keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Ihanan tyhjää!



Kaappitila on ihmeellinen asia: sitä ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi. Kirja- ja lehtikasat, kangaspinot, epämääräiset paperiläjät ja kylppärin purnukat eivät koko tässä asunnossa asumisen aikana ole tuntuneet löytäneen paikkaansa. Maailmankatsomukseni mukaisesti kaappitilaa ei oikeasti voi olla liian vähän: on vain liikaa tavaraa tai tavarat on järjestelty huonosti.


Mutta nyt raivausoperaatio on alkanut! Kaappi kerrallaan karsin liiat tavarat, järjestelen jokaisen komeronperukan ja teen tilaa säilytettäville asioille. Operaatio on massiivinen: kun pääättää siirtää yhden tavaran toiseen paikkaan, täytyy ensin siivota se toinen paikka. Ja jotta toisen paikan tavaralle löydetään järkevämpi paikka, täytyy käydä käsiksi kolmanteen paikkaan.


Ensimmäisenä otin käsittelyyn kylpyhuoneen vieressä olevan kaapin, jossa meillä on säilytetty talvikenkiä, urheilukamppeita, työkaluja ja maaleja. Työkalut ja maalit saavat jäädä paikoilleen, mutta talvikengät joutavat varastoon ja urheilukamppeet löysivät uuden paikan eteisen arkkumaisesta kenkälaatikosta. Nyt vapautui ihanan paljon hyllytilaa kylpyhuoneen purnukoille ja pyykinpesuaineille sekä jopa askartelutarvikkeille ja kangaspinoille. 


Kun nyt paikat yksi, kaksi ja kolme on koluttu, on aika iskeä itse paholaisenpesään, häkkivarastoon. Muutosta saakka häkkivarasto on toiminut täydellisenä kaatopaikkana, eikä sinne ole ihmisellä ollut asiaa. Nyt asiaan tulee muutos: ylimääräinen rompe lähtee kiertoon ja jäljelle jäävät tavarat varastoidaan järkevästi. Täytyy käydä ostamassa talvivaatteille henkarinaulakko, jotta vaatteet on helpompi nähdä ja laatikoiden määrää pystytään vähän vähentämään.


Kaikki hyvä ja perusteellinen muutos alkaa kaapeista, ja kun kaapit ovat kunnossa, on mukava tuoda muutosta sisustukseenkin. Sanomalehtiseinää emme kauaa jaksaneet katsella, ja eilen aloinkin irrotella liisteröityjä lehtiä varovaisesti. Nehän irtosivat todella hienosti! Osa papereista lähti nuin vain, mutta osaa kastelin hieman mikrokuituliinalla. Jos olisin ollut todella varovainen ja tarkka, olisin saanut kaikki paperit ehjinä alas (niissä siis on hienoja, vanhoja mainoksia, jotka haluan säilyttää), mutta uudistuksesta innostuneena en malttanut olla kovin hienotunteinen.









Jännitin etukäteen, kestääkö liisteröityjen papereiden alla oleva maalipinta papereiden repimistä. Sehän kesti! Papereiden liimaamiseen kului iäisyys, mutta niiden poistaminen oli varsin sutjakkaa hommaa. Mustetahroja seinään vielä jäi, mutta ne lähtevät kyllä pesemällä.










Mahtavaa katsella paljasta seinäpintaa pitkästä aikaa! Nojatuolit on jo varattu, ja ne noudetaan piakkoin. Biotakankin jo irrotin seinästä, vaikka sille ei edes ole ostajaa tiedossa. Biotakkojen elinkaari näyttää olleen hyvin lyhyt ja kiihkeä: muutama vuosi sitten niitä oli joka torpassa, mutta nyt ne eivät enää kelpaa kenellekään. Ehkä pitäisi odottaa, että ne tulevat takaisin muotiin niin kuin Nokian vanhat puhelimet


tiistai 27. toukokuuta 2014

Ebba Masalinin Heinäkasveja



Ompelunurkkaukseni edistyy vinhaa vauhtia. Nurkkausta varten on jo olemassa pieni seinähylly, joka on ollut varastossa jemmassa, kirpparilta löytynyt pieni punainen työkalupakki ja vanhempi kirppislöytö, pieni vanhahtava kukkataulu, jota en ole blogissa esitellytkään. Mielikuvani työnurkkauksesta on jokseenkin selvä, joten en turhaan viitsi harmitella sitä, ettei varsinaisia kalusteita ole vielä olemassa. Ehtiihän ne myöhemminkin.


