keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Arvontagallup: Mitä maksaa!



En olisi uskonut, että vielä tässä vaiheessa viikkoa on niin kauhean lannistavan keskeneräistä. Kuvittelin, että vähintään viikkoa ennen myyjäisiä napsin täydellisesti valmiista tuotteistani kuvia. Mitähän ehdin saada valmiiksi? Nooh, jätän miettimisen sikseen ja keskityn tällä erää pelkkään hengittämiseen.


Olen jo melkolailla tuotteitteni hinnat päättänyt, mutta siitä huolimatta halusin ehdottomasti kysellä, mitä mieltä muut ihmiset ovat sopivista hinnoista. Tämän kyselyn kunniaksi järjestän arvonnan, jonka palkintona on tuo ykköskuvassa näkyvä bambikoru; itse tykkään siitä aivan erityisesti. Ennakkoon olisin kuvitellut, että lempparikseni tulee joku aivan toinen koru, mutta suunnitelma on aina suunnitelma ja valmis tuote valmis tuote. Etukäteen on mahdotonta kuvitella valmista lopputulosta.


Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla, mikä sinun mielestäsi olisi hyvä hinta myymilleni tuotteille. 


Mielelläni kuulisin hinta-arvion lisäksi myös muita ajatuksia tuotteen suhteen. Onko tavara sellainen, että itse voisit kuvitella sen ostavasi? Olisiko kohtuullinen hinta mielestäsi sinulle sopiva hinta? Mitä arvioisit valmistuskustannuksiksi? Paljonko tuotteen valmistamiseen on kulunut aikaa? Mitä muita ajatuksia mielessä pyörii?


Pidemmittä puheitta; tässä kaikki myymäni tuotteet. Kaulakoruja on erimallisia, mutta niputin ne saman otsikon alle, koska niillä on sama hinta.



1. Kaulakoru




 















2. Sydänkoriste






3. Puinen lelu; pyöreärenkaisissa, suoraan kulkevissa ankoissa on vetonaru. Vaappuvissa ankoissa ei ole narua, eli ne ovat käsillä pukattavia.






4. Pannunalunen






 5. Bambi-koriste





6. Seinälamppu






7. Villakankainen rintakukka





8. Surumielinen Pielinen





Myyntiartikkeleita on siis yhteensä kahdeksan:


1. Kaulakoru
2. Sydänkoriste
3. Puinen lelu
4. Pannunalunen
5. Bambi-koriste
6. Seinälamppu
7. Villakankainen rintakukka
8. Surumielinen Pielinen


Arvonta päättyy perjantai-iltana kello 18. Jos olet anonyymi kommentoija, jätä viestiin myös sähköpostiosoitteesi, että sinut on mahdollista tavoittaa voiton sattuessa kohdalle.


Osallistukaapa tähän nyt sankoin joukoin; minä jään jännityksellä odottamaan vastauksia ja kuulemaan muita mietteitä asian suhteen!


Arvontaonnea!


21 kommenttia:

  1. Vastaan äkkiä ku lapsi tuntuu heräilevän päikkäreiltä
    Kaulakorut särkyvyyden takia vain 10e
    Sydänkoriste 5-7e
    Puinen lelu 25e
    Pannunalunen 15e (ihana)
    Bambi-koriste 7-10e
    Seinälamppu 30e
    villa-koriste 7-10e
    Pielinen 25e

    Hintoihini vaikutti se, että olen köyhä, mutta toisaalta käsityö on aina käsityötä ja nämä sinun tuotteet ovst to-del-la ihania!!

    VastaaPoista
  2. 1. Kaulakoru 35 €

    2. Sydänkoriste 15 €

    3. Puinen lelu 45 €

    4. Pannunalunen 30 €

    5. Bambi-koriste 55 €

    6. Seinälamppu 75 €

    7. Villakankainen rintakukka 12 €

    8. Surumielinen Pielinen 46 €

    VastaaPoista
  3. Itse tehtyjen tuotteiden hinnoittelu on todella haastavaa. Ettei polkisi hintoja, muttei ampuisi ylikään.

    Sanoisin, että olisin itse valmis maksamaan koruista 8-10 €, sydänkoristeista esim. kpl 3 €, 10 neljä.

