sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Toista kertaa kylässä


Taas koirajuttuja. Meille pentu tulee tiistaina, joten nyt ei paljon muuta päässä liiku. Paitsi tietenkin parvekekalusteet. Ne pitäisi saada maalattua.


Eilen otimme kyläilylle Kaapon ja Elmo Kakkosen. Kotipuolessa pentujen omat luonteenpiirteet ovat alkaneet nousta jo melko varhain esille, mutta näin vieraaseen ympäristöön tuotuna ne vain korostuvat. 


Kaapoa uudet tilanteet ja ympäristöt jännittävät; se tärisee, vikisee, uikuttaa ja vaatii koko ajan ihmisen huomiota. Kaapokin on silti utelias, eikä jää nurkkaan nyhjöttämään. Se kävi tutkailemassa ja haistelemassa kaikki nurkat.


Ulkoisesti tämä koira muistuttaa enemmän isäänsä kuin äitiään. Sillä on lyhyt karva, ja se muistuttaa paljon Elmoa pentuna.





Elmo Kakkonen taas on mahtavan säyseä luonne. Sitä ei paljon hätkäytä, vaikka vieressä pelattu  puinen huojuva torni kaatuu ja osa palikoista lentää sen viereen, vaikka se on nukkumassa. Sekin on utelias, haistelee nurkat, mutta mikään hätä sillä ei ole koskaan. Se voi rauhassa painua unille, kun unettaa, mutta rapsutukset ja leikkikin maistuvat sille aina.


Tämä koira muistuttaa ulkonäöltään äitiään. Sillä on pentueen koirista pisin karva, ja luultavasti siitä tulee cockerspanielin näköinen.






Alkuperäisellä Elmolla on tänään synttärit. Se täyttää kolme vuotta. Jääkaapissa on jauhelihaa merkkitapahtuman kunniaksi.


21 kommenttia:

  1. Mitkä jättitassut! Ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan tuohon aikaisemmin kiinnittänyt huomiota, mutta niinpä vain on Kaapo-ressulla oikein jättiräpylät! Niin se pitää, että pysyy hyvin pystyssä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Välitän onnittelut Elmolle! Elmo on tänään saanut herkkua mahan täydeltä.

      Poista
  3. Onnea Elmo! <3 Voi tuota Kaapoa mikä surusilmä <3 Joko teillä on nimi keksittynä Elmo Kakkoselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset onnitteluista! :)

      Elmo Kakkoselle on nimi olemassa, mutta nyt keksimme kyllä toisenkin, hyvin varteenotettavan nimivaihtoehdon! Vaikeata tämä on kaikin puolin :)

      Poista
  4. Nämä on kyllä vähän liian sulosia! Koirapäivityksiä jaksaa aina lukea. Onnea Elmolle! Meillä on Elmon kans sama synttäripäivä, ikäeroa vaan muutama vuosi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin jaksan nykyään paasata näistä pennuista ihan lakkaamatta. En olis alkujaan uskonu, että tämä on näin merkittävä tapahtuma. Jännää on ollu seurata koiranpentujen elämää, ihan siis muidenkin kuin oman pennun.

      Onnea myös sinulle! Toivottavasti oli hyvät synttärit ja muistit syödä paljon jauhelihaa :)

      Poista
  5. Oliko Kaapo mukana vain rohkaistumismielessä, vai tuleeko hänestäkin teidän uusi perheenjäsen? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapo oli vain rohkaisumielessä mukana! Onneksi ei ole sellaista vaihtoehtoa, että osa pennuista olisi vapaana ja saisi ottaa useamman. Me varmaan pöljyyksissämme otettaisiin vaikka ne kaikki, kun ne on niin söpöjä ja omanlaisiaan.

      Kaapo muuttaa vähän kauemmas, ja se on ainoa pentu, joka ei välimatkan vuoksi käy kyläilemässä tulevassa kotipaikassa ennen muuttoa. Otettiin nyt sekin mukaan, että pääsee Kaapokin vierailulle edes johonkin :)

      Poista
    2. Ja nyt kun mietin, niin saattaapa tuossa olla pari muutakin pentua, jotka eivät käy tutustumassa uuteen perheeseen ennen varsinaista luovutusta. Nämä muut perheet asuvat kuitenkin lähempänä, ja ainakin toinen perhe on käynyt muuten vain useampaan kertaan tutustumassa uuteen pentuun :)

      Poista
  6. Voi suloisuutta :) Ja Onnea Elmolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänsankari ottaa onnittelut nöyrin mielin vastaan :)

      Poista
  7. aika reilu olet. Otat toisen kylään vaan sen takia että toinen pääsee kyläilemään.
    ja mua et koskaan pyydä teille juhliin... reiluus taitaa kohdistua vain koiriin ?

    Ja lisää koirakuvia, huoh !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Ja nyt otin vielä kylään loppukuuksi, kun oli toinen niin ressukkainen. Sinua en ole pyytänyt meille samaan tapaan asumaan, mutta se johtuu vain siitä, ettet ole söpö koiranpentu.

      Huomasithan uusimman koirapostauksen? Siinä on tuhat uutta koiraa seitsenviikkoisista pennuista.

      Poista
  8. Onpas hän suloisen näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapo on kyllä hieno koira :) Manukin on, mutta siitä on tosi vaikea saada hienoja kuvia.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!