Mutta tämä uusin löytö! Löysin sikahalvalla Ebba Masalin mustapohjaisen Heinäkasvit-koulutaulun. Ja mitäpä olisi ompelunurkkaus ilman Ebba Masalia ja koulutauluja? Ei yhtään mitään!












Ajatuksena ei ole jättää taulua sohvanurkkauksen puolelle, mutta aika hyvin se sopisi kyllä tähänkin. Olkoon nyt siinä, kunnes nurkkaus edistyy ihan oikeasti.


maanantai 26. toukokuuta 2014

Olohuoneessa



Olohuoneen isompi, beige matto siirtyi varastoon koiranpennun vuoksi, ja tilalle kannoin kaksi sinisävyistä räsymattoa. Räsymatot ovat ihmiskunnan kaikkien aikojen paras keksintö: niitä voi pestä mielin määrin, ja pestessä materiaali sen kuin paranee. 


Tämä ennenaikainen mattojen tuominen on tietysti kostautunut jo moneen kertaan, koska Manu-poika ei ymmärrä virallisen pissa-alustan ja ei-pissa-alustaksi tarkoitetun räsymaton eroa. Onneksi on pesukone, ja onneksi matot mahtuvat koneeseen.






Erikoisten sisustusratkaisujen ongelma on se, ettei niitä välttämättä jaksa ikuisesti katsella. Pottulaatikosta tehty sohvapöytä jaksaa ihastuttaa aina vain, mutta baarinurkkaus sen sijaan on alkanut nyppiä pahemman kerran.


Baarinurkkauksen sanomalehtiseinä lähtee, jahka saamme ylimääräiset tavarat alta pois. Biotakka ja nahkaiset nojatuolit ovatkin Torin puolella myynnissä, joten sinne kannattaa suunnata, jos on nojatuoleja tai biotakkaa vailla.






Pelipöytä jää toki paikoilleen, mutta kunhan ylimääräiset tavarat lähtevät ja kunhan löydän sopivan työpöydän ja kangaskaapin, muuntuu nurkkaus ompeluateljeekseni.


perjantai 23. toukokuuta 2014

Kirppislöytöjä ja ensimmäinen askel kohti toimivaa ompelunurkkausta



Olettehan huomanneet, että huomenna on Siivouspäivä-kirppistapahtuma. Huomenna kuka tahansa saa mennä kaupungille, puistoihin tai omalle pihalle myymään omia tavaroitaan. Aktiivisimmat myyjät ovat merkinneet oman myyntipaikkansa Siivouspäivän nettisivuilta löytyvälle kartalle, jotta ostajat tietävät, mistä kojuja lähteä etsimään. Itsekin harkitsin myymään lähtemistä, mutta olen siihen liian laiska.


Sen sijaan otin varaslähdön kirppistapahtumaan ja kävin päivän päätteeksi kotimatkalla kirpparilla. Kirpparilta etsittävät asiat kulkevat kausittain, ja nyt tuntuvat kankaat hyppivän silmille. 


Kasan alimpana oleva ruskea-valkoinen retrokangas, josta otin todella hyvän ja havainnollisen kuvan, ilahdutti selkeillä linjoillaan. Keskimmäisenä on kukkakangas, joita kohtaan olen viime aikoina kehittänyt rakkaudellisen suhteen, ja päällimmäisenä ihastuttava Marimekon Tantsu. Kangaspala on aika pieni, 76 x 138 senttiä, enkä ihan vielä tiedä, mitä siitä tekisin, mutta enköhän jotakin keksi. 


