maanantai 25. elokuuta 2014

Innostumista ja onnistumista



Ilona Pietiläinen, joka teki meidän kodistamme keväällä sisustusjutun Kotivinkkiin, kysyi minua osallistumaan syksyllä valmistuvaan sisustuskirjaansa. Jokunen aika sitten sain nähdä omien kuvieni taiton sähköpostin välityksellä; viime viikolla sain nähtäväkseni muitakin sivuja. Viikon parin sisään kirja tulee painosta, ja sitten pääsen hypistelemään sitä ihan konkreettisesti. Aika jännää!


Pietiläinen kirjoittaa Valkoinen Puutalokoti -nimistä blogia, jossa on jo kirja-arvonta meneillään. 






Meidän kodistamme kirjaan tuli pari aukeamaa, ja valtavasta lähettämästäni kuvatulvasta graafikko on minusta valinnut tosi kivat ja hienosti yhteensopivat kuvat. Tykkään kovasti kirjan kauniista taitosta ja visuaalisuudesta. Kummallista nähdä omia kuvia jonkun toisen käsitteleminä ja kokoamina. Tuohan näyttää tosi hyvältä! Minäkin haluan alkaa graafikoksi!






Näillä näkymin näyttäisi siltä, että saan kirjan blogiini arvottavaksi, ehkä jopa minun kauttani tilattavaksi. Odotelkaamme rauhallisin mielin lisäohjeistusta ennen  kuin teemme mitään hätiköityä.


Kirjasssa poikkesi visiittillä pari muutakin bloggaajaa, joiden joukosta löysin uuden mieleiseni seurattavan. Voisinkin tehdä ihan erillisen vinkkipostauksen kivoista, vastikään löytämistäni sisustusblogeista; niitä kun on viime aikoina tupsahdellut!


7 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää niin taitto kun itse kohdekin! Hauska yksityiskohta nuo sivunumerokuvakkeet. En malta odottaa, että saan kirjan käsiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon tämän taas, mutta minustakin taitto on tosi kaunis. Tykkäsin myös noista koukeroista :)

      Poista
  2. Ihanaa!
    Tuo kirja on ehdottomasti hankintalistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun täytyy ehdottomasti osallistua arvontaan! :)

      Poista
  3. Yksi sana: aivanihanaltanäyttää!!!

    VastaaPoista

Mukava, kun jätit jälkesi!