maanantai 31. maaliskuuta 2014

Erityinen vieras



Koittaa arkikuvahaasteen toiseksi viimeinen osa. Meillä kävi tänään erityinen vieras, kahta päivää vaille kuusiviikkoinen Elmo Kakkonen.





Elmo näki lapsensa ensimmäistä kertaa. Ensikohtaaminen tapahtui neutraalissa ympäristössä, pihanurmella, minkä jälkeen siirryimme tutustumaan sisätiloihin. Pikkuisen Elmo ensin murahti ja kaapi maata ylemmyyden merkiksi, mutta muutoin se oli varsin vieraanvarainen uutta tulijaa kohtaan. Kohtaaminen oli hieman varautunut ja jokseenkin koruton: Elmo Kakkonen pissasi lattialle kahdesti, leikki hieman ja nukkui suurimman osan ajasta. Parin tunnin vierailun jälkeen palautimme lapsukaisen emolleen, joka tuskin oli edes huomannut yhden pennun puuttuvan.


Viikon päästä tämä pötkylän mallinen karvakasa muuttaa meille lopullisesti. Vieläköhän Elmo sitten jaksaa käyttäytyä hienovaraisesti?

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Hukkapalojen aatelia



Viikonloppuna juhlistettiin oululaista olutta. Kymmenen vuoden tauon jälkeen tänne pohjoiseen saatiin erä paikallista olutta hanoihin, Neljännesvuosisataa nimeltään. Juhlan kunniaksi pukeuduin värikkääseen tanttuun ja punasin huulet.


Varsinainen käyttökohde siniselle Marimekon Kivi-kankaalle oli vuoden takaisten valmistujaisteni asu, jonka teki äiti. Mekosta jäi niin paljon hukkapaloja, että niistä sai vielä toisen, arkisemman mallisen mekon kasaan, kun oikein kovasti yritti. Kaavat piti sovitella jämäpaloihin prikulleen tarkasti, eikä materiaalia ollut yhtään hukattavaksi. Helmakin on leikattu pienistä paloista, koska yhtään kokonaista isoa palaa ei enää ollut jäljellä.


Istuva yläosa ja hulmuavat helmat. Mekosta tuli oikein mukava.






Myös satiininen, avoin jakkutakki on itse tekemäni, mutta se ei sopinutkaan mekon pariksi. Noin löysä yläosa vaatii paljon tiukemman alaosan.






Nyt alkaa olla jo niin aurinkoinen kevät, että tekee mieli kaivaa kaikki kukkakuosit ja värit vaatekaapista esille. Pian tarkenee jopa ilman toppatakkia!


torstai 27. maaliskuuta 2014

Päivän värit


Olen aivan ihastunut tähän arkipäivähaasteeseen. Eilen kyllä unohdin koko jutun, mutta tänään taas muistin sen ja kaivoin kameran esiin sopivan hetken tullen. Tämä on viiden päivän haasteen kolmas postaus.


Tänä päivänä juodaan teetä, luetaan lehteä ja ihastellaan korttia, jonka Intiassa harjoittelemassa oleva ystävä lähetti. Aika nättiä.




Arkisempia ja vähemmän viehättäviäkin otoksia olisi tältä päivältä saanut napsittua yllin kyllin: silmä punoittaa, vilu kolottaa jäseniä, kylppäri on yltä päältä maalijätteessä ja ilmassa leijuu liuottimen katku.