Kotona hintalappuja irrotellessa järkytyin pahemman kerran, kun huomasin hintalapputarran alla olevan tarramaisen varashälyttimen, joka oli kiinnitetty kolmella (!!!) nitojan (!!!) niitillä (!!!). En varmasti olisi ostanut kangasta, jos olisin huomannut siinä niittejä, mutta onneksi niitit eivät olleet katkoneet kankaan lankoja. Nyt kuitenkin kaikille nitojalla kankaaseen läiskijöille yhteisenä pahennuksen saarnana: lopettakaa heti se nitojan kanssa rilluttelu!






Muina löytöinä kasassa on Arabian suloinen, vaaleanpunareunainen pikkulautanen, joita ajattelin kerätä syksyksi pienen asetelman isoja pöytäkynttilöitä varten, vanhempi Asterix-sarjakuva pojalle sekä vanerinen Domino ja peltinen työkalupakki. 






Söpö työkalupakki on ensimmäinen askeleeni kohti hienoa ompelunurkkausta: tähän suunnittelin jemmaavani lankarullia. Harmikseni edeltävä omistaja on käyttänyt työkalupakkia työkalupakkitarkoituksessa, ja peltirasia odottaa nyt kunnon kuurausta. Jos olisin reipas, voisin päällystää sen sisäpuolelta vaikka kukkatapetilla tai kankaalla.






Erehdyin ensin luulemaan Domino-peliä oikeasti vanhaksi, mutta tämähän onkin Tiimarista. Tarkoittaako nuo hintalapun yläreunan luvut, että tuote on tullut myyntiin 12. helmikuuta 1992? Vanerisista paloista voisi askarrella yhtä jos toistakin (vaikka niitä avaimenperiä!), mutta en taida raaskia hajottaa täydellistä pelisettiä. Mutta jos siitä ensin menisi paloja hukkaan, niin sitten kyllä...







Vielä bonuksena yllätysvinkki!






Ostan nykyään aika usein neilikoita lähikaupasta, koska neilikat ovat paitsi edullisia, myös kestävät viikkotolkulla. En edes tiennyt, että näissä viiden euron puskissa on joku kampanja meneillään, joten yllätyin varsin iloisesti, kun kotona käärettä avatessa kimpun seasta putosi pieni helmirannekoru. Rannekorun vyötteessä kerrotaan, että korut ovat afrikkalaista käsityötä, ja rannekorut ovat jaossa toukokuun aikana.


Harmi, että toukokuuta on jäljellä enää niin lyhyt aika. Tämmöiset "kerää kaikki" -tyyppiset oheistuotteet vetoavat minuun niin, että tekisi heti mieli mennä hakemaan vähintään neljä uutta puskaa. Uskon, ettei tempaukseni saisi muun perheen siunausta, joten minun täytyy nyt vain malttaa mieleni.


Raikasta ja vihreää



Viikonloppu alkaa ihan än yy tee NYT! Pikkuisen on vielä tälle päivälle hommaa, mutta kaiken päätteeksi voisinkin käydä kukkakaupan kautta. Siivosin jo eilen, ja nyt on pitkästä aikaa kotona seesteistä ja siistiä.


Keväällä nikkaroin parvekkeen ikkunan viereen taimihyllyn. Itse istuttamiani taimia olen saanut rankata kovemmalla kädellä suoraan roskiin. Tämä oli kyllä ihan odotettavissa; en vain mitenkään muista jatkuvasti olla kastelemassa elottoman näköisiä multapaakkuja. Basilika sentään lähti kunnolla kasvamaan ja kukoistamaan. Tätä voi ihan oikeasti syödäkin. Taas ollaan askeleen lähempänä omavaraisuutta.









Siivouksen päätteeksi ilahdutin itseäni nostamalla pitkästä aikaa matot lattioille. Manu-poika veljensä Kaapon kanssa ehti pissiä jokaiselle räsymatolle tuhansia kertoja, joten matot piti pestä, enkä niitä enää viitsinyt takaisin laittaakaan. Nyt ne ovat pesun jäljiltä aivan uudenkarheat.












