torstai 30. lokakuuta 2014

Ihanan tavallista



Mahtava kuulas ja aurinkoinen  päivän monen harmaan ja ankean päivän jälkeen! Siivosin eilen oikein kunnolla ja oikein pitkästä aikaa, ja olen tänään ihastellut, miten ihanan tavallista meillä onkaan.


Tänään meillä kävi kahvittelemassa vanha yläasteaikojen kaveri. Pian on hujahtanut puoli elämää näkemättä ja yhteyttä pitämättä, mutta puolen elämän jälkeenkin kaveri tuntui ja näytti ihan samalta tutulta ihmiseltä. Tilaisuuden juhlavan luonteen kunniaksi leipaisin puolukkapiirakan ja ostin kimpun neilikoita.





Kuvassa on muuten uusin löytöni, parin euron pieni sininen kirpparikippo. Leikoin siihen neilikkakimpun liian pienet varret. Taas voisin kysäistä, josko joku tietäisi maljakosta enemmänkin.

 











Satsumista (vai mandariineista - vain spesialisti kykenee kertomaan) tietää,  että kohta on joulun aika. Vuoden ankeimpana ja epämiellyttävimpänä aikana kaupat ovat täynnä näitä superherkkuja. Satsumat ovat ihana, arkinen alkutalven juttu.









Olen selkeästi tänään ollut tavallista paremmalla tuulella. Jopa tiskihanskat ja tiskiainepullo näyttävät silmissäni suorastaan runollisilta. Siinä ne sulassa sovussa laulavat tiskipöydälläni Sibeliuksen serenadeja ja siteeraavat joutessaan Platonia.
 

Kehittymättömät ihmiset eivät kiistellessään välitä siitä miten asia todellisuudessa on vaan yrittävät vain saada läsnäolijat samalle kannalle kuin itse ovat. - Tiskihanskat tiskiainepullolle tänään keittiössä






Joku päivä pesen vielä ikkunat. Se päivä ei ole tänään. Olohuoneen sohvalta on tehty Elmolle suora pääsy ikkunalle. Siinä se tuijottelee maailmaa ja pitää huolen, että asiat pysyvät mallillaan. Samalla se piirtelee lasiin aaltomaisia kuvia kuonollaan. Onhan tuo sotku, mutta hirvittävän sympaattinen sellainen.






Koirarassutkin nautiskelivat aurinkoisesta päivästä. Ne etsivät kodin pehmeimmän ja lämpimimmän paikan, ottivat hyvän asennon ja jäivät köllöttelemään tuntikausiksi.












Tämä päivä oli oikein hyvä ja mukava päivä; aurinko se vain tekee nannaa. Keittiö on vielä korjaamatta vieraiden jäljiltä. Puolukkapiirakkaa on puoli vuoallista jäljellä. Eiköhän se olisi kahvihetken paikka.


12 kommenttia:

  1. Olipa ihanan positiivistä lukemista ja kauniita kuvia ,ihan tulin hyvälle tuulelle itsekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti :) Se on tuo aurinko, joka vaikuttaa niin paljon! Nyt syksyllä pimeät ja sateiset päivät ovat aivan hirveitä. Tänään on onneksi toinen peräkkäinen arskapäivä.

      Poista
  2. Onko tiskihanskakuvassa taustalla oikeasti hattivatti? Vai mistä moinen illuusio syntyy? Niin ihania kuvia, mutta juutuin vain tuota hämmästelemään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kyllä siinä on hattivatti! Se on sellainen muovinen pöytätabletti, joka on normaalisti koirien juomakupin alla. Nyt se oli pesussa ja kuivumassa hanan takana :)

      Poista
  3. Lämpimän positiivinen postaus <3 Mukavaa loppuviikkoa !

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus. Ja kuule...tavallisuus kunniaan, ei aina tarvii olla mitään spesiaalia. Kaunista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt oikein erityisen tavallisen mukavaa :) Eilispäivän ehdin nautiskella siististä kodista. Tänään kannoin kankaat esille, enkä enää nautiskele muusta kuin sotkusta.

      Mukavaa viikonloppua sinnekin päin!

      Poista
  5. Satutko tietämään mitä rotuja noissa koirissasi on? Veljelläni on samannäköinen koira, niin kiinnostaisi tieto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedänpä hyvinkin! Elmo, tuo vanhempi koira, on ostettu aikanaan netti-ilmoituksen kautta. Elmon isä oli kääpiöpinseri ja emossa on cotonia, lhaso apsoa ja villakoiraa.

      Manu taas on Elmon lapsi. Manun äiti on cockerin ja villakoiran sekoitus. Siispä Manussa on aika monta eri rotua :)

      Poista
  6. nätit tiski kumikäsineet

    VastaaPoista

Mukava, kun jätit jälkesi!