perjantai 7. helmikuuta 2014

Keittiö raikastuu


Tehtävien asioiden lista on jämähtänyt paikoilleen. Teen listan tehtäviä yksi kerrallaan, mutta kun saan yhden jutun tehtyä, keksin monta uutta viilausta, jotka on aivan pakko saada tehdyksi.


Yksi näistä kiireellisistä, yhtäkkiä tehtävien asioiden listan kärkipäähän nousseista tehtävistä on keittiön pikainen raikastus. Meillä on keittiön kulmassa kylmäkomero, jonka vastainen sisäseinä ei ollenkaan tykkää lämpötilan vaihtelusta: kylmäkomeron sisällä on viileää, keittiön puolella lämmintä ja usein kosteaa. Lämmin vesi tiivistyy kylmää seinää vasten nurkassa, ja niin muodostuu ihanaakin ihanempaa pintahometta. Samoin maali lohkeilee komeron molemmin puolin paksuina lohkoina.


Kylmäkomeron kirouksen huomasimme melko pian tänne muutettuamme, ja silloin tällöin lohkeilevat maalit ja nurkan tummat jäljet nousevat mieleen. Koskaan aikaisemmin en ole tosissani suunnitellut tekeväni asian suhteen mitään paitsi nyt! Ja nyt on kiire!


Tarkoituksena on siis poistaa maalit kuvasta katsoen oikealla olevasta kiviseinästä. Paksun maalin alta paljastuu kauniin rosoinen, kellertävä kiviseinä, jonka mieluusti jättäisin näkyviin sellaisenaan. Onkohan maalin tarkoitus suojata seinää? Voiko kiviseinää jättää käsittelemättä, vai meneekö se pilalle?


Samalla vaivalla ajattelin poistaa myös keittiön verholaudan ja laittaa umpeen ikkunan yläpuolella olevat rumat vaot. Verhotangot on poistettu kaikkialta muualta asunnosta, mutta keittiön lauta jäi paikoilleen, koska tämän tilan seiniin emme vuosi sitten koskeneet.


Aivan ensitöikseni poistin ikkunoista puna-vihreät pihlajanmarjaverhot. Kylläpä tila raikastui! Kyllästyminen verhoihin iskikin aika nopeaa. Puna-vihreissä pihlajanmarjaverhoissa oli sittenkin jotakin hyvin ankeaa.







Myös tämän seinän suhteen minulla on pieni kasvojenkohotussuunnitelma. Olisin halunnut kaapin yläreunaan pari taittuvaa työpöydänvalaisinta, mutta löytämässäni lampussa oleva ruuvattava