Kaikki tämän päivän vastoinkäymiset juontavat epäonniseen eilispäivään. Jo aamulla tulin tunkeneeksi piilarin toiseen silmään niin, että se alkoi heti vaivata. Olin käyttänyt piilareita koko edellisen päivän, joten eilen olisi ollut hyvä pitää taukoa. Rutikuiva silmä imaisi piilarin itseensä ihmeellisellä, epäluonnollisella voimalla, enkä saanut häiritsevää linssiä irti, vaikka räpelsin silmää koko päivän. Lopulta kadotin linssin tyystin, ja soitin hädissäni tutulle optikolle. Neuvona oli antaa silmän rauhoittua ja nukkua mielummin linssi päässä. Tänä päivänä kävin optikolla tarkistuttamassa silmäni, eikä sieltä mitään linssiä löytynyt. Olen kaksitoista vuotta käyttänyt piilareita, joten rohkenen sanoa, että osaan esimerkillisesti sekä laittaa linssin silmään että ottaa sen sieltä pois. Vaikka linssi on joskus vaikea poistaa kuivasta silmästä, ei se koskaan olen näin mystisesti kadonnut. Miten linssi voi muka kadota? Miten linssi voisi muka poistua silmästä niin, etten itse sitä huomaisi. Luulen, ettei sieluni saa ikinä rauhaa, kun tapaus jäi näin ikävällä tavalla selvittämättä.


Optikko ei muuten yllätyksekseni perinyt silmän tarkistuksesta mitään. Ajatteli varmaan, että tuommoinen pösilö, linssin on hukannut; ei siltä voi rahaa ottaa.


Eilen jatkoin myös parvekekalusteiden maalinpoistoa. Tästä olisi saanut todella ruman ja epämiellyttävän kuvan, ehkä jopa rumemman kuin punoittuneesta ja riutuvasta silmästä. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni maalinpoistoainetta, joiden olin aikaisemmin uskonut olevan yhtä höpöhöpöjä aineita kuin muoviset harjat, joilla on tarkoitus poistaa selluliittia persuksesta. Tökötti oli kallista (27 euroa), ja niin vain on todettava, että aivan surkeaahan tuo on. Maalinpoistoaine on syövyttävää, ja se haisee törkeän pahalle, joten kokeilin ensimmäiset kerrat ainetta parvekkeella. Kahden epäonnistuneen ulkokokeilun jälkeen luin netistä ohjeita, joissa kerrottiin, ettei maalinpoistoaine välttämättä toimi tuulisella säällä (liuotin kai haihtuu taivaan tuuliin). Niinpä ronttasin kalusteet pieneen kylppäriimme, avasin tuuletusräppänät ja kokeilin uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen, ehkä kuusi kertaa. Purkin kyljessä lukee, että vaikutusajan jälkeen maalin voi poistaa harjalla, painevedellä tai lastalla. Ha! Vaikutusajan jälkeen joutuu hinkkaamaan maalipintaa, mikä sujuu aivan yhtä sutjakkaasti kuin maalinpoistaminen ilman tököttiä - LUSIKALLA. Itse asiassa hyytelömäinen tökötti tekee pinnasta vain liukkaan, mikä hankaloittaa hinkuttamista entisestään.


Ikään kuin tässä ei olisi jo vastoinkäymistä kyllikseen, sain jostakin vielä nuhan ja käheän kurkun. Loogista on syyttää liuotinhuuruja. Solmaster oli maalinpoistoaineen merkki. Sitä en koskaan enää osta. Kuolema Solmasterille.


Tulin oikeasti tähän koneelle kirjoittamaan ihan hyvillä mielin, kun olin niin tyytyväinen kauniiseen arkipäivän kuvaotokseen (katsokaa sitä taas). Nyt pitkällisen paatoksen jälkeen tunteet ovat nousseet pintaan ja ärsyttää. Enää en voi muuta kuin toivoa, että jollakulla toisella on ollut tänään vielä surkeampaa.


Arkikuvahaaste lähtee tänään vasta löytämälleni, aivan ihanan värikkäälle ja persoonalliselle Hand Made by Heini -blogille. Jos tykkäätte värikkäistä sisustuksista, niin käykääpä kurkkaamassa Heinin kotia!