Kyllähän minä tiedän, että mattotesti on koettelemus, josta Manu ei millään tule selviämään. 






Viikon viimeisiä arkihetkiä vedellään. Nyt on mukavaa!


torstai 22. toukokuuta 2014

Kangaspakat kaappeihin



Elämämme on syklistä ja erittäin jännittävää. Aika usein on joku projekti päällänsä, ja silloin kodin valtaa täydellinen kaaos. Nyt aivan käsillä on seesteisyyden kausi; on aika kerätä enimmät ompelutarvikkeet kaappeihin ja pois silmistä.


Suurinta osaa kankaista säilytän varastosta laatikoissa, mikä  on hyvin epäkäytännöllistä, koska en ole ollenkaan perillä siitä, minkälaisia kankaita edes omistan. Sohvalle viikatut kankaat tungin kaapinperukoille, mikä sekin on erittäin epäkäytännöllistä, koska en kaappia purkamatta näe, missä mitäkin on. Olen yrittänyt miettiä baarinurkkauksen tilalle toimivaa ompelunurkkausta, ja jonkinlainen kaappi on kyllä aivan ehdoton. Mielellään sellainen, jossa on lasiovet, että iloisenväriset kangaspalat näkyvät uloskin, mutta eivät kuitenkaan pöllytä huoneilmaa pilalle. 






Eilisessä postauksessani höpöttelin jotakin "suurimman työn" tekemisestä, kun olin ommellut elukoiden silmät. Kyllä vain aika kultaa muistot. Silmien jälkeen linnuissa riittää yhtä jos toistakin ompeluvaihetta. Yllättävän kovatöisiä nämä ovat. Siis ainakin, jos tekee niitä kahdeksan kerrallaan. Varikset odottelevat vielä täyttämistä. Juuri nyt laiskottaa.







Vasta kuvatessa huomasin, että sohvan päälle oli unohtunut varastosta kankaidenhakureissulla raahaamani pieni seinäkaappi. Tässä asunnossa kaappi ei koskaan ole ollut esillä, kun en ole keksinyt sille paikkaa, ja olenkin miettinyt, josko siitä pitäisi kokonaan luopua. Sitä en aio tehdä; pikkulokerikko tulee sopimaan ompelunurkkaukseeni aivan loistavasti! 






Pikkuisen se on harmikseni päässyt varastossa naarmuuntumaan, mutta mitäpä pienistä.





Nytpä ei sitten muuta kuin moppi viuhumaan, niin on pian viikonloppusiistiä!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Surumielisiä Pielisiä liukuhihnalla



Kaivelin eilen kankaita esille ja innostuin saksimaan erilaisia väriyhdistelmiä Surumielisistä Pielisistä. Osalle variksista tuleva koti on jo tiedossa, mutta jos viitsin raahautua kaverini kanssa lauantaiseen Siivouspäivä-tapahtumaan myymään, voisin koettaa ottaa muutaman linnunkin mukaan.


Näitä on vain niin mukava tehdä. Löysin varastosta myös tuon oranssin vakosamettikankaan, josta leikkasin kaikkien varisten nokat. Tämä jonkun ihmisen vanha keittiökappa on ehdottomasti paras nokkamateriaali.









Eilen ompelin varisten työläimmät osat, silmämunat iiriksineen. Jatko sujuukin sitten sutjakkaammin, joten eiköhän meille kohta pelahda melkoinen harakkalauma kotkottamaan.


maanantai 19. toukokuuta 2014

TSI: Palapelin jämäpalat käyttöön



Kierrätyskeskus se on kertakaikkisen mahtava paikka. Täällä kierrärin yhteydessä toimii myös jonkinlainen työpaja, jossa valmistetaan myyntiin pieniä puutöitä ja tuunaillaan vanhaa. Työpajan tuotteita myydään kierrätyskeskuksessa omassa nurkkauksessaan, ja tällä kertaa tein sieltä hienon pienen löydön. 


Sopivat meille kuin nenä päähän!






