torstai 25. syyskuuta 2014

Superhelppo soijamakaronilaatikko



Löysin jokin aika sitten hyvän reseptin, joka täyttää kaikki kriteerini: se on halpaa, helppoa ja sitä riittää kolmelle ihmiselle päivätolkulla lapettavaksi. 


Olemme alkaneet käyttää soijaa enenevissä määrin lihan sijasta. Soija on niin kätevää, kun se säilyy kuiva-ainekaapissa. Sitä on aina olemassa ilman, että erikseen täytyisi käydä ostamassa. 


Tätä vastikään löytämääni reseptiä kokeilin nyt toistamiseen, ja tästä tykkäävät meillä kaikki. Ohjeen nappasin täältä. Toisella valmistuskerralla laitoin ohjetta vähemmän soijaa, ja meille se maistui näin paremmin.


Superhelpon soijamakaronilaatikon salaisuus on siinä, ettei makaroneja keitetä eikä soijaa lioteta. Kaikki sekaan vain! Ja hyvää tulee verrattain vähällä vaivalla.


Kuvasta puuttuu maito, suola ja pippuri. Muuten ainekset ovat tässä. Paprika ei kuulu alkuperäiseen ohjeeseen, mutta meillä nyt sattui olemaan yksi paprika nahistumaisillaan. Keitot ja laatikot ovat siitä mahtavia, että niihin voi tupata milloin mitäkin kriittisesti kaapin perukoilla oirehtivaa.





Soijamakaronilaatikko (ohje blogista Ripaus ja hyppysellinen)

4 rkl rypsiöljyä
1 iso sipuli
150 g tummaa soijarouhetta
1,5 dl vettä
3 rkl soijaa
400 g (täysjyvä)makaronia
1-2 valkosipulin kynttä
1 dl purjoa silputtuna
6 aurinkokuivattua tomaattia
2-3 porkkanaa
3 tl oreganoa tai kuivattua timjamia
1 tl suolaa
pippuria myllystä
2 munaa
noin 1,3 l kevytmaitoa
3 dl juustoraastetta (esim Cheddar)





Tarkemmat ohjeet löytyy tuolta linkkaamastani blogista, mutta pääpiirteittäin ohje menee näin:
 

1. Pilkottu sipuli kuullotetaan pannulla. Lisätään vesi ja soijarouhe.


2. Vuoassa sekoitetaan kaikki mahdollinen. Tavara täytyy tietysti ensin pilkkoa ja raastaa. Munamaito tulee kaiken päälle.


3. Laatikkoa kypsennetään tunnin  verran 200 asteessa. Vuoka peitetään foliolla puolen tunnin paistoajaksi. Sen jälkeen folio poistetaan.









Uskomatonta, että unohdin ottaa kuvan valmiista makaronilaatikosta! Mutta ei kai se niin haittaa; kyllähän te osaatte makaronilaatikon kuvitella mielessännekin.


Tämä yksinkertainen ohje on kyllä raivannut tiensä kiinteäksi osaksi meidän ruokavaliota. Kitupiikki nauttii lisäksi valmiin ruuan hinnan laskemisesta; iso vuoallinen makaronilaatikkoa ei nimittäin monta euroa maksa.


11 kommenttia:

  1. Itsekin teen aina "Laiskan pojan makaronilaatikkoa" eli makaronia ei keitetä ja tuon munamaidon tilalta käytetään kasvis- tai lihalientä ja sulatejuusoa, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo keittämättömyys onkin ihan hyvä juttu: miksihän makaronit on vanhastaan ollut tapana keittää laatikkoa varten? Pikkuisen vähemmällä sotkulla ja vaivalla pääsee, kun laittaa kaiken vain suoraan uuniin.

      Poista
  2. Tääki näyttää tosi hyvältä. Pitääpä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa ihmeessä! Oikein hyvä laatikko tulee tällä ohjeella :)

      Poista
  3. Käytin nuorempana aika paljonkin soijaa, mutta nyt se on jäänyt. Silti oon päättänyt yrittää pitää ainakin kerran viikossa kasvisruokapäivän, joten tätä voisi kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille soija on verrattain uusi tuttavuus. Ensimmäiset soijakokeilut olivat aivan hirveitä, suorastaan syömäkelvottomia. Jos soijaa ei mausta kunnolla, se maistuu tosi pahalta :)

      Kun katsoo koulujen ruokalistoja, listoilla on aina liha- ja kasvisvaihtoehto. Minusta on vähän outoa, että tämmöisinä soijamakaronilaatikkopäivinä pitää olla lihavaihtoehtokin tarjolla. Miksi ihmeessä ei voisi olla vaikka kerran viikossa pelkkä kasvisvaihtoehto tarjolla?

      Poista
  4. Näyttää tosi hyvältä. Meillä on kyllä niin ennakkoluuloista porukkaa että kasvikset jäisi lapsilta syömättä ja miehelle ei uppoa soija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata kertoa lapsille, että tässä nyt on sitten tosi paljon terveellisiä kasviksia ja vihanneksia joukossa :) Siinä ne menevät muun seassa.

      Jos on joskus maistanut huonosti maustettua soijaa, ei varmaan tee toista kertaa mieli maistaa. Mutta kun sen kunnolla maustaa, ruuasta tulee oikeasti hyvää.

      Poista
  5. Kiitos ohjeesta, tämä menee kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Mekin voitaisiin itse asiassa taas vaikka huomenna tehdä vähän makaronilaatikkoa!

      Poista
  6. Olipa hauskaa bongata tutunoloinen ohje täältä, kiva kuin maistui! :)

    VastaaPoista

Mukava, kun jätit jälkesi!