TSI-vinkki parvekepuutarhurille



Ensimmäiset kasvit on nyt istutettu! Pieniin paperinyytteihin ripoteltiin basilikan, lehtisalaatin ja kirsikkatomaatin siemeniä. Jahka reipastun ja saan suuren inspiraation lähteä häkkivarastosta tonkimaan kukkapurkkeja, istuttelen lisää siemeniä taimihyllyn täyteen.





Pikkuruinen Tee se itse -vinkkini liittyy taimien nimikkokyltteihin. Et ikinä arvaa, mistä nämä on tehty.






Löysin kirpparilta kymmenellä sentillä vanerinpaloja, joihin on joku Erkki-Petteri 80-luvulla piirustellut muistipelin. Kellastuneet, itse piirretyt, kirpparille viedyt muistipelilaatat ovat tällaisinaankin aika ankeita, mutta kaikkein masentavinta on, että laattoja on pariton määrä :( Erkki-Petterille toivotamme jaksamista myöhempään elämään. Toivottavasti sinulla menee jo ihan hyvin!







Hyvää materiaalia ei koskaan kannata heittää hukkaan. Olisi tosi kiva kokeilla tehdä erilaisia asioita vanerista, mutta suunnitelmani toppaavat aina siihen, ettei meillä ole a) minkäänlaista kuviosahaa tai b) vaneria tai c) järkeä ostaa vaneria, koska ei ole sahaa. Mutta nytpä oli minullakin vaneria askarreltavaksi.




Hioin lakatun pinnan molemmilta puolilta kiillottomaksi, maalasin toisen puolen liitutaulumaalilla ja liimasin pyykkipojan taakse. Kylläpä ne nyt ovat kätevät!





Pieniä väkertelyjuttuja on koko ajan mielen päällä. Mies on viime aikoina alkanut vikistä baarinurkkauksen sanomalehtiseinän uudelleen tapetoimisesta jollakin raikkaalla ja värikkäällä. Sanomalehtiseinä on kuulemma kuin "mummon alushousut", mikä ei ilmeisesti viittaa mihinkään positiiviseen.


Täytyy pitää silmät auki uusien ideoiden varalta.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Pennut 5 viikkoa



Yllättävä käänne tapahtumien kulussa: viime viikolla neliviikkoiset pennut ovat nyt viisiviikkoisia. Nämä kuvat on otettu maanantaina, kun ikää oli kaksi päivää vaille viisi viikkoa.


Viikossa pennuista oli tullut vielä entistäkin leikkisämpiä ja uteliaampia. Ne tulevat ihmisiä vastaan ja nyppivät vaatteita pikku hampaillaan. Toistensa kanssa ne ärisevät, painivat ja mittelevät voimiaan.


Kiinteitä ruokia on jo alettu syömään, eikä Esse-emo imetä pentujaan enää niin usein kuin ennen. Tyttölapset, jotka ovat syntymästään asti olleet poikia kevyempiä, ovat alkaneet kiriä poikia painossa. Se johtuu siitä, että niille maistuu kiinteät ruuat toisin kuin pojille. Pentueen pulskin poika, Popi, kasvattaa myös painoaan, mutta ei enää samaan tahtiin kuin ennen: se haluaisi juoda vain maitoa, eikä sitä kiinnosta koskeakaan kiinteisiin ruokiin.


Viime viikkoon nähden pennut vaikuttivat myös paljon tarkkaavaisemmilta. Älykkäimmät pennuista huomasivat, että kamerasta lähtee ääni. Ne pelkäsivät kameran naksetta ja jähmettyivät kuvauspaikalle korvat hörössä. Vähemmän älykkäät, kuten oma pentumme, eivät välittäneet oheistekijöistä tuon taivaallista, vaan nukkuivat läpi historiallisten merkkitapahtumien.



Ensimmäisessä kuvassa on Pimu äitinsä kanssa.





Tässä Sini.




















Peppi.













Meidän Elmo Kakkonen.










Kaapo.




