sunnuntai 17. elokuuta 2014

Ullakkoa siivoamassa



Himohamstraajista, päivää. Sain viikonloppuna huikean tilaisuuden päästä siivoamaan ikivanhan kerrostalon ullakkoa. Talossa oli alkamassa kattoremontti, ja sitä varten koko ullakko piti tyhjentää. Uskokaa, kun kerron, että vanhassa kerrostalossa sitä tyhjentämistä todella riittää.


Vieraan talon siivoaminenhan ei itsessään minua tietenkään hetkauttanut. Tätä seikkaa en voi kylliksi korostaa: minulle on kertakaikkisen yksi lysti, onko jonkun kerrostalon ullakko siisti vai siivoamaton. Sen sijaan minua kiinnosti lupaus siitä, että kaiken ullakolla nähdyn sai ottaa omakseen. Kaikki muu menisi kaatopaikalle. Siis ihan kaikki. Parin päivän aikana on kannettu muun muassa vanhoja, kokopuisia peiliovia selkä vääränä roskiin. Aivan järkyttävä synti. Teki suorastaan pahaa katsoa, mitä kaikkea heitetäänkään hukkaan, mutta eipä sille mitään voi: kun työ ja hävittäminen on luotettu jollekin taholle, ei auta alkaa huudella, josko joku jossakin päin ehkä sittenkin haluaisi vielä tulla poimimaan parhaat päältä. Tietenkään talkoopaikalle ei saa päästää ylimääräisiä ja vieraita ihmisiä. (Itse asiassa pysäytinkin yhden epämääräisen, kutsumattoman hiippailijan. Tämä päättyy joko hyvin tai huonosti, ja minä kerron siitä sitten myöhemmin. Kunnes toisin todistetaan, oletamme hiippailijan olleen rehellinen kanssaihminen. Muussa tapauksessa saatan älähtää.)


Minä tein omasta puolestani parhaani ja otin talteen niin paljon rompetta kuin ikinä lystäsi. Tosi paljon hienoja huonekaluja, tavaroita ja historiallisesti kiinnostavia, vanhentuneita työvälineitä lensi kaatopaikalle, mutta minä otin kaiken, minkä kotiimme arvelin mahtuvan. Jos meillä olisi joku ylimääräinen lentokonehalli, olisin pelastanut kaikki peiliovet ja sen yhden 40-luvun keittiön kaapistot. Niin ja 30-40-lukujen vanhat rautatasoiset (puu)liedet myös. Kenties kaikki ne kymmenet ikkunatkin. Ehdottomasti vähintäänkin lääkäriaseman 30-lukuiset rautakalusteet. Ja ne kauhuelokuvien tunnelmaa henkivät, antiikkiset hammaslääkärin välineet. Aijaijai. Tämän postauksen oli tarkoitus olla iloinen asia, mutta nyt rupesi taas harmittamaan.


Etukäteen jännitin, minkälainen hulabaloo ja taisto tavaroista talkoolaisten kesken syntyisi. Ei minkäänlaista! Olin ainoa, jota vanhat tavarat ja kalusteet kiinnostivat! Ainoa! Joku mies pelasti ison kasan tammikarmisia ikkunoita, ja muutamat ottivat hienoja vanhoja puulaatikoita itselleen. Minä taas herätin hilpeyttä kanssatalkoolaisten keskuudessa, jotka naureskelivat, että kaatopaikkalava käy aivan tarpeettomaksi, kun minä vien kaiken itselleni.


Mutta oikeasti... Roskiinko??













Ensimmäisenä päivänä olin siivoamassa kuusi tuntia, mutta toisena päivänä pöly alkoi vaivata sen verran kovasti, että kävin paikalla vain käännähtämässä. Jatkossa voisin olla vähän tarkempi hengityssuojaimen käytön kanssa: nyt aloin muutaman tunnin jälkeen kaivata pölytöntä hengitysilmaa, mutta laiskuuttani ajattelin, etten jaksa hakea suojaa, eikä siitä olisi enää hyötyäkään, kun olin jo kumminkin hengittänyt pitkän aikaa pölyä. 


Jälkimmäisenä päivänä roudasin isompia kaluja kotiin. Kun peiliovi ja kaappi oli kannettu, aloin kuvata löytöjäni ja muistin lasisen rullakon. Puisen lapion vieressä on pyyhkeeseen kiedotut lasitasot, jotka kuuluivat rautakehikkoiseen rullakkoon. Rullakko oli jonkinmoinen sairaalakaluste, joka minusta henki 30-40-lukujen tunnelmaa. Olin unohtanut rullakon kokonaan ja muistin sen vasta tässä vaiheessa. Kiiruhdin työmaalle varattujen romppeiden nurkkaan, mutta kehikkoa ei enää löytynyt. Se oli katsottu hylätyksi ja heitetty pois. Yhyy! Ja nyt nuo lasitasot muistuttavat minua ikuisesti karmeasta menetyksestäni.







