdoin ja siivosin. Nyt on siistiä.












Mitäköhän Estoniasta pelastuneille kuuluu nykyään?


lauantai 27. syyskuuta 2014

Illalla



Siivousinspiraatio lakkasi kesken esivalmistelujen, ja varsinainen ponnistelu jää siten huomiselle. Tänään on ollut niin tuulinen päivä, etten viitsinyt viedä mattoja ja peittoja parvekkeelle vihurin vietäviksi.


Tavarat on nosteltu lattioilta pois imurin ja mopin tieltä. Raivausvaihe on siivoamisessa pahin. Se on siis onneksi takana.






Nostin vasta maalatun peilioven ja pupukaapin olohuoneen kapean pöydän päälle pois jaloista. Tuossa ne ovat mahdollisimman vähän tiellä, ja siinä ne saavat odottaa, kunnes pääsevät joskus oikeille paikoilleen. 






Perjantaina parturoimme piskit. Ne ovat taas siistejä ja hienoja. Manu näyttää minusta nyt nulipäältä. Sen trimmaaminen on muutenkin niin ikävää ja aikaa vievää puuhaa, että päätimme, että jatkossa Manulta voisi trimmata pelkän rehottavan pään.


Elmolle sen sijaan sopii kokonaan lyhyeksi vedetty turkki. 







 



Oulussa on tänä viikonloppuna antiikkimarkkinat, joilla minäkin kävin tuhlaamassa suorastaan ruokottoman määrän rahaa, vaikka ei todellakaan pitänyt. Ihastelin monia lasiastioita, vanhoja leluja, nimikoituja pellava- ja puuvillatekstiilejä sekä alpakka-aterimia, joissa oli myös nimikoinnit. Lakanoiden, pyyhkeiden ja vieläpä aterimien nimikoiminen on minusta hulvattoman hauskaa. Ajatella, että kävisin ostamassa Prismasta haarukoita ja veitsiä ja veisin ne kultasepälle, että niihin kaikkiin saataisiin kaiverrettua omat nimikirjaimeni ikiajoiksi. Sitten me kaikki lappaisimme puuroa naamaan lusikoilla, joissa on vain minun kirjaimeni. Illalla menisimme nukkumaan markettilakanoilla, joihin niihinkin olisin nyplännyt oman nimeni.


Lakanoita ja pellavapyyhkeitä harkitsin pitkään, mutta olin vähän kranttu ja jätin ne ostamatta. Sen sijaan ostin mielestäni ihanan joululahjan, vanhoja rahoja ja pikkuisen vielä pientä tilpehööriäkin.


Kiikutin mukanani sinistä arvoitusmaljakkoa ja kysyin kolmen antiikkikauppiaan mielipiteen. En tainnut tulla yhtään hullua hurskaammaksi: kaksi ensimmäistä kauppiasta sanoi, että maljakko ei missään tapauksessa ole kotimaista lasia. Ehkä ruotsalaista tai tanskalaista. Kolmannen mielestä maljakko oli 99 prosentin todennäköisyydellä kotimainen, luultavasti Kumelaa. Kenenkään mielestä maljakko ei ollut kovin arvokas, muutaman kympin vain. Alkuperä ei tästä selvinnyt, mutta kaiken kaikkiaan tämä oli surkeaa kuultavaa sille, joka odotti kuulevansa vahvistuksen Lanttuleikkurin erinomaiselle teorialle siitä, että maljakko liittyy vuoden 1952 olympialaisiin ja on valmistettu hyvän mielen lahjaksi paikoillanne valmiit hep -miehille, jotka eivät oikein koskaan ole elämässään pärjänneet. Tällä hetkellä näyttää siltä, että minun on tyytyminen kolmen asiantuntijan antamaan kaiken kattavaan ja aukottomaan näkemykseen: maljakko joko on kotimainen tai sitten se ei ole kotimainen.


Lisäsin blogiin pari päivää sitten Luetuimmat-palkin, joka näkyy tuossa oikeassa reunassa. Seuraan kyllä blogin kävijämääriä, mutta suosituimmat tekstit ovat olleet minulle hämärän peitossa. Ykkössijalla keikkuu näköjään tällä hetkellä postaus Vaihtoehtosisustajan Oulu, jossa esittelen oululaisia lempparikirppareita niistä tekemieni löytöjen pohjalta. Viidennellä sijalla näyttää olevan viimevuotisen joulukalenterin huopakranssi-postaus. Joko siellä on joulu mielessä? Kyllähän se kohta täytyy jo alkaa valmistautua. Minä olen ostanut tänä vuonna joululahjoja ripotellen, ja muutama  pieni käsityöideakin on jo mielessä.

