keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Hei hei, sokeriton syyskuu!



Puoli kuukautta sokeritonta eloa sujui yllättäen oikein hienosti. Parin viikon jälkeen aloin haaveilla siitä, miten 1. päivä lokakuuta juoksisin suoraan Makuuniin heti, kun ovet aukeavat.


Yllättäen loppukuuta kohti aloinkin unelmoida mokkaruuduista. Miksi lie, ei voi tietää. Todella, todella harvoin edes syön mokkaruutuja, mutta jostakin syystä ne nyt nousivat ykköshaavelistalleni.


Tänään sanoinkin heipat sokerittomalle kuukaudelle ja ryhdyin pitkän kaavan mukaan, iloisin mielin leipomaan.



 

















Mokkaruutuja tulee tehtyä ehkä kerran vuodessa, ja koska leipomisväli on niin harva, en ikinä muista, että teen kuorrutteen vahingossa ohjeen vastaisesti. Ohjeen mukaan kuorrute tehdään kattilaan, jossa sen annetaan muutama minuutti hiljalleen kiehua. Itse olen tehnyt aina aikaisemmin kuorrutteen kulhoon ilman, että lämmittelisin seosta.


Toistuva virhe johtuu varmastikin siitä, että ohjeessa lukee "100 g voisulaa", ja olen sitten sulattanut voin mikrossa. Nyt muistin kokeilla tätä oikeaa ohjetta, ja vaikka porisuttamaton kuorrute on sekin tosi hyvää, tulee siitä kiehuttamalla karamellimaisempaa ja vahvemman makuista. Pitää taas muistaa ensi kerralla!
 















Olipas se hyvää! Tähän on hyvä päättää sokerittoman elämän hömpötykset ja ryhtyä taas tositoimiin.

10 kommenttia:

  1. Mulla ei varmaankaan onnistuisi mikään sokeriton juttu, koska sen päätöksen jälkeen sokeri olisi mielessä 24/7. Mokkaruudut on kyllä hyviä, ja vielä yleensä teen kuorrutetta suuremman määrän, kuin ohjeessa sanotaan. :D

    http://pikku-bambin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään olisi uskonut, että olisin kyennyt sokerittomaan kuukauteen. Mutta niin se vain onnistui! Nythän on taas palattu vanhoille tavoille, mutta pitää taas yrittää vähentää herkkuja. Minusta totaalinen sokerista pidättäytyminen on helpompaa kuin kohtuullinen herkuttelu.

      Miten ihmeessä saat isomman määrän kuorrutetta pysymään ruutujen päällä? Laitatko sen siinä vaiheessa, kun pohja on pellin päällä? Tämä ohjeen mukainenkin määrä valuu yli aivan valtoimenaan.

      Poista
  2. On hienoa, että olet pystynyt olemaan ilman sokeria. En ole keksinyt, kuinka sen toteuttaisi. Tosin Strömsön luonnontuotetäti sanoi, ettei pidä hunajaa sokerina, joten sitä käyttämällä voisi ehkä kiertää asiaa. En kuitenkaan halua käyttää mitään keinotekoisia makeutusaineita vaikka tiedän, että ilman sokeria kilotkin saisivat kyytiä.
    Mielestäni ratkaisusi tuntuu ihan hyvältä ja tositoimet herkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskuu oli ankara ja kauhea kuukausi, mutta jotenkin siitä vain selvittiin! Oli hyvä, että oli joku kaveri, jonka kanssa oli sopinut herkuttomuudesta. Muuten olisin varmaan salaa itseltäni sortunut mussuttamaan sokeria.

      Kokeilepa!

      Poista
  3. Sä teit sen! Mä en siihen pystynyt (tai oikeasti en edes muistanut yrittää), mutta pieni harppaus terveellisiin elämäntapoihin tapahtui, aloitin lenkkeilyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, liikunta vielä! Miksi en ole syntynyt sellaisilla geeneillä, että tykkäisin tosi paljon liikunnasta ja tosi vähän sokerista?

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mokkaruudut on kyllä herkkua! Ja tuota eri tavalla tehtyä kuorrutettakin huomattiin kehua, vaikken ollut sanonut, että se on eri tavalla tehty :)

      Poista
  5. Eiiih, pakko kai se on alkaa leipomaan. Sinä senkin =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogien herkkukuvat on hirveitä! Minäkin yritän aina pysyä lujana niiden edessä, mutta sitten menen kauppaan ja ostan suklaata.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!