torstai 16. lokakuuta 2014

Päivän asu



Nyt on suojavarusteet viimeisen päälle! Ei tarvinnut eilen kauaa sahailla, kun täytyi myöntää, että kuulosuojaimet on pakko hommata. Ajatella, ettei meillä ennestään ole ollut kuulosuojaimia! Eikä suojalaseja!


Suojalaseja olen kaivannut useammankin kerran erinäisiä tuunailuja touhutessani. Ihan pelkästään maalin poistamisessa maalilastuja lentelee siihen malliin, että silmät ovat koko ajan tulilinjalla. Tästä on varmasti useampiakin tutkimuksia tehty, mutta maalia poistaessa terävät maalilastut suuntaavat 90 prosentin todennäköisyydellä juuri silmään. Silmämunasta törröttävä terävä kappale on karseinta, mitä pystyn kuvittelemaan. Järjetöntä, miten paljon olen silmien mahdollista kohtaloa surkutellut, ja miten vähän olen kohtalon estämiseksi tehnyt. Miten olenkaan niin laiska suojavarusteiden suhteen?


Olin tosi järkyttynyt, kun huomasin, että suojalasit maksavat melkein yhdeksän euroa. Riistoa! Olisin veikannut, että korkeintaan kaksi euroa. Mutta nytpä olenkin varautunut aivan kaikkeen, ihan ebolasta lähtien.









Aijai että nuo Peltorin kuulosuojaimetkin vaikuttavat hyviltä! En ole testannut niitä vielä täydessä metelissä, mutta luulen, että otan nämä käyttöön ihan jokapäiväisessä elämässä. Suljen kaiken metelin, älämölön, vänkäyksen ja valituksen kokonaan elämänpiirini ulkopuolelle.


Laitan tekstin tunnisteeksi lifestyle, jotta päivän asuni päätyy arvoiseensa seuraan Indiedaysin sivuilla.


6 kommenttia:

  1. Hahhahaa, ties vaikka lifestyle-kikalla luot uuden trendin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Minusta tulee pian vielä trendien edelläkävijä.

      Poista
  2. Hih. Sä oot vauhdissa!! Go go go!!! Sait mut nauramaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään vois kyllä taas vähän sahailla! Kohta loppuu vaneri, mitäs sitten :/

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!