tiistai 7. lokakuuta 2014

Pullapidot



Viikonloppuna meillä kävi vieraita, ja pyöräytin pitkästä aikaa perinteisen pullataikinan. Korvapuustit olivat mielessä, mutta aivan kuulkaa ex tempore jaoinkin taikinan kahtia ja tein myös voisilmäpullia.


Kotona tehty pullataikinakin sopii hyvin nuukailukuukauden teemaan. Tänään oli kolmannen aterian, hernekeiton vuoro. Kotona leijuu sulassa sovussa suloinen hernesopan tuoksu ja pohjaan palaneen kattilan vieno käry. Jatkossa aion tsempata entistä lujemmin.
























Kello on vartin yli viisi, ja ulkona alkaa jo aavistuksen hämärtyä. Sytyttelin juuri muutamia kynttilöitä. Jatkan vielä hetken aikaa yhden isomman tekstin näpyttelyä ja jätän sen sitten hautumaan ennen viimeistä lukukertaa ja lopullista tuomiota. Kun pitkään työn alla ollut teksti on tähän tapaan viimeisessä vaiheessa, nousee hirvittävän ylevä ja juhlava olo. Ryhti paranee, kulmat kurtistuvat älylliseen malliin ja tuntuu aivan kuin päähän kasvaisi aristokraattinen, valkoinen peruukki. Koirat ovat ripuloineet sohvalle, päälliset ovat olleet pesussa ja nyt sohvan pohja pitäisi imuroida. Mutta kuinka kykenen laskeutumaan tämänkaltaisten arkisten asioiden pariin, vaikka mieleni on ihan toisessa, todella paljon paremmassa ulottuvuudessa.


Paremmista ulottuvuuksista puheen ollen; käykääpä kurkkaamassa oululaisen kehitysvammaisten nuorten kuoron, Hymyreppujen, ihana video! Olen katsonut tuon varmasti kymmeniä kertoja, ja aina siitä vain tulee niin hyvä mieli!


4 kommenttia:

  1. Aijai, pakko tehdä korvapuusteja viikonloppuna. Olen tässä useamman päivän tuuminut ja nyt kiusaus on jo kova. En ole koskaan, siis koskaan tehnyt korvapuusteja, vaikka meillä paljon laitetaan ruokaa ja leivotaankin. Hyvännäköisiä, nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, etkö ikinä? Kyllä sitten kannattaa heti ryhtyä toimiin! Itse tehdyt korvapuustit on niin hyviä :)

      Poista
  2. Mä tein bostonpullan ja nam ollaan poitsun 4v kanssa syöty kaksin melkein puolet. Hups.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy sanoa, että minäpä en ole koskaan tainnut tehdä bostonpullaa! Pitäisikö lisätä tehtävien asioiden listalle? :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!