maanantai 1. syyskuuta 2014

Huhuu! Syysjutut esiin!



Jos odotan uusien syysjuttujen kanssa niin pitkään, että saan olohuoneen siivottua, saan odottaa joulun yli jos en vielä ylikin. Parempi vain hypistellä ja sommitella vähän etukäteen, vaikka tokikaan uusia juttuja ei saa lopullisesti laittaa paikoilleen ennen sitä perusteellista siivousta.


Halpa-Halli on minun herkkä pisteeni. Menen sinne aina aikeissani ostaa joku tietty, tylsä nippeli, mutta palaan kassi täynnä tyynyä ja tuikkua. Tämä harmaavalkoinen pöllötyynynpäällinen oli niin hirveän vekkuli, että se oli aivan pakko ostaa. Se maksoikin vain kympin.







Se on pöllö ja se vinkkaa silmää, höhö! Aivan paras! Minusta on tullut tällaisten symppisten ja naiivien asioiden suhteen aivan täydellinen rimanalitus; naureskelen yksinäni silmää vinkkaavan pöllön kuvalle. Oi voi.










Tätä postausta kirjoitan ensimmäistä kertaa omalta koneeltani. Siis siltä, joka tuppasi itsensä juuri hankitulle, pitkään harkitulle ompelukonepöydälle. Tämähän tarkoittaa, että ompelukone ja saumuri on ihan pakko taas laittaa kaappiin. Hirviä raijaus on olohuoneessa edessä, eikä yhtään jaksaisi kiinnostaa! Pöllötyyny toimikoon innoittajana; se saa jäädä paikoilleen, jahka kotona on kaikki mallillaan. Taidankin laittaa pöllötyynyn ihan ensimmäisenä kaappiin jemmaan.


PS. Kävin tänään ensimmäistä kertaa kuoroharjoituksissa. Uusille tulokkaille pidetään aina alkuun pieni koelaulutilaisuus. Kaikki muuthan käyvät joka päivä kuorojen koelaulutilaisuuksissa, mutta minulle tämä päivä on merkittävä virstanpylväs elämässä. Tämä on se päivä, kun lauloin yksin viiden ihmisen kuullen duu duuu duuuu duuu duuuuu duuu duuuu duuuuu. Tästä päivästä vielä kirjoitetaan vielä historiankirjoissa. Oli se päivä, kun kolmas maailmansota teki tuloaan, ja Kirpparikeiju lauloi duuduuuduuuu.


14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pöllötyyny kiittää ja vinkkaa silmää.

      Poista
  2. Löysin sinun blogisi hiljattain, muistaakseni sen taannoisen sisustuslehtiartikkelin kautta! Jäin lukemaan. Ihana koti teillä ja olen saanut kivoja Oulu-vinkkejä. (Myös täällä asutetaan Heinäpäätä!) Ihailen ihmisiä, jotka tekevät kirppareilta upeita löytöjä. Itse en yleensä löydä koskaan mitään, vaikka olen kuinka yrittänyt harjoitella. Mutta harjoittelut jatkukoot... Ja tähän saakka olen onnistunut ohittamaan koko Halpa-Hallin olemassaolon, mutta täytynee laittaa se välittömästi vierailukohteiden listalle! :D Tuo pöllötyynyhän on uskomattoman söpö!

    Kiitos hurjan inspiroivasta blogista!

    /Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Suvi!

      Ja kiitos mukavasta viestistä! Aika jännä laittaa viestiä ihan naapuri-ihmiselle!

      Kirpparisilmä kyllä kehittyy, kun pikkuisen ensin kiertelee! Suosittelen lämpimästi Pelastusarmeijan kirppistä Limingantullissa; siellä on usein aivan mahtavia vanhoja kalusteita ja yllättäviä pikku löytöjä :) Samoin Järkikirppis (Limingantulli) ja Paljekirppis (onko se Höyhtyää) on oikein hyviä!

      Halpa-Halli on siellä vähän syrjässä (sekin Limingantullissa). Tykkään siitä, kun siellä on aina niin rauhallista ja vähän asiakkaita :D Kynttilät on siellä aika halpoja, ja niitä ostankin melkein joka kerta, vaikka ei todellakaan tarvitsisi.

      Kiitos vielä ihanasta kommentista!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikö se vain olekin :) Pöllö on kyllä sympaattinen eläin, ja nyt vieläpä niin trendikäs! Eipä pöllö menisi ikinä muodista pois.

      Poista
  4. Hauska tyyny ;)
    Minun siivouspäivä on sellainen, että innostun tekemään kaikkea muuta kuin siivoamaan, järjestelemään ja kokeilemaan uusia asetelmia, lukemaan sisustuslehtiä...
    Joten siivous ei yleensä paljon edisty!
    Nyt olen päättänyt, että ensin on siivottava ja sitten saa vasta tehdä kaikkea kivaa! Pari kertaa on toiminut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, tuo on kyllä tuttua. Mulla on tänään vapaapäivä ja voisin hyvin pistää ranttaliksi ja alkaa siivota. Inspiraatio ei ole vielä iskenyt. Odottelen sen saapumista tässä koneella.

      Leikkokukat on myös hyvä siivouspäivän motivoija. Ei tosiaankaan tee mieli ostaa leikkokukkia sotkun keskelle, mutta sitten niitä on kiva tuoda, kun on siistiä.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Täältä se pöllö teille vinkkailee! :)

      Poista
  6. Onnea koelaulun suorittamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskaan en tiedä, voidaanko puhua "suorittamisesta". En tiedä, olisiko sen koelaulun voinut jollakin tapaa tyriä. En usko :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!