Kenkien asialla



Taannoisen vaatehuoneen läpikotaisen kuuraamisen yhteydessä päätin huoltaa nahkakengät. Kenkien huoltaminen on vihoviimeistä hommaa, ja arvata saattaa, että työ jäi taas puolitiehen; ehdin saada ruskeat kengät siistittyä ja lankattua, ja tarkoitus oli siirtyä seuraavaksi mustien kenkien pariin, mutta sitten innostuin huonekalujen maalaamisesta ja mustat kengät jäivät sikseen.


Kenkähuolto on yksi niistä asioista, jotka ajatuksen tasolla ovat tosi kivoja ja viehättäviä. Eihän siihen varsinaisesti edes kovin kauaa mene, mutta kyllä minä ainakin keksin heittämällä vaikka kymmenen muuta työtä, jotka ovat tätä miellyttävämpiä. Koskahan hoitaisin ne mustat kengät?






Viime päivinä vettä on tullut taivaalta siihen malliin, että juuri lankatut kengät ovat saaneet pysyä kauniisti koskemattomina siisteine pintoineen. Se on syksy ja kumppari- ja lenkkarikelit nääs.













Lopuksi päälle vettä hylkivä suojakerros, ja sitten on kenkäparat suojattu pahaa maailmaa vastaan. Nuo ruskeat korkokengät ovat muuten superhyvät kävellä. Ne ovat muutaman vuoden takainen ostos, ja ovat jostakin syystä unohtuneet vähintään vuoden päiviksi käyttämättöminä nököttämään. 





Alitajuisena suunnitelmanani on mitä ilmeisimmin vetäytyä sisätiloihin seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Kesällä ei kotijutut paljon jaksaneet kiinnostaa, mutta nyt on hirvittävä into siivota kaapit ja komerot. Vaatehuoneen jälkeen siirryinkin keittiöön, jossa kiiltää tällä hetkellä kolme kaappia.


Katsotaan, josko keittiön kaappien siivous tänä päivänä edistyisi.


perjantai 26. syyskuuta 2014

Rulokaappi



Olohuoneen edestakaisen veivaamisen myötä huonekaluja siirtyi huoneesta toiseen.


Vanha rulokaappi otti paikkansa eteisestä, Häjyt-julisteen alta. Kuvassa pöytätaso on vielä täynnä rompetta, joka odottelee paikoilleen kiikuttamista. Onpa meillä tosi paljon tavaraa!









Viikot vilahtelevat ohi hurjaa tahtia. Taas ollaan perjantaissa! Pesimme koirat eilen, ja tänään olisi tarkoitus trimmata ne vielä viimeisen kerran tälle syksylle. Sitten piskit saavat taas alkaa rehottaa rumina talvea vasten.


torstai 25. syyskuuta 2014

Superhelppo soijamakaronilaatikko



Löysin jokin aika sitten hyvän reseptin, joka täyttää kaikki kriteerini: se on halpaa, helppoa ja sitä riittää kolmelle ihmiselle päivätolkulla lapettavaksi. 


Olemme alkaneet käyttää soijaa enenevissä määrin lihan sijasta. Soija on niin kätevää, kun se säilyy kuiva-ainekaapissa. Sitä on aina olemassa ilman, että erikseen täytyisi käydä ostamassa. 


Tätä vastikään löytämääni reseptiä kokeilin nyt toistamiseen, ja tästä tykkäävät meillä kaikki. Ohjeen nappasin täältä. Toisella valmistuskerralla laitoin ohjetta vähemmän soijaa, ja meille se maistui näin paremmin.


Superhelpon soijamakaronilaatikon salaisuus on siinä, ettei makaroneja keitetä eikä soijaa lioteta. Kaikki sekaan vain! Ja hyvää tulee verrattain vähällä vaivalla.


Kuvasta puuttuu maito, suola ja pippuri. Muuten ainekset ovat tässä. Paprika ei kuulu alkuperäiseen ohjeeseen, mutta meillä nyt sattui olemaan yksi paprika nahistumaisillaan. Keitot ja laatikot ovat siitä mahtavia, että niihin voi tupata milloin mitäkin kriittisesti kaapin perukoilla oirehtivaa.