Kaapo oli ensin tosi järkyttynyt kuvaamisesta ja kameran äänistä...




... mutta päätti lopulta mennä päiväunille.








Popille oli sattunut hirvittävä onnettomuus tappelussa: joku sisarus oli raapaissut sitä nenänpäästä. Tälle koiralle maistuu pelkkä äidinmaito.











Yhteispotretti onnistui selvästi viikkoa aikaisempaa paremmin. Nyt pennut jo vähän hoksasivat kuulostella, mistä ylimääräiset äänet kuuluivat. Elmo Kakkosta piti vähän ojentaa, kun se yritti mennä nukkumaan sisarusten selän taakse.














Meille pentu tulee jo parin viikon päästä, ja ensi viikolla käytämme sitä pikku reissun kylässä tutustumassa. Pikkuisen alkaa jo jännittää; mitä jos me emme yhtään pärjääkään? Sääliksi käy myös pentuparkoja, jotka riuhtaistaan erilleen sekä toisistaan että emästä.


Emä itse taas vaikuttaa pikku hiljaa olevan kypsä pentujen kitinöihin, joten sillä tuskin tulee jälkikasvuaan ikävä. Elmo taas pääsee astumaan kasvattajan rooliin, vaikka luulen, että sille tekee tiukkaa hyväksyä laumaan uusi, Elmoa itseään söpömpi tapaus.


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Värikästä arkea



Aurinkoisen päivän arkikuva on värikäs: maalikaupan värilastuista on valittu tuleva parvekkeen kalusteiden väri. Maalikaupassa värilastut näyttivät vain ihan kivoilta, mutta kotona aurinko maalasi ne syötäviksi. Siniset sävyt jäivät valinnassa tappiolle, ja vadelmanpunainen nousi suosikikseni.


Kokeilen ensimmäistä kertaa ikinä maalinpoistoainetta, joka ainakaan vielä ei ole osoittautunut mitenkään loistotuotteeksi. Jospa aine muhisi yön aikana niin, että huomenna maalinrippeet voisi puhaltaa pois ja ylihuomenna pääsisi sutimaan uutta maalia ylle. 






Tänään ahdistelen haasteella tyylikästä Charia Char & The City -blogista. Charin blogi on yksi harvoista seuraamistani seesteisen värimaailman blogeista. Charin blogissa minua viehättää erityisesti seesteisyys ja ihailtava pikkutarkkuus.


Taimihyllyllä (melkein) vihertää



Aurinko lämmittää niin leppoisasti, että parvekeasiat alkavat nousta enenevissä määrin mielen päälle. Vaikka parveke on pikkuinen, riittää siinä silti puuhaa. Sateessa riutuneet parvekekalusteet pitää tänä keväänä maalata uudelleen, mistä on tietysti paljon vaivaa, mutta mikä samalla innostaa suunnittelemaan parvekkeen muutakin viihtyisyyttä. 


Parvekekalusteiden reippaanväriset maalit on jo ostettu, samoin melkoinen liuta erilaisia siemeniä ja sipuleita. Lähtökohdat kasvatukselle ovat suureellisen mahtipontiset, mikä luo myös suorituspaineita: on varta vasten rakennettua taimihyllyä, on uusia istutusruukkuja, on siemeniä ja jos jonkinlaista oheistuotetta. Mitä, jos nyt epäonnistunkin? Jos kaikki menee aivan mönkään?


Inspiraation lähteeksi (tai etukäteislohdutuspalkinnoksi) ostin ikkunalle muutamalla eurolla oikein söpön ruukkuruusun. Meidän parveke on minimaalisen pieni, mutta ikkunalle parvekkeen oven viereen kiinnitetty taimihylly tuntuu levittävän ulkoaluetta sisätiloihin asti. Nerokasta kerta kaikkiaan.






