tiistai 25. maaliskuuta 2014

Taimihyllyllä (melkein) vihertää



Aurinko lämmittää niin leppoisasti, että parvekeasiat alkavat nousta enenevissä määrin mielen päälle. Vaikka parveke on pikkuinen, riittää siinä silti puuhaa. Sateessa riutuneet parvekekalusteet pitää tänä keväänä maalata uudelleen, mistä on tietysti paljon vaivaa, mutta mikä samalla innostaa suunnittelemaan parvekkeen muutakin viihtyisyyttä. 


Parvekekalusteiden reippaanväriset maalit on jo ostettu, samoin melkoinen liuta erilaisia siemeniä ja sipuleita. Lähtökohdat kasvatukselle ovat suureellisen mahtipontiset, mikä luo myös suorituspaineita: on varta vasten rakennettua taimihyllyä, on uusia istutusruukkuja, on siemeniä ja jos jonkinlaista oheistuotetta. Mitä, jos nyt epäonnistunkin? Jos kaikki menee aivan mönkään?


Inspiraation lähteeksi (tai etukäteislohdutuspalkinnoksi) ostin ikkunalle muutamalla eurolla oikein söpön ruukkuruusun. Meidän parveke on minimaalisen pieni, mutta ikkunalle parvekkeen oven viereen kiinnitetty taimihylly tuntuu levittävän ulkoaluetta sisätiloihin asti. Nerokasta kerta kaikkiaan.






Taimihyllyllä istutusta odottelee salakavalasti itämään päässyt punasipuli ja muuten vain kuolleet helmililjat. Mitäs näille nyt pitäisikään tehdä?






Tämä on jo melkein anteeksiantamatonta kaikessa turhuudessaan, mutta kaupan kukkaosastolla en voinut vastustaa näin sympaattista pömpeliä. Ilmankin varmasti pärjäisi, mutta onhan se aika söpö. Tuon puunuijan avulla on tarkoitus taitella sanomalehdestä istutusastioita.





 Onpa se näppärä! Istutusnuija on vähän kuin koiranpentu; mukava ja harmiton.








En ole sen kummemmin viitsinyt perehtyä taimiasioihin, ja siemenpusseja on tarttunut eri kaupoista mukaan varsin vaihtelevin perustein. Tämä sormustinkukkapussi ihastutti erityisesti siksi, että sen pussissa on niin herttaisen hömelö teksti: Ainutlaatuiset kellot osoittavat ylöspäin. "Ostin parvekkeelle kukkasia, joiden ainutlaatuiset kellot osoittavat ylöspäin". Haha!


Miten minulta onkaan aikaisemmin voinut jäädä tyystin huomaamatta tämä taimikasvatukseen liittyvä, reaalimaailmasta täysin irrallinen rinnakkaistodellisuus. Kohta vajoan täysin, enkä sitten enää koskaan palaa!


2 kommenttia:

  1. Putosin. Ainutlaatuiset kellot.. vielä kun lukis että ainutlaatuiset kellot sojottavat ylöspäin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saan siemeniä koskaan itämään, tulen heti kertomaan, sojottavatko kellot ylöspäin vai eivät.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!