Katsokaa; vanhoista vanerisista palapelinpaloista tehtyjä avaimenperiä! Kuinka ihastuttavia! Avaimenperät maksoivat maltillisesti euron kappaleelta. Olisin halunnut ne kaikki itselleni, mutta valikoin kolme mielestäni hienointa.








Arvostan kovasti tämäntyyppistä käsityötä ja kekseliäisyyttä, mutta täytyy myöntää, että pihi mieleni meinasi heittäytyä hankalaksi: tähän askarteluun ei tarvita muuta kuin valmis vaneripalapeli, porakone ja avainlenksu. Etsin käsiini monta samanlaista palapeliä kirpparilta! Kolmella eurolla teen satoja avaimenperiä! Säästän! Kävin syvän henkisen kamppailun järjen äänen ja sisäisen kitupiikkini kesken ja lopulta päätin, että euro näin hienosta ideasta ja työstä on aivan hyvä sijoitus. Voin hyvin kuvitella itseni tehtailemasta vastaavia avaimenperiä satamäärin yöt pitkät, mutta jospa näin alkuun pärjäisin kolmella.


(Oikeasti sain nämä avaimenperät vieläkin vähän halvemmalla, kun kierrätyskeskuksen myyjä painoi kassan summaksi vahingossa 1602 euroa. Minulla ei ollut sopivaa käteisrahaa, ja korttia ei voinut käyttää, paitsi jos olisin halunnut maksaa tuon 1602 euroa 3.60 euron sijasta. Tuhat pistettä sille, joka keksii, miten tähän virheelliseen lyöntiin päädyttiin.)


Olisipa karseaa olla oikea käsityöläinen. Saisin aivoverenvuodon, kun katselisin vierestä, kuinka kaikki minä-teen-tämän-itse-kotona-halvemmalla -ihmiset varastaisivat hienot ideani.


Mikä onni, etten itse ollut se, joka ensimmäisenä keksi tehdä vaneripaloista avaimenperiä.


perjantai 16. toukokuuta 2014

Keskeneräistä ompelupöydällä



Sain tänään temppuilleen ompelukoneen takaisin käyttökuntoon, kun veli kävi sitä vilkaisemassa. Kävi ilmi, että käyttämäni puolat ovat erilevyisiä, ja vääränlevyisellä puolalla ommel suttaantuu. Minun pitäisi kuulemma alkaa lukea käyttöohjeita. Manuaali olisi tämän tiedon minulle kertonut.


Ensin oli oikein mukavaa päästä ompelemaan valmiiksi saksittuja kaavoja, mutta mikä huippuluokan ärsytys nyt vellookaan. Kokeilen ensimmäistä kertaa vaatteen kaavoittamista itse, ja sain juuri tuntikausien uurastuksen jälkeen mekon sovitusvalmiiksi. Se on paljon leveämpi kuin olin ajatellut. Sen piti olla siro ja simpsakka, mutta siitä tulikin oikea raskauskolttu.





Keskenhän se vielä on, joten täytyy toivoa, että yön aikana tapahtuu jonkinmoinen erityisihme, ja mekko muuttuu malliltaan semmoiseksi kuin olin sen kuvitellut.


Rasittavaa.


tiistai 13. toukokuuta 2014

Kirppariverhosta kukkamekoksi



Kirppariverhomekko on nyt täysin valmis, ja siitä tuli mielestäni oikein nätti! Yllättävän paljon työtä riittää tämmöisessäkin, melko yksinkertaisessa mekossa. Tähän tanttuun taisi kulua kolme iltaa.


Ehta pihiys ja visukinttuus on tärkeä osa valmiin käsityön hienoutta, joten mainittakoon, että tälle mekolle tuli hintaa 5.90 euroa. Tai oikeastaan vähemmän, koska verhokangasta jäi vielä ylikin. Vetoketju löytyi vetoketjujemmasta, jota olen kerryttänyt luonnollisesti kirppareita kierrellen. 


