lauantai 13. syyskuuta 2014

Vieraita odotellessa



Eilen oli taas siivouspäivä, ja nyt on lattiat imuroitu ja mopattu. Koirat ovat kyllä jo ehtineet kantaa kuraa sisälle kunnioitettavan määrän ennätyslyhyessä ajassa, mutta joka tapauksessa nyt on meillä paljon siistimpää kuin keskivertaisesti.


Illalla tulee vieraita. Grillataan hyviä herkkuja. Vieläköhän ehtisi ottaa päivätorkut ennen laittautumista ja ruokavalmisteluja? Kuka pyyhkisi pölyt?












Elmo ottaa rennosti. Sitä ei paljon kiinnosta, kuinka paljon kuraa sen neljä koiran koparaa sisään kantavat tai onko joku tulossa kylään vai ei. Elmolla on oikein hyvä elämänasenne. Se on onnellinen ja tyytyväinen vähemmästäkin. Syömisen lisäksi sen lempiasioita on ottaa päivätorkut sohvalla auringonvalossa. Pikkuisen kun käännähtää, niin aurinko lämmittää mukavasti paljasta masun pohjaa. Ah!


Onhan teillä kaikilla jo oma koira? Kannattaa ottaa koira. Ne ovat vähän vaivalloisia ja toisinaan aika rasittavia, mutta on niitä hauska seuratakin. Siinä se taas nukkuu sohvalla, raukka.
 





Paperihylly nötköttää arvokkaana paikoillaan. Keräilin eilen ompeluprojektin lopuksi kaikki ompelutarvikkeet kaappeihin, ja tuli mieleeni, että käsityölehdet voisi nostella enemmän tyrkylle tähän hyllyyn. Nykyisin käsityölehdet ovat vaikeimmassa mahdollisessa paikassa, yläkomerossa. Sinne pitää kiivetä keittiöjakkaran avulla, ja lehdet ovat vieläpä syvässä komerossa kahdessa tasossa niin, että niiden pois ottaminen ja takaisin laittaminen on mahdollisimman vaikeaa. Sitten kun lehdet toisinaan viitsii ottaa esille, innostuu lukemattomista uusista ohjeista ja miettii, miksi lehtiä ei selaile useammin.



Uskon, että näppärälle lukuetäisyydelle jätetyt käsityölehdet lisäävät luovuutta. Tätä täytyy kokeilla.


Hyllyn päällä oleva valo ei vieläkään ole toiminnassa. Sitä varten täytyy vetää taas uusi jatkoroikka. Hyllyn päällä on uusi oranssi kameralaukkuni. Minusta se on ihanan iloinen näky. Siinä se on koko ajan valmiina lähtöön.

 







Tietokonepöydälläkin on asiat vielä rempallaan. Pöydällä makoilee pieni 60-lukuinen seinähylly, joka olisi jossakin vaiheessa tarkoitus saada seinälle asti. Mustan kasvitaulunkin voisi nakutella seinälle. Kiviseinien porailu ei ole mikään läpihuutojuttu: täytyy ensin miettiä ja pohtia, onko paikka aivan varmasti juuri hyvä. Kun hyllyn kerran poraa paikoilleen, sitä ei siitä niin vain enää siirrelläkään. Jospa haluankin koko työpisteen jonnekin ihan toiseen nurkkaan? Mitä sitten tehdään?


Mutta nytpä minä painun vielä nokosille ennen vieraiden ilmestymistä. Mukavaa viikonloppua kaikille! Menkäähän ulos ottamaan aurinkoa!


6 kommenttia:

  1. Mukavia nokosia. Olisin niitä nokosia suositellutkin, mutta ei tarvinnutkaan kun olit niihin jo päätynytkin. Vieraat varmaan nauttivat enemmän pirteästä seurasta kuin pölyttömästä hyllyn päällisestä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehtinyt nukkua! Piti käydä kaupassakin vielä, ja sillä aikaa ensimmäiset vieraat olivat jo tulleet. En tiedä, mitä vieraat ajattelivat emännästä, joka ei ollut nukkunut päiväunia. Ehkä kyräilevät jälkeenpäin.

      Poista
  2. Onhan meillä toki koira, jopa Elmokin :D :D Mukavaa grilli-iltaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä! Kyllä oma koira pitää aina olla.

      Kiitokset toivotuksista; meillä oli oikein mukavaa :)

      Poista
  3. Tuo värikäs huopa on niin kaunis! Aina sitä ihailen! Ja kiitos kysymästä, meillä on kaksi koiraa. Ilmeisen samanlaisia kuin teillä, toisinaan rasittavia. Silti en tiedä mitään suloisempaa, kun unta näkevä tai juuri herännyt hauva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viltti on minunkin lemppari! Siinä on niin hyvät värit.

      Koirat osaa olla aika ärsyttäviä ihan tahtomattaan. No Elmo ei ole enää ärsyttävä, mutta Manu senkin puolesta. Aina aamuisin se tunkee innoissaan päälle hyppimään, tunkee tassua suuhun ja korvaan. On se kyllä toisinaan söpökin. Jos siis on joskus paikallaan ja esimerkiksi nukkuu.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!