Tämä seinäkaappi on mielestäni samaa sarjaa rullakoiden ja muiden pienten lääkäriaseman kalusteiden kanssa. Vitriinin sisällä on lasihyllyt. Nythän kaappi on luonnollisesti hirvittävän likainen, ja maalikin näyttää pahasti lohkeilleen, mutta muuten kermainen värisävy on minusta aivan ihana. Kaappi täytyy varmaan maalata uudelleen, ja teen sen ehdottomasti tällä samalla sävyllä. Nupitkin näyttävät ajan saatossa hukkuneen. Minkähänlaiset nupikat tähän sopisi?


Tähän kaappiin voisin kuvitella laittavani muumimukeja. Tai ihan mitä vain!






Ikiaikaisen, suorastaan koskemattoman ullakon siivoaminen oli se tapahtuma, josta aina lapsena sadat kerrat uneksin. Lapsena näin nimittäin monesti unta, jossa pääsin jonkinlaiseen leipomo-karkkikauppaan yöaikaan. Unessa sain syödä ja rohmuta niin paljon herkkuja kuin ikinä halusin. Ja niinhän minä rohmusin. Kuljin yksin herkkupuodin käytäviä yöaikaan ostoskärryineni ja täytin kärryn piripintoja myöten täyteen. Olin tosi onnellinen. En olisi voinut kuvitellakaan mitään parempaa.


Ullakkoa siivotessa oli aivan samanlainen olo kuin noissa lapsuusajan karkkikauppaunissa (joita muuten vieläkin satunnaisesti näen). Aivan mahtavaa, aivan mahtavaa. Yhtä aikaa harmittaa, miten paljon hyvää ja historiallisesti jännittävää tavaraa on nyt ikuisesti kadotettu, mutta omasta puolestani olen vain onnellinen. Minä tein todella hienoja löytöjä.


Nyt täytyy alkaa puhdistaa ja puunata kotiin raijattua tavaraa. Odottakaas, jahka pääsen esittelemään uudet löytöni perinpohjaisesti. Yhden ikivanhan, ehkä 40-lukuisen nallerassukankin pelastin kaatopaikkakuormalta, mutta kirkkaassa päivänvalossa se oli niin epäilyttävän näköinen, että vein sen lopulta parvekkeelle odottamaan kohtaloaan. Nalle on raihnainen ja kärsinyt, mutta ajattelin, että joku antiikkileluekspertti voisi siitä ehkä iloita. Kuinka minä ja antiikkileluekspertti voisimmekaan kohdata?


18 kommenttia:

  1. Oi joi, olisinpa ollut yksi talkoolaisista...olisi ollut käyttöä muutamalle ovelle. Onneksi pelastit nalle rievun, kuulostaa siltä että on saattanut olla aika arvokkaitakin tavaroita joita kaatopaikalle on lähtenyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Paljon roskiin mennyttä tavaraa oli sellaista, että jos olisi oikea ihminen kohdannut oikean tavaran, olisi paljon rompetta säästynyt. Yritin ehdottaa omia tuttujani talkoolaisiksi, mutta kun itsekin olin "tuttu", ei "tutuntuttuja" enää oikein huolittu mukaan. Ja ymmärtäähän sen. En minäkään uskaltaisi ketä vain päästää mihin vain.

      Poista
  2. AhistusAhistusAhistus!!!! Ei tämmösiä saa kertoa, nyt mä en saa unta ku mietin kaikkia niitä tavaroita kaatiksella!!! Ne ovet! Ja keittiö... Itku! En minä niitä itse olisi tarvinnut eikä olis ollut paikkaa säilöäkkään mutta silti! Voihan pyrokratia sentään...... Onneks sentään jotain sait pelastettua *peukku*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Minäkin varmasti näen painajaisia tästä. Karkkikauppauneni korvautuvat tavaran poisheittämisunilla.

      Aijai. Yhdessä vaiheessa poimin roskaläjästä sellaisen ikivanhan, avaamattoman mutta kärsineen hyllypaperirullan. "Joo niitä oli laatikollinen. Ei osattu arvostaa, heitettiin pois", sanoivat. Olisin mielummin jättänyt kuulematta.

      Kaikkea ei vain itse voi säilöä. Siksi se 40-luvun keittiökin oli pakko päästää menemään, vaikka minun haaveena on nimenomaan joskus tulevaisuudessa rakentaa keittiö vanhoista, eriparikaapeista. Mutta mihinpä niitä nyt säilöisi. Ja vitsi kaikki ne vanhat komenron ovet! Kokopuiset, kauniit! Lukot ja avaimet ja kaikki!