Vetoketjujemmani alkaa muuten olla näkemisen arvoinen kohde. Rakastan niitä ihmisiä, jotka lopettavat käsitöiden harrastamisen aivan kokonaan ja ronttaavat ylimääräiset tarvikkeet kirpparille minihintaan.
















Ja tämä: oijoi saumuria! Mahtava vehje! En ole muuten koskaan aikaisemmin tainnut omistaa mekkoa, jossa olisi vuori myös alaosassa. Vai kutsutaanko tuota alushameeksi? Paksumpi kangas alaosassa tuo mukavasti pientä pönäkkyyttä mekkoon ilman, että menisi liiallisuuksiin.





Kaavat mekkoon löysin Suuri Käsityö -lehden numerosta 4/2013. Olkaimia täytyi lyhentää, että selkä istui kunnolla, mutta muuten malli oli aivan passeli sellaisenaan.








Käsityön valmistuminen on tietysti hienoa sinänsä, mutta toisaalta siihen liittyy myös ankeaa tyhjyyttä. Siinä se nyt on. Mitä seuraavaksi? 


Onneksi tällä kertaa ei ole tätä ongelmaa; aloin nimittäin heti työstää seuraavaa mekkoa. Olen saanut blogin kautta pari kertaa pyynnön tehdä simppeli tutoriaali mekon ompelemisesta. Tämä on mielestäni varsin toteuttamisen arvoinen idea, ja aloinkin heti sinisen kukkamekon valmistumisen jälkeen tuhertaa toista mekkoa, tällä kertaa omilla kaavoilla. Ja vieläpä niin, että ohjeen pystyy toistamaan kuka vain.


Kaikki maailman asiat eivät missään nimessä koskaan voi olla yhtäaikaisesti hyvin. Niinpä nyt, kun minulla on uusi hieno saumuri, alkoi vanha ruma ompelukone taas kerran ryttyillä. Uuden mekon ompeleminen oli pakko jättää kesken, vaikka niiiiin kovasti tekisi mieli saada työ valmiiksi. On hirvittävän jännittävää kokeilla jotakin uutta, ilman valmiita ohjeita.


Pian on siis luvassa taas ompelujuttuja. Mahtavaa olla taas pitkästä aikaa tuotteliaalla tuulella!


maanantai 12. toukokuuta 2014

Työn alla



Ihana, uusi vanha saumurini! Niin on ruma ja räppänä, mutta kylläpä vain on kätevä. Vielä ei työpisteongelma ole edennyt mihinkään suuntaan, mutta paremman tilan puutteessa olen linnoittautunut olohuoneen sivupöydälle. Koko olohuone on langanpätkien, kangaspölyn ja muun oheissälän peitossa, mutta onpa mukavaa välistä levittäytyä kunnolla.






Miten olenkaan koskaan pärjännyt ilman saumuria. Puuvillakankaan reunat on mukava reunustaa saumurin siistillä ompeleella, mutta vielä mukavampaa on saumuroida helposti repsuuntuvaa, liukasta satiinikangasta.






Saksin kirpparilta ostetun, sinisävyisen kukkaverhon mekoksi. Vielä se on kesken ja työtä riittää, mutta malli on jo näkyvillä. Yläosan vuorikankaan leikkasin vanhasta, käyttämättömäksi jääneestä satiinimekosta, alaosan vuori puolestaan on pönäkämpää jämäkangasta.





Keskeneräistä työtä on ihan hölmöä esitellä, mutta en nyt millään malttanut mieltäni. Jospa ensi kerralla tämäkin mekko olisi jo kokonaan valmis!


perjantai 9. toukokuuta 2014

Kirppislöytönä Nuutajärveä ja kasa kankaita



Minä niiiiin tykkään tuosta läheisestä Pelastusarmeijan kirppiksestä! Kipaisin taas pitkästä aikaa kurkkaamassa valikoiman ja unohduin verhohyllylle hamstraamaan kankaita ompeluksiin. Uusi saumuri on päässyt koetukselle vasta yhden trikoopipon verran. Materiaalivarastojen vähyys verottaa inspiraation puhkeamista niin pahasti, etten millään keksi, mitä tekisin. Täytyy siis pikaisesti korjata varastotilanne kohdilleen, jotta ompeleminen voi toden teolla alkaa.