Soijamakaronilaatikko (ohje blogista Ripaus ja hyppysellinen)

4 rkl rypsiöljyä
1 iso sipuli
150 g tummaa soijarouhetta
1,5 dl vettä
3 rkl soijaa
400 g (täysjyvä)makaronia
1-2 valkosipulin kynttä
1 dl purjoa silputtuna
6 aurinkokuivattua tomaattia
2-3 porkkanaa
3 tl oreganoa tai kuivattua timjamia
1 tl suolaa
pippuria myllystä
2 munaa
noin 1,3 l kevytmaitoa
3 dl juustoraastetta (esim Cheddar)





Tarkemmat ohjeet löytyy tuolta linkkaamastani blogista, mutta pääpiirteittäin ohje menee näin:
 

1. Pilkottu sipuli kuullotetaan pannulla. Lisätään vesi ja soijarouhe.


2. Vuoassa sekoitetaan kaikki mahdollinen. Tavara täytyy tietysti ensin pilkkoa ja raastaa. Munamaito tulee kaiken päälle.


3. Laatikkoa kypsennetään tunnin  verran 200 asteessa. Vuoka peitetään foliolla puolen tunnin paistoajaksi. Sen jälkeen folio poistetaan.









Uskomatonta, että unohdin ottaa kuvan valmiista makaronilaatikosta! Mutta ei kai se niin haittaa; kyllähän te osaatte makaronilaatikon kuvitella mielessännekin.


Tämä yksinkertainen ohje on kyllä raivannut tiensä kiinteäksi osaksi meidän ruokavaliota. Kitupiikki nauttii lisäksi valmiin ruuan hinnan laskemisesta; iso vuoallinen makaronilaatikkoa ei nimittäin monta euroa maksa.


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Ikkunataide vaihtuu



Syksyn ensimmäiset kylmät päivät! Aivan kauheaa! Lämpötila on nollan tuntumassa, ulkona tuulee vihuri. Miten tästä ikinä selvitään? Kohta on kolmenkymmenen asteen pakkaset, ja minä kaipaan talvikamppeita jo nyt.






Keltaiset koivut näkyvät tosi nätisti olohuoneen ikkunasta. Kesällä näkymä on vihreä, syksyllä kultainen ja talvella näkyy pelkkää risua.


Talven tulo näyttää masentavan Elmoakin. Astuin tänään vahingossa sen hännän päälle. Se ei sanonut mitään.












Tein taas eilen uunissa sellaista laatikkoruokaa, jota syödään useampi päivä. Eilen meni tunti pari keittiössä kykkiessä, mutta tänäänpä ei tarvitsekaan kokkailla! Parhaita ovat ne reseptit, jotka säästävät ihmisparan kokkauksen kauheuksilta päiviksi eteenpäin.


Nyt on muuten merkkihetki. On tasan viikko aikaa lokakuun ensimmäiseen. Se tarkoittaa, että sokeriton syyskuu on ohi ja pääsee herkuttelemaan. Puoli kuukautta meni oikein nätisti, mutta sitten aloin haaveilla kaikesta hyvästä. Pullaa, irtokarkkeja, lähikaupan toffeeta. Tasan viikon päästä menen karkkikauppaan ja ostan mielin määrin herkkuja!


tiistai 23. syyskuuta 2014

Pupukaappi



Vanha hammaslääkärin seinäkaappi on nyt valmis. Viikon verran meni maaleja poistaessa ja uutta maalia pintaan sutiessa. Ruuvailin tänään ihanat pupuvetimet paikoilleen, ja vedinten myötä kaappi muuttui hammaslääkärin kaapista pupukaapiksi.


Vielä kaappiparka lepäilee lattialla, mutta en malttanut olla kokeilematta muutamaa mukia sen sisälle.







Sininen ja vihertävä vedin ovat alkuperäisessä asussaan, mutta pinkin vetimen spreijasin itse mieluiseksi. Ison työn ja vaivan jälkeen on sääli sanoa, että vetimet ovat kaapissa (melkein) parasta.
























Onpas tylsää, kun näin kiva projekti on tullut päätökseen. Mitäköhän sitä sitten tekisi?


maanantai 22. syyskuuta 2014

Työpiste seilaa



Tänään aamusella kipaisin sutimassa toivon mukaan viimeisen maalipinnan seinäkaappiin. Seinäkaapille ei vielä ole mielessä kunnollista paikkaa. Paikoilleen ruuvattavien taulujen ja hyllyjen paikkojen miettiminen on niin vaikeaa, kun pitää olla aivan varma, mihin tavaran aikoo jättää ennen kuin poraa.


Siirsin työpistettä olohuoneessa toiselle seinälle niin, että seinäkaapille vapautui yksi mahdollinen paikka työpöydän yläpuolelta. Nyt myös tietokone on mahdollisimman lähellä videotykkiä (joskin videotykin johdon ja tietokoneen keskusyksikön välillä on vielä 50 toivotonta senttiä välimatkaa, argh, argh). 


