keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Paloautonpunaista



Olen jollakin alkeellisella tavalla hupsahtanut vanhoihin lasten leluihin. Puisiin, peltisiin, itse tehtyihin; kestäviin, värikkäisiin, sisustuksellisiin. Onneksi poika on vielä niin pieni, että voin jollakin tapaa perustella tämän yhtäkkisen leluhamstraukseni.


Tälläkään punaisella pikkuautolla poika tuskin hirvittävästi tulee köröttelemään, mutta minua se ilahduttaa senkin edestä. Lontoolla ja minulla ei ole mitään yhteistä nimittäjää, mutta tämä tukevatekoinen, pirtsakanpunainen lelu pakottaa aina vähän hypistelemään ohikulkiessa. Hyvä hankinta siis.


Nyt auto jäi puolihuolimattomasti keittiön pöydälle seurailemaan maailmanmenoa: paloautonpunaistahan meidän keittiöstä puuttuikin!





(Tuhat pistettä sille, joka tunnistaa ylemmän kuvan oikeassa laidassa näkyvän harmaakuvioisen astian!)






Parisen viikkoa sitten kotiin kannettu helmililja otti ja repsahti. Kevät on vielä pahasti vaiheessa, mutta minä olen jo ehtinyt tappaa useamman kasvin: kolme kevätesikkoa kuoli matkalla kaupasta kotiin, sininen hortensia olohuoneessa on siirtynyt hitaan kuoleman tuhertamisesta nääntymisen akuuttiin vaiheeseen ja nyt vielä tämä helmililja.


Huonoista kokemuksistani huolimatta ajattelin tänäkin vuonna istuttaa kesäkukkia ja yrttejä. Mielikuvissani ne kukoistavat kuin viidakko. Ihan järjestäin joka vuosi tapan kasvattini, eikä minkäänlaista edistystä tapahdu missään vaiheessa. Olisiko jollakulla yrttiekspertillä antaa vesivarmoja vinkkejä poropeukalolle? Miksi joku toinen kasvattaa tomaatintaimensa maitopurkin pohjalla ja syö sitten koko syksyn keräämäänsä tomaattisatoa, mutta minun rakkaudella vaalitut istutukseni eivät välttämättä edes idä?


6 kommenttia:

  1. Iiiihana auto. Mä kanssa oon alkanut tykkäämään vanhoista leluista paljon. Niin symppiksia ja täynnä historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain jännää on vanhoissa leluissa :) Ne näyttää hyviltä koristetarkoituksessakin :)

      Poista
  2. Mulle tulee tuosta astiasta mieleen vain muumien muutto-muki :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole Arabiaa tämä ollenkaan! Vähän pienempi ja korvaton kippo :)

      Poista
  3. Muumiksi minäkin tuota veikkannut...:)
    Oli kiva juttu kodistanne lehdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Tuo ei ollu Se sisustuslehtijuttu. Tässä jutussa kuvat ovat itse ottamiani ja teksti pelkkiä vastauksia kysymyksiin; toimittajaa tai kuvaajaa en siis koskaan tavannut.

      Yllätyin vähän sivun synkästä ilmeestä, vaikka itsepähän kuvat valikoin :)

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!