    Lelu ja Pielinen 12-15 €, Lamppu 15 €, rintakoriste 5 €. (Tokikaan en osaa sanoa käytetystä ajasta ja tarvikkeista mitään.)

    Kyllä noista jotain voisi ostaa itsellekin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. 1) 9,50 tämä on näistä ihanin, ostaisin :)
    2) 1,50 tätä en ostaisi, ei ole tyyliöni :(
    3) 19,50 hyvältä näyttää!
    4) 7 nätti, mutta kaipaisiko vielä jotain...?
    5) 5 suloinen, ostaisin
    6) 25 todella onnistunut!
    7) 2 ei tyyliäni
    8) 23 hyvä!

    VastaaPoista
  6. Mie haluan tilata sulta tuollaisen vaaleansinisen pupulampun!

    VastaaPoista

  7. 1. Kaulakorusta maksaisin 15-20€
    2. Sydänkoriste 10€
    3. Puinen lelu 40-50€
    4. Pannunalunen 20€
    5. Bambi-koriste 10-15€/kpl
    6. Seinälamppu 50€
    7. Villakankainen rintakukka 10€
    8. Surumielinen Pielinen 30€

    Mä rakastan Bambia, joten ne on näistäkin mun lemppareita. Hinnoiksi laitoin sellaisia summia, mitä itse voisin maksaa tuotteista, joten hinnat voivat olla ihan pielessäkin :( Toivottavasti nyt ovat edes vähän sinne suuntaan. Arvostan tosi paljon itsetehtyjä tuotteita ja nämä sun tekemät on kerta kaikkisen kauniita <3

    VastaaPoista
  8. 1. Kaulakoru 5e.
    2. Sydänkoriste 2e.
    3. Puinen lelu 15e.
    4. Pannunalunen 10e.
    5. Bambi-koriste 5e.
    6. Seinälamppu 15e.
    7. Villakankainen rintakukka 3e.
    8. Surumielinen Pielinen 10e.

    Omien käsien tuotosten hinnoittelu on hankalaa, mutta tuollaisia hintoja voisin itse kuvitella tuotteista maksavani.

    mari@modi.fi

    VastaaPoista
  9. Heissan, vastaan hinnat siten, kuin mitä itse juuri nyt olisin valmis maksamaan tuotteista, sillähän ei ole mitään tekemistä tuotantokustannusten tai yhtään minkään muunkaan järjellisen asian kanssa, mutta koitan ajatella niin, että mikä olisi hinta, jolla teksin ostopäätöksen:

    1. Kaulakoru (suosikkejani ovat kyllä - kauniita ja kivoja!) 12-14 e, maalaamaton 12, maalattu 14. Voisikohan näistä olla jokin kolmen kappaleen tosi houkutteleva könttätarjous yhteishintaan esim. kolme 30 eurolla? Ei todennäköisesti ole tarvetta moiseen, luulen, että menevät kaupaksi kuin häkä.

    2. Sydänkoriste (ostaisin, jos en muuta keksisi ja kokisin tarvetta jotain ostaa, jotenkin en tälle lämpene, en tiedä miksi, ehkä ei ole niin viimeistelty ja kaunis kuin muut esineet) 2-3 euroa.

    3. Puinen lelu: tämä on vaikea, en leluista mitään tiedä, mutta puisia leluja arvostan kauniina ja kun näillä voi vielä leikkiäkin eli jos ostaisin, niin jollekulle lapselle lahjaksi, maksimihinta minulle olisi 18 euroa (anteeksi!).

    4. Pannunalunen: 8 euroa (anteeksi taas! koitan olla realistinen, tekee pahaa näitä hintoja laittaa).

    5. Bambi-koriste: 6-8 euroa, syistä, jotka eivät selkene itselleni olen reiän ja nauhan ansioista valmis maksamaan pannualusta pienemmästä bambista saman hinnan.

    6. Seinälamppu: Jos lamppu ja johtojutut mukana, niin 22 euroa, muuten 16 euroa.

    7. Villakankainen rintakukka: 2-3 euroa (ei ole ollenkaan minun juttuni, en osaa arvioida enkä "arvostaa")

    8. Surumielinen Pielinen: 18 euroa. Haluaisin vastata isomman summan, mutta näin se menisi ostotilanteessa.

    Eniten työllistäneiksi luulen seuraavat:

    - Korut, koska paljon pientä ja hankalaa hiottavaa ja se on hidasta, leikkaamisvaiheessa tullut varmasti hukkajuttuja koska pieniä leikkauskohtia + näperrystä koukkujen ja nauhojen kanssa.