Sonyn reilu vuosi sitten ostettu rupuläppäri on niin surkea, että sillä emme ole kertaakaan pystyneet katsomaan kokonaista filminpätkää ilman, että kone tiltaa täysin. Nyt olisi jämerämpi kone tykin lähettyvillä, mutta totta ihmeessä tämänkin onnen tiellä on vielä monta estettä.






























Lentosuudelmin Manu toivottaa kaikille oikein ihanaa maanantaita!


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kirpparikeijun superhyvä kanasoppa



Meillä jyllää nykyään kotona oikea talvisodan meininki. Yritämme tehdä ruokia mahdollisimman paljon alusta saakka itse, mahdollisimman pienellä budjetilla. Tavoitteeseen päästäisiin paremmin, jos suunnittelisimme ruokalistan viikoksi eteenpäin ja tekisimme ruokaostokset listan mukaisesti. Siihen olemme kuitenkin liian laiskoja.


Suunnittelun sijaan noudatamme mitä kaapista löytyy -linjaa ja hyödynnämme parhaan mukaan kaikenlaiset ruuan rippeet. Tämänkertaisesta jämäsopasta tuli niin hyvää, että päätin jakaa reseptin täällä. 


Kokeile ihmeessä!


Kirpparikeijun superhyvä kanasoppa






Kaapista löytyy kanaa, riisiä, bataatti, suippopaprika, tavallista paprikaa, sipulia, valkosipulia, tuorejuustoa, mausteita (suolaa, kanaliemikuutioita, laakerinlehtiä sekä basilikaa) ja nahistuneita luumutomaatteja.


(Punasipulit olivat jo kuivua. Korvasin ne viime tingassa toisella sipulilla.)





Ohje menee kaikessa yksinkertaisuudessa näin: kuullota porkkanat, sipulit ja paprikat. Keitä samalla riisi vedessä, johon on heitetty pari kanaliemikuutiota. 


Kuori ja kuutioi bataatti. Lisää se riisin kanssa keittymään.






Keittämisen loppuvaiheessa lisää kattilaan pilkotut luumutomaatit, pannulla ruskistetut kanapalat, mausteet ja tuorejuusto. Anna muhia vähän aikaa.









Valmista! Omnom tästä tuli hyvää! Isosta kattilasta riittää ruokaa moneksi päiväksi, eikä koko ajan tarvitse olla kokkailemassa. Se tarkoittaa, että jää enemmän aikaa kaikelle järkevälle puuhalle kuten huonekalujen tuunaamiselle.


Mukavaa sunnuntaita kaikille! Kohta on uusi viikko taas edessä. Valmistautukaamme siihen hyvän sopan voimin.


lauantai 20. syyskuuta 2014

Ihan kohta, ihan kohta



Mikä kidutusmuoto maalinvalmistajilta onkaan tehdä maali sellaiseksi, että sen kuivuminen kestää kuusitoista (16!) tuntia. Joka ikisen maalikerroksen välillä pitää odottaa käytännössä vuorokausi ennen kuin sen pääsee maalaamaan uudelleen. Ja niitä maalikerroksia tarvitaan pohjamaalin lisäksi kaksi tai kolme. Tuollaiset molemmin puolin maalattavat asiat kuten ikkunat täytyy tietysti maalata molemmin puolin kaksi tai kolme kertaa. Eli jos yhden ikkunan maalaa kahdella kerroksella, sen molemminpuoliseen kuivumiseen menee törkeät neljä päivää (+ yksi päivä pohjamaalille).



Maalaukset alkavat olla hyvällä maalilla, mutta vielä vain riittää työtä. Seinäkaapin ikkunat täytyy kuivumisen jälkeen kääntää ja maalata vielä toiselta puolen kahdesti tai kolmesti. Runko-osaa olen malttamattomuuttani maalaillut vuoroin sisältä ja vuoroin ulkoa. Teipit revin pois jo ensimmäisen sinisen maalikerroksen jälkeen, kun tajusin, että maalausajasta tulee tolkuton, jos jään odottelemaan sisäpuolen kuivumista (kaksi kerrosta, kaksi päivää) ennen kuin ryhdyn maalaamaan ulkopuolta. Niinpä olen maalaillut vapaalla kädellä, mikä tarkoittaa, että sinisen ja valkoisen kohdan raja on epätasainen. Kun kaappi on muuten valmis, hion pelkän rajakohdan ja maalaan sen siististi valkoisella.






