sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Lamppu löytyi



Keittiössä on vielä kaikki kesken, mutta suunnitelmieni todellinen luonne alkaa jo valottua, ja hyvältä näyttää! Kenkkuilevan seinän maalien poistaminen on jo aloitettu, mutta töitä vielä riittää. 


Verholaudan poistaminen tuntui itsessään raikastavan tilaa ja tuovan sen mukavalla tavalla pois 80-luvulta. Samoin irroitimme rämpylän hiililiesituulettimen ja porasimme tilalle pari hyllyä. Hyllyt ovat vielä maalauksessa, verhotankoseinä kittauksessa ja maaliseinä odottaa rapsuttelijaansa, mutta uskon, että tästä tulee todella kiva pienillä muutoksilla. Järkyttynyt olen taas siitä, että pienistäkin muutoksista on aivan kauheasti vaivaa.


T-mallisen keittiön käytäväosuudella ei ole kattovalaistusta, ja halusinkin lisätä tilaan pieniä työvaloja. Nipistinkäyttöinen pieni halogeenivalaisin näyttää mielestäni todella hyvältä, ja tuntuu, että uusi valo on nyt ihan parasta koko keittiössä. Pienet kohdevalaisimet ovat kyllä niin paljon mukavampia kuin koko tilan keskiosaan läntätty yleisvalaisin.











50-luvun kaappien yläreunoissa on vaot, jonne nipistimet saa ujutettua, mutta aivan aukoton ei tämäkään suunnitelma ole. Johdon saanee siististi teipattua kaapin reunoja myöten, mutta pientä päävaivaa tuottaa lampussa väärästä paikasta tuleva johto:





Johto kulkee nipistimen alapuolelta, ja se tulee juuri sopivasti sulkeutuvan kaapin oven tielle. Näppärämpää olisi, jos johto tulisi nipistinten välistä, eikä sitä tarvitsisi ollenkaan kuljettaa kaapin sisälle. Tähänkin ehkä auttaa teippi, toivotaan näin.






Ostin lamppuja kokeilun vuoksi vain yhden, mutta nyt, kun hyllyjen saanti vastakkaiselle seinälle on varmaa, täytyy hakea samanlainen valaisin toisellekin puolelle.


Seuraaville tuleville päiville riittää yhtä jos toistakin tehtävää. Tämän ja huomisen päivän aikana pitäisi saada kaikki muutokset tehtyä, eli seinästä maalit poistettua, hyllyt lopullisesti maalattua, ikkunaseinä toistamiseen pakkeloitua ja sen sellaista. Kunhan tympeät ja työläät asiat on saatu alta pois, pääsee lopulta kiinnittämään uudet hyllyt ja asettelemaan niille nättejä ja mukavia asioita esille. 


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nooooh.... Seinä on vielä vaiheessa. Luultavasti sitä ei tähän hätään ehditä maalaamaan, mutta ajattelin rapsutella maalit tasaisesti niin pois, että vaikuttaisi tarkoituksenmukaiselta kokonaisuudelta. Tänään piti ehtiä, mutta enpä ehtinyt. Jospa huomenna.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Lamppu on Prismasta. Airamin mallia, eli löytyy varmasti melkolailla mistä tahansa muualtakin :) Tänään käytiin hakemassa toinenkin toiselle puolelle keittiötä.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!