      Poista
    2. No niinpä!! Meidän perheelle olis unelma semmonen vanha kyläkoulu, sais kaikki ipanat oman huoneen (niitä on yhteensä viis.....) meikä sais oman verstaan ja mies mancaven... Noh,joskus unemlamtkin toteuttu =) Niitä aikoja odotellessa

      Poista
    3. Oi, vanha kyläkoulu olis kyllä aika huikea :) Meille kyllä aivan auttamattomasti liian suuri :) Joskin oma verstas vois olla aika kiva! Ei tarvis enää maalailla asioita keittiön pöydällä :)

      Poista
  3. Rikollista toimintaa! Onneksi minä en ole kuullut etukäteen moisesta aarteiden kaivamisesta, koska olisin varmaan joutunut vaikka väkisin kaiken kotiini viemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vain! Onneksi et kuullut, etten joutunut estämään sinua väkivalloin ja kampittamaan. Mahtavaahan se olisi ollut, jos olisi voinut kasata kelpotavarat siisteihin kasoihin, jotka ohi kulkijat olisivat saaneet ottaa mukaansa.

      Ymmärtääkseni kaatopaikaltakaan ei nykyään saa hakea tavaraa. Kaatopaikalla on velvollisuus hävittää tavara, joka sen hävitettäväksi on luotettu. Aivan järkyttävää.

      Poista
  4. Voihan kateus kumpa olisin talkoolainen ollut minäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt laittaa oma talkoopaikka kaupiteltavaksi: "Myydään mahdollisuus päästä siivoamaan ikivanhaa ullakkoa! Kaiken saa ottaa, mitä näkee!"

      Poista
  5. Ihanaa että sait jotakin pelastettua! Tuosta unestasi tuli mieleen, että minä nuorena tyttönä unta odotellessani näin "haaveunia" että sain jostain kaikkia vaatteita ja vanhoja huonekaluja, esim. sellasen ihanan peilipiirongin, jota ei kyllä vieläkään ole...eikä meille mahtuisikaan. Mutta ihanaa on aina aarteita penkoa ja harmi vaan ettei voi kaikkea kotiin viedä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin olisin roudannut, jos olisi ollut säilytyspaikka. Olisi kai ne vanhat puuovetkin voinut laittaa myyntiin, mutta ei sekään niin simppeliä ole. Meillä ei ole peräkärrymahdollisuutta autossa, ja nytkin jouduin palkkaamaan vieraan ihmisen kuljetus- ja kantoavuksi näille isommille löytämilleni tavaroille. Olisi voinut tulla niin paljon hintaa roudaamiselle, että olisin pian jäänyt tappiolle tässä maailmanpelastuspuuhassani.

      Aarteiden penkominen on kyllä parasta! Aina se jaksaa yllättää, miten ihmiset eivät vieläkään erota arvokasta vanhaa täydestä romusta. Vaikka tietenkin tässä oli kyse myös siitä, että ullakko piti saada tehokkaasti tietyssä ajassa tyhjäksi, ja tavaraa oli niin paljon, ettei sen säilöminen ja kuljettaminen ole kenellekään kovin yksinkertaista.

      Poista
  6. Minä näen vieläkin välillä unta tällaisista tapahtumista, että pääsen tekemään löytöjä jonkun ullakolle. Sun aarrejahtisi kuulostaa ihan mahtavalta, vaikka ymmärrän harmin niiden poisheitettyjen tavaroiden puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näen välistä ullakkounia. Lapsuudenkodissani oli juuri tällainen ikivanha ullakko, jossa on kaikki tavarat säilötty ajanlaskun alusta saakka. Näin lapsena tosi usein unia siitä, että pääsin tonkimaan ullakkoa ja löysin sieltä hirvittävän kasan My little -poneja. Kun näin unta seuraavan kerran, tiesin aina, että tämä on se poniuni, ja menin suoraan hakemaan tavaroita sieltä, missä tiesin niiden olevan :) Mahtava jatkotarinauni! :)

      Aarrejahti on parasta! Mieti, kuinka paljon tällaisiakin ullakkoja on maailma pullollaan!

      Poista
  7. Voi ei...mikä tilaisuus!!! Pääsisimpä joskus moiseen puuhaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Pääsisinpä minäkin vielä! Voisin ammatikseni alkaa sellaiseksi, joka tyhjentää ullakoita :) Tai sellaiseksi, joka etsii arvokkaan tavaran ja jättää ne varsinaiset sotkut paikoilleen.

      Poista
    2. Perustetaanpa tuollainen yritys yhdessä....:))

      Poista
    3. Ilman muuta! Mutta siis sellainen ullakonsiivousyritys, joka käy siellä "siivoamassa" parhaat tavarat ennen kuin mitään on heitetty, ja jättää sen varsinaisen, tosi tympeän loppusiivouksen muille.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!