    - Ankat koska useita erilaisia eri tekovaiheita ja osia.

    - Surumieliset Pieliset, koska todella monta eri osaa leikattavana ja ommeltavana ja paljon eri tekovaiheita.

    Olisin kovasti halunnut laittaa hinnat korkeammiksi, koska esittämäni hinnat eivät ole ARVOTUKSEN mitta vaan koitin miettiä, mitä tällainen käsityötä arvostava mutta ei paksulompakkoinen oikeasti maksaisi ja etten poistuisi pöydän ääreltä sen vuoksi, että ensimmäinen ajatukseni hinnat nähdessäni olisi, ettei minulla ole tästä pöydästä varaa ostaa mitään.

    Mietittäväksi: olisivatko hinnat 12, 14, 16, 18 parempia kuin 15 ja 20? Vaikuttaisivatko edullisemmilta? Yhdeksän, 19 tai 29 -hintoja välttäisin, siitä tulee se simovaatehuoneeltaterve-fiilis.

    Lisämietittäväksi: Voisiko koruille tilaamasi kaunis pahvirasia maksaa vaikka euron? Ei olisi kallis lisähinta korulle, itse ainakin ostaisin mukaan ihan iloisena "koska halpa ja kaunis ja käytännöllinen" tai sitten voisi kokea säästämisen tunteen jättämällä rasian ostamatta.

    Toivottavasti et pettynyt kauheasti vastaukseeni, ajat ovat mitä ovat ja tarkoitukseni on vilpitön. Työsi ovat kauniita ja tuntipalkoille ei näillä hintaehdotuksilla pääse.

    Terkuin Paula Turusta
    paula piste ihalainen ät gmail piste com
    .

    VastaaPoista
  10. HennaH
    Ihanaa käsityötä kerta kaikkiaan, puinen vetolelu vei heti sydämeni, samoin nämä riipukset. Osallistun arvontaan, henna.holappa1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  11. Heippahei, löysin sattumalta blogisi ja kiinnostuin heti lukemaan lisää. Hintojen arvioiminen on aina tuskaisaa puuhaa, mutta tässä olisi noin-hintoja. Jos vaikka listaisin nämä hinta-arviot artikkeleiden numeroiden mukaan.

    1. 6-10€
    2. 5-8€
    3. 5-10€
    4. 6-9€
    5. 5-8€
    6. 10-20€
    7. 5€
    8. 9-10€

    Voisin kyllä kuvitella ostavani muutamia näistä tuotteista, pannunalunen oli aivan järjettömä söpö, aivan kuten kaulakorukin ja bambi-koristeetkin. Kohtuullinen hinta on yleensä minun mieleeni kallista. Elämme muutenkin pienellä budjetilla, joten siksi ostan mahdollisimman halvalla. :)

    VastaaPoista
  12. Korut ja rintaneula vois olla 5-10€ ja isommat jutut 15-40€..? Meneekö ihan metsään? Kyllähän noihin on varmasti aikaa ja vaivaa mennyt, ja tietenkin rahallisiakin kuluja. Ainakin koruja, rintaneulaa ja leluja voisin kuvitella joskus tarvitsevani/käyttäväni. :)
    Ihania ovat kaikki, hienoa työtä!
    heidi.pirttijarvi1@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Noniin, sanoisin että;
    1. Kaulakoru = 5-7€ (en osaa päättää, itse tekisin päätöksen sen perusteella kuinka viimeisteltyjä ne ovat koska ovat kovin näkösällä ja hiplailualttiita)
    2. Sydänkoriste= 3€
    3. Puinen lelu= sanoisin että n.15€
    4. Pannunalunen= 5-6€ (oliko näissä joku käsittely?, jos on niin voisin maksaa 7-8€)
    5. Bambi-koriste= sanoisin että 4€
    6. Seinälamppu= vähintään 15€ enintään ehkä... hmm 27€?
    7. Villakankainen rintakukka= 4-5€
    8. Surumielinen Pielinen= 15-18€