Taimihyllyllä istutusta odottelee salakavalasti itämään päässyt punasipuli ja muuten vain kuolleet helmililjat. Mitäs näille nyt pitäisikään tehdä?






Tämä on jo melkein anteeksiantamatonta kaikessa turhuudessaan, mutta kaupan kukkaosastolla en voinut vastustaa näin sympaattista pömpeliä. Ilmankin varmasti pärjäisi, mutta onhan se aika söpö. Tuon puunuijan avulla on tarkoitus taitella sanomalehdestä istutusastioita.





 Onpa se näppärä! Istutusnuija on vähän kuin koiranpentu; mukava ja harmiton.








En ole sen kummemmin viitsinyt perehtyä taimiasioihin, ja siemenpusseja on tarttunut eri kaupoista mukaan varsin vaihtelevin perustein. Tämä sormustinkukkapussi ihastutti erityisesti siksi, että sen pussissa on niin herttaisen hömelö teksti: Ainutlaatuiset kellot osoittavat ylöspäin. "Ostin parvekkeelle kukkasia, joiden ainutlaatuiset kellot osoittavat ylöspäin". Haha!


Miten minulta onkaan aikaisemmin voinut jäädä tyystin huomaamatta tämä taimikasvatukseen liittyvä, reaalimaailmasta täysin irrallinen rinnakkaistodellisuus. Kohta vajoan täysin, enkä sitten enää koskaan palaa!


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Arkinen haaste



Omakotivalkoisen Miia heitti haasteella, jossa on tarkoitus kuvata viiden päivän ajan omaa arkielämää yksi kuva kerrallaan. 


Tämä päivä on sujunut rattoisissa  merkeissä, ja valittavana olisi vaikka kuinka monta mukavaa kuvattavaa asiaa. Yksinäisen viikonlopun jälkeen laumani on jälleen koossa, poika sai oikein hyvän numeron matematiikan kokeesta, sain kuulla töistä semihyviä uutisia ja kävin vielä hoitamassa koiranpentujakin. En viitsi joka kerta mainita koiranpentuja päivän mahtavimpana asiana  – sitä paitsi haluan omistaa niille oman postauksensa – joten valitsin tätä päivää kuvavastavaksi otokseksi kuvan, joka kertoo pyykkipäivästä.






Pyykkipäivä alkoi oikeastaan jo eilen, mikä tarkoittaa, että tänään oli aika viikkailla puhtaita pyykkejä kaappeihin sekä silittää ja viikata petivaatteita. Petivaatteiden silittäminen on turhanpäiväistä luksusta, josta nautin nykyään pölvästin lailla. Näin säntillisestä toimesta tulee todella ahkera ja toimelias olo. Vastaa täysin sitä, että olisin omavarainen ja säilöisin syksyisin kellarin täyteen hilloja, mehuja ja säilykkeitä.


Kuten blogeissa kiertävät haasteet aina, tämäkin on tarkoitus jakaa eteenpäin. Sisustusunelmia Johanna, otapa koppi!


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Consu-hylly kukille


Nyt se on vihdoin valmis! Taimien oma Consu-hylly!

Ajattelin taas tänä vuonna yrittää istuttaa jonkilaista yrttiä ja hortensiaa kevään kunniaksi. En haluaisi täyttää jokaista ikunalautaa multapurkilla vaan keskittää kaikki ruukut ja istutusastiat yhdelle ikkunalle. Mietin pitkään erilaisia tilaa säästäviä vaihtoehtoja, kunnes lopulta keksi, että myös ikkunaan voi rakentaa samanlaisen säilytysjärjestelmän kuin meillä eteisessä on kengille. Consu-hylly on jokaisen tilan ja ongelmatilanteen ratkaisu. Niin itsestään selvä ja näppärä, mutta joka kerta sitä pitää pohtia ja puntaroida.














Vielä en ole istuttanut yhtään siementä, mutta kunhan hylly saadaan purkkeja täyteen ja siemenet alkavat itää, muuttuu taimien oma Consu-hyllykin toivon mukaan rehevän vihertäväksi.