Nyt löysin pienen nipun erilaisia puuvillakankaita. Erityisesti tykkään tuosta alimmasta kankaasta, jonka pohja on petroolin värinen ja jossa on kukkia. Punasävyinen kangas, joka sekin on hieno, vaikuttaa vanhalta. Siitä on joku joskus ommellut lapsen pussilakanan, mutta äkkiäkös minä sen puran.






Jos nyt kankaita kaivelinkin ihan tarkoituksella, niin astiat olivat täysi heräteostos. 




Lautaset ovat ainakin Nuutajärveä, ja pikaisen googlettamisen jälkeen näyttävät olevan Pauliina-sarjaa. Mutta entäpä tuo lasi? Olen aina ajatellut, että nuo nypyläpintaiset lasit ovat Nuutajärveä, mutta onko näin? Saakohan nuo pukata tiskikoneeseen?


Vanhat suomalaiset astiat ovat ihania, mutta en ole niitä aikaisemmin sen kummemmin keräillyt. Tästä se kuitenkin lähtee: ensimmäinen lasi on jo valmiina. Näistä astioista pulitin 90 senttiä kappaleelta. Teinkö kaikkien aikojen löydön vai oliko hinta ihan kohdillaan?


tiistai 6. toukokuuta 2014

Viime hetken tulppaanit



Yritän välttää kukkakimppujen mainitsemista suoraan otsikossa. Olen varma, että tulppaanin ämppääminen heti ensimmäiselle riville rajaa vähintään 98 prosenttia lukijoista pois. Vain todella vannoutuneet lukijat ovat jaksaneet lukea tähän asti. Kiitos siitä.


Keittiössä sinnittelee viimeisiä hetkiään ihastuttava punainen tulppaanikimppu. Tulppaanit ovat minusta näteimmillään tässä tilassa, mutta kahden  minuutin kuluttua ne ovat jo lakastuneet pilalle. Onneksi väriloiston voi napata talteen ikiajoiksi kameralla.










Katselin eilen huvikseni Ylen sivuilta pian kymmenen vuotta vanhoja Estonia-aiheisia uutispätkiä (klik); en tiennytkään, että Yle on noin hienosti arkistoinut noin vanhojakin juttuja nettiin. Estonia, Titanic, Tshernobyl ja kaikki natsi-Saksaan liittyvä ovat aiheita, joita pitää aina tasaisin väliajoin muistaa googlettaa. Kas siinä aiheita, jotka eivät koskaan lakkaa kiinnostamasta.


Vuonna 1994 olin yhdeksänvuotias, mutta muistan silti osan senaikaisista Estonia-aiheisista uutispätkistä. Uutispätkistä näkee, että vuonna 1994 ihmiset ovat pukeutuneet karseannäköisiin vaatteisiin, mutta kun lisätään kymmenen vuotta, ollaan jo melkein eilispäivässä. Paitsi että vuodesta 2004 on myös kymmenen vuotta. Näytettiinkö silloinkin typeriltä ja onko sekin jo esihistoriaa? 90-luvulta 2000-luvulle tuntuu tapahtuneen hirvittävä loikkaus, mutta onko se vain minun pääni sisällä?


Tänä iltana saan vihdoin saumurin, jonka ostamista olen pitkän aikaa empinyt. Nyt vähän jänskättää, jos käytettynä ostettu kone onkin jotenkin huono tai epätoimiva. Vielä kun keksisin, miten ja minne rakennan pysyvän ompelupisteeni, niin kylläpä minä sitten varmasti ompelisin!


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Väri-ilottelua makuuhuoneessa



Ei postausta ilman koiravalitusta. 


Elmo on päättänyt vaihtaa karvoituksensa väriä ja karva kerrallaan irrottautua vanhasta turkistaan. Pupujussi-Elmo, joka ennen on ollut pikimusta, on nyt ottanut itselleen uuden, kesään sopivan trendivärin, ruskean. Tätä riemun asiaa juhlistaakseni laitoin valkoisen sohvan päälliset pesuun. Sen jälkeen, kun olin ensin teippirullalla lanannut kolme kiloa karvaa kankaista.


Aina on joku paikka rempallaan, mutta onneksi on aina joku toinen paikka nättinä. Makuuhuoneen pinkki nojatuoli ja äidin kutoma viltti sopivat järjettömän hienosti yhteen. Näissä sentään silmä lepää.






Eipä sittenkään. En voi olla mainitsematta, että tätäkin kuvaa katsoessa muistuu mieleen, että koiranpennut repivät tuolin oikean kulman verhoilut irti. En ole korjaamassa. Eihän sitä juuri edes huomaa.






Viltti olisi mitä mahtavin päiväpeitto, mutta harvakseltaan uskallan sitä sängyn päällä pitää. Koiran kynnet kun saavat langat pakoilemaan, kuinkas muuten. 












Oikeasti minun piti tulla hehkuttamaan makuuhuoneen ihania väriyhdistelmiä, mutta jopas mahdutin melkoisen määrän valitusta näihin muutamiin virkkeisiin! Välistä noiden koirien kanssa vain on aivan kuin navetassa asuisi. Juuri nyt tällä hetkellä molemmat lököttelevät ulkoilun jäljiltä reporankoina, ja voisi luulla, ettei niistä ole koskaan mitään vaivaa kenellekään. Ovien karmeilla kuivuvat räsymatot, päällisistä riisuttu sohva, pyykkitelineellä olevat sohvanpäälliset ja eteisen lattialla komeileva kakkakasa vihjaavat kuitenkin aivan muuta.


Akvaariokala. Miksi en ottanut sellaista. Ensi kerralla kun tekee mieli ottaa uusi koiranpentu, otan akvaariokalan.


lauantai 3. toukokuuta 2014

Ihan minun näköinen pöllö



Torilta löytynyt suloinen pöllötyyny lennähti olohuoneen sohvalle koiratyynyjen kaveriksi. Ystäväni piipahti meillä eilen kylässä ja kommentoi tyynyä ihan minun näköisekseni, luuli minun itse ommelleen sen. Otan tämän suurena kohteliaisuutena: minusta pöllötyyny on niin hieno.


Tykkään kovasti pöllön värisommittelusta. Kirjavan kukikas vartalo on selkeästi ommeltu jonkun ihmisen vanhasta neulepaidasta. Silmä, nokka ja sydän on leikattu fleecestä. Tästä aion ottaa opiksi: fleece ei rispaannu, joten reunat voi rauhassa ommella harvemmalla tikkauksella.












Jos olisin oikein reipas, siivoaisin tänään ahkerasti. Koiranpennun takia lattiat tahmaantuvat ennätysajassa, ja mopin varressa saa touhottaa aivan jatkuvasti. Pissimisen ja kakkimisen lisäksi Manulla on nykyään uusi harrastus: koira yltää siivoushanskojen säilytyspaikkaan, ja pienillä torahampaillaan se käy napsimassa niihin reikiä. Sellaisia mikroskooppisen pieniä reikiä, joita vain pienen koiranpennun minihampailla saa aikaan. Semmoisia ärsyttäviä, joita ei huomaa ennen kuin on jo hanskat kädessä ja kädet märkinä. Ties kuinka mones hanskapari on nyt joutunut Manun käsittelyyn, ja taas pitäisi käydä ostamassa uusi pari. Suunnittelen Manun menoksi kumihanskakostoa. Ehkäpä jätän hanskaparin oikein houkuttelevasti hollille, sidon siihen narun ja narun toiseen päähän kiinnitän kattilan kannen. Ja kun Manu nappaa hanskan, se saa elämänsä opetuksen. (Oikeasti en raaski säikäyttää Manu-parkaa. Tyydyn vain kuvittelemaan ilkeämielistä kostoa pääni sisällä.)


Mutta turha sitä vielä on hötkyillä. Eihän kello näytä edes puoltapäivää.