    On kyllä tosi hankalaa tuo hinnoittelu. Nyt kun laitoin noita hintoja niin tuntuu tyhmältä ja siltä kuin aliarvioisin sinun käsitöitäsi, josa myisin noita itse omatekeminäni, luultavasti pyytäisin naurettavan vähän, ja se harmittaisi minuakin. Onnea kuitenkin myyjäisiin! Toivotaan että tuotteet viedään käsistä (toki että saat niistä ihan rahaa eikä kukaan sentään varasta:D) -AnuEe

    VastaaPoista
  14. Miksihän tässä ei näy kommentteja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkaisen kommentit vasta huomenna, kun arvonta-aika loppuu, niin kaikki saavat arvuutella oman mielensä mukaan :) Nyt on tosi iso kirjo vastauksissa; jos olisi vertailukohtaa, vastaukset varmaankin yhdenmukaistuisivat.

      Poista
  15. Hinta-arvaukseni:

    1. Kaulakoru : 6 euroa.
    2. Sydänkoriste: 4 euroa.
    3. Puinen lelu: 11 euroa.
    4. Pannunalunen: 6 euroa.
    5. Bambi-koriste: 6 euroa.
    6. Seinälamppu: 8 euroa.
    7. Villakankainen rintakukka: 4 euroa.
    8. Surumielinen Pielinen: 12 euroa.

    Aivan ihania tuotteita! Mielestäni käsin valmistetuille tuotteille on luonnollista laittaa enemmän hintaa ja varmasti moni on valmiskin maksamaan enemmän sellaisista. Hinnoissa täytyy sekä myyjän että mielellään myös kuluttajan pyrkiä ottamaan huomioon tuotteen valmistamiseen mennyt aika.
    On myös kuitenkin totta, että liian hintavat tuotteet eivät välttämättä mene hyvin kaupaksi, joten aika kinkkistä on loppujen lopuksi noiden tuotteiden arvottaminen realistisesti.

    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Moikka,

    arvioita:
    1. Kaulakoru -> 10 €
    2. Sydänkoriste -> 3 €
    3. Puinen lelu -> 10 €
    4. Pannunalunen -> 10 €
    5. Bambi-koriste -> 5 €
    6. Seinälamppu -> 30 €
    7. Villakankainen rintakukka -> 3€
    8. Surumielinen Pielinen -> 15 €

    En osallistu arvontaan, koska en halua jättää sähköpostia julkisesti. Mutta toivottavasti näistä arvioista saat sumplittua tuotteillesi hyvät hinnat ja hyvää myyntimenestystä!

    -AA

    VastaaPoista
  17. Olet tehnyt suunnitelmia ajan kanssa mallinteista tuotteeksi. Suunnitteluun kuluu aikaa ja jos mallinne on uusi, niin kuin pitäisi olla, sen piirtämiseen saattaa mennä tovi aikaa.
    Valmiin tuotteen sarjatuottaminen sujuukin nopeammin, samoin viimeistely, pakkaaminen ja esille tuonti.
    Sanoisin kaulakorun hinnaksi n. 12 €, vedettävän lelun 15 €, seinäkoristeiden hinta samaa luokkaa.
    Kankaisen hahmon hinta 14 €.

    VastaaPoista
  18. 1. Kaulakoru 10 e
    2. Sydänkoriste 2 e
    3. Puinen lelu 12 e
    4. Pannunalunen 8
    5. Bambi-koriste 4
    6. Seinälamppu 13 e
    7. Villakankainen rintakukka 3 e
    8. Surumielinen Pielinen 10 e
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Ehdotelmia ihanuuksille:

    1. Kaulakoru 12e
    2. Sydänkoriste 5e
    3. Puinen lelu 20e
    4. Pannunalunen 10e
    5. Bambi-koriste 7e
    6. Seinälamppu 30e
    7. Villakankainen rintakukka 7e
    8. Surumielinen Pielinen 20e

    Olen todella huono tällaisessa. Työn määrä on ollut huomattava, kun olet näitä upeuksia tehnyt. Bambikorun ja Pielisen voisin itsekin ostaa :)

    VastaaPoista
  20. Kännyllä kirjotan pikaisesti nii vähän suppee vastaus... mut pupulampun ostasin ykkösenä ja voisin maksaa jopa 40€, ankkalelusta 10-15€ pannunalusesta 10€ kaulakoru n.10€

    VastaaPoista

Mukava, kun jätit jälkesi!