Yksi toinenkin taimien istuttamiseen liittyvä pieni sisustusjippo minulla on mielessä, mutta siitä lisää toisella kerralla!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pitsiä


Olen yksin kotosalla. Saan tehdä mitä haluan. Ripustan pitsiverhoja ikkunaan.










Koko makuuhuoneen tunnelma muuttui yhden mummoverhon myötä aivan toisenlaiseksi, melkein mystiseksi. Jostain syystä huone tuntuu nyt valoisammalta, vaikka ennnen verhoton ikkuna on nyt puoliksi verhoilla peitetty.


Viikonlopun parhaat hetket ovat nyt käsillä, mikä tarkoittaa, että se on jo käytännössä ohi. Pitäkäähän hauskaa vielä, kun voitte!


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kolmen euron löytö



Kuvitteletko milloinkaan, että kokatessa omassa keittiössäsi olet suuren kokkiohjelman päätähti loihtimassa upeaa ateriaa viidellekymmenelle hengelle. 


Sinä vain kokkaat, juttelet kameralle rennosti ja sadattuhannet ihmiset kotisohvilla seuraavat, miten mahtavia luomuksia loihdit aivan käden käänteessä. Yksinään niin, ettei kukaan näe, katse kuviteltuun kameraan kohdistettuna. Tähän tapaan: "Ja sitten lisätään sokeria! Sokeria tarvitaan vain aivan pieni hyppysellinen, kas noin, tuomaan vastapainoa ruoan muuten suolaiselle maulle. Mmm! Ihanaa!"


Minä olen niitä ihmisiä, jotka kulkevat kirppareiden käytäviä omassa päänsisäisessä nimikkosisustusohjelmassaan. Kirpparilla kulkeminen on yksi niistä tilanteista, kun paso dople soi päässä, ja kun se soi, se soi lujaa. Omassa nimikkosisustusohjelmassani sisustetaan erilaisten ihmisten koteja kirppiksiä kierrellen. Ohjelma on tosi suosittu. Kaikki tuntevat sen.


Sisustusohjelmani muutokseen hakeutuvat sellaiset ihmiset, joiden kotoa löytyy ennestään lastulevyisiä tv-kirjahyllyjä ja Sotkan 90-luvun Rocky-vuodesohvia. Jännityksen vuoksi budjetti kotia kohti on vain 200 euroa. Sillä pitää saada kaikki. Aikaa totaaliseen muutokseen muutama tunti. Haaste on vaikea, muttei mahdoton.  


"Jannen kotiin kaivataan nyt ehdottomasti tietynlaista rouheutta ja poikkeavuutta. Jotakin sellaista, joka rikkoo muuten niin yhtenäisen linjan. Oo! Tässä se on! Kolmen euron Mäkisen kuvastimen peili!"






Terävän kirppisvainuni ansiosta budjetti alitetaan ja loputuloksesta tulee silti mahtava. Tunteikas Janne koskettuu ja valahtaa kyyneliin, kun hän vihdoin saa avata silmänsä ja näkee lopputuloksen. Mukana olleet, tyhjänpäiväisiä kommentteja pitkin ohjelmaa Jannesta jakaneet ystävät ja sukulaisetkin valahtavat kyyneliin. Projektissa töitä paiskineet remppamiehetkin kyynelehtivät. Kamera tutisee, eikä äänistä meinaa saada selvää, koska myös kameramies ja äänimies vollottavat. 


"En koskaan epäillyt, etteikö projekti onnistuisi tällä aikataululla ja budjetilla. Pitää vain olla tietynlaista rohkeutta yhdistellä ja silmää vanhojen tavaroiden kauneudelle", kommentoisin lopuksi nyökytellen.












Vitsi että minun ohjelmani olisi niiin hyvä.