Vertailin kaupan väriliuskoja ja valitsin mielestäni tosi vanhankeltaisen valkoisen, nimeltään sävy oli muistaakseni kameli. Mutta tämähän näyttää aivan puhtaanvalkoiselta? Pettymys! Ehkä sävy erottuu tarkemmin sitten luonnollisessa valossa.


Peilioven pinta näyttää minusta ihan hyvältä yhden pohjamaalin ja kahden pintamaalin jälkeen. Tämä on siis valmis. Vielä lasi päälle ja pukkijalat alle, niin se pääsee uuteen elämään.


Jätin muuten peilioven toisen puolen maalaamatta. Alkuperäinen ajatus oli, että olisin maalannut toisen puolen jollakin toisella värillä, jolloin pöytää voisi käyttää molemmin puolin. Tuolle nurjalle puolelle jäävät kuitenkin saranat, eikä lasitasoa voi siksi laittaa saranapuolelle.






Coloresta ostetut pupuvetimet ovat aivan mahtavat. Värejä oli vähänlaisesti, joten päädyin maalaamaan yhden pupun spray-maalilla.


Huomatkaa mainio maalausteline. Kuinka en olekaan aikaisemmin huomannut hyödyntää omenaa maalauksessa.






Nyt on projekti siinä vaiheessa, että tänään maalatun toisen kerroksen kuivumista täytyy odotella huomispäivään saakka. Sitten hion seinäkaapin sinisen ja valkoisen maalin epätasaiset rajakohdat ja maalaan osat uudelleen valkoisella. Myös lasiovien toiset puolet pääsevät maalaukseen. Toinen maalauskerta jää sitten maanantaille.


Mitä enemmän maalien kuivumisaikoja mietin, sitä varmemmin tulen siihen lopputulokseen, että tämä on silkkaa kettuilua maalin valmistajilta. Kuusitoista tuntia! Johan siinä ajassa Putinkin valloittaisi muutaman Baltian maan ja vähän vaikka muutakin Itä-Eurooppaa. Ja minä saan vain yhden kerroksen maalia. Onko tämä oikein, kysyn.


perjantai 19. syyskuuta 2014

Lantrausta



Kaappi- ja peilioviprojektit ovat vielä mukavasti kesken. Kävin tänään ostamassa ihanat vetimet seinäkaappiin. Lasitason tilasin eilen lasiliikkeestä. Pukkijalat pöydälle saadaan parin viikon päästä, kun tutuilla on asiaa Ikean suunnalle.


Kävin myös maaliostoksilla, mutta en raaskinut ostaa niin monta maalia kuin olisin halunnut sävyjä. Peiliovipöytä olisi voinut olla kirkkaanvalkoinen, mutta seinäkaapin halusin ehdottomasti maalata vanhanvalkoisella, hieman keltaiseen taittuvalla värillä. Peiliovipöytä sai tyytyä tähän päätökseen ja pärjätä samalla sävyllä.


Kaapin sisäosat kuvittelin mintunvihreiksi, mutta kitsaus iski. Kaivelin kaappien perukat ja lantrasin yhteen maalipurkinjämiä. Tuo sininen on jo kertaalleen lantrattu. Siinä on kuulkaas riittoisa värisävy.












Perinpohjaisen sekoituksen jälkeen sinisävy näyttää vähän hailakalta, mutta voisinpa melkein vannoa, että väri tummeni tästä vielä pikkuisen vähän ajan päästä. Tosi outoa!






Puolisen vuorokautta kuivunut pohjamaali oli valmis hiottavaksi. Vielä kerran kevyt tasoitus hienolla hiekkapaperilla. Sitten taas pintojen puhdistus ja teippaamaan!













Tästäkin värisävystä tuli minusta tosi nätti! Sävy kuuluu Kirpparikeijun henkilökohtaiseen värivalikoimaan, ja sen nimi on Mukava.









Tämän kaapin ulkopinnat maalaan siis sillä vanhanaikaisella valkoisella. Sinisen maalin käyttöönottokuivumisaika on kolme päivää: maalarinteippejä ei kannata ennen sitä yrittääkään laittaa maalin päälle. Ajattelin ruveta vakaakätiseksi ja maalata loput osat ilman teippejä. Kyllä se siitä. Hyvä varmasti tulee.


Uudet vetimetkin ovat aivan hirvittävän hienot. Harmi, että liikkeessä ei ollut sellaisia sävyjä kuin olisin toivonut. Kaksi vedintä saavat olla sen värisiä kuin ovat, mutta kolmannen kyllä maalaan pinkiksi.


PS. Viime päivinä on tullut aivan hirvittävän vähän kommentteja! Olen pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että kommenttinappula on varmasti rikki. Niin sen täytyy olla.