maanantai 17. maaliskuuta 2014

Pennut 4 viikkoa



Internetissä ei ole vielä tarpeeksi koirakuvia. Asiaan täytyy saada muutos ensi tilassa.


Meidän lutunamiskat ovat taas saaneet muutaman päivän ikää lisää, ja meno se vain kovenee. Käyn katsomassa pentuja kerran viikossa, ja joka kerta huomaa, että pennut ovat kasvaneet aivan hirveästi. Viime kerrasta painoa on taas tullut parisensataa grammaa lisää. Olemukseltaan pennut ovat huomattavasti viikon takaista leikkisämpiä ja liikkuvaisempia.


Tänään koirat saivat ensimmäistä kertaa matokuurin ja ne myös kylvetettiin. Tahnamainen matokuuri tungettiin sormella suoraan suuhun, ja penturaukat vihasivat toimenpidettä. Paha maku ja iljettävä suutuntuma puistattivat maitoon tottuneita koiria, ja ne pärskivät ja maiskuttelivat vastentahtoisesti.


Elämän ensimmäinen vastoinkäyminen on nyt takanapäin, ja katse suuntaa kohti tulevaa. Pian on taas uuden matokuurin aika, mutta sillä eivät pennut vielä mieltään rasita. Nyt on aika keskittyä näyttämään söpöltä, tosi söpöltä.






























































Vielä mennään pelkällä maidolla, mutta kohta aletaan syödä kiinteitä! 










Yritin ottaa kuvia koko konkkaronkasta, mutta se oli hyvin vaikeaa. Kuvausassistentti paukuttelee tuolla, minne Esse-emo tuijottaa. Pentujen katsetta ja huomiota oli aivan turha yrittää valjastaa. Ne eivät vielä ymmärrä yhtään mistään mitään.



























Koiranpentujen pehmoista uutta viikkoa kaikille!


14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pennut vain sulostuvat sitä mukaa kun kasvavat :)

      Poista
  2. Cuteness overload! En kestä mitä palleroita! Huomaa kyllä selvästi että jotku on ehkä tullu enemmän äitiinsä ja toiset näyttää enempi Elmolta. Kaikki on aivan yhtä ihania, en ihmettele yhtään että tekis mieli ottaa kaikki :D Kauanko vielä ennekuin saatte yhen minielmon teille?!
    -AnuEe-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta; syntyessään kaikki näyttivät aivan samalta, mutta nyt on jo selvästi eroja nähtävissä. Meidän koirallla näyttäisi olevan Essen turkki, toisilla on selvästi suorempi ja lyhyempi karva.

      Kuukauden päästä, 7-8 viikon iässä on luovutusaika. Se sattuu juuri pääsiäisen korville. Ehkä tuossa kuuden viikon iässä käytämme Elmo Kakkosta tutustumiskäynnillä kotosalla päiväseltään. Ei sitten tule niin suurena järkytyksenä, että täytyy äidin helmat jättää ja muuttaa ihan vieraaseen ympäristöön.

      (Mieleni on täysin pehmennyt näiden koiranpentujen myötä. En olisi arvannut, että tässä käy näin.)

      Poista
  3. AWWWWWW <3 kertaa miljoona!! <3 <3 En kestä, ihan ylisöpöjä!!
    Minkä värinen panta teidän pennulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pennulla on musta panta.

      Pinkki on Pimu, vihreä Popi, keltainen Sini, sininen Kaapo ja oranssi Peppi :)

      Poista
  4. Kyllä ovat niin ihanan suloisia!! <3 <3

    VastaaPoista
  5. Oi, ihania! Tässähän melki tulee koiravauvakuume. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on niin lutukoita, että ei mikään ihmekään :)

      Poista
  6. Ne on kyllä niin suloisia nämä hauvavauvat, näitä kuvia ei voi kyllä katsoa kuin iso hymy kasvoilla :)

    T. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain :) Mulla on videoita pennuista myös, mutta en saa niitä muistitikulta ulos. Tikussa on jotain vikaa :(

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Nyt ne ovat jo viisi viikkoa vanhoja, eli kohta tulee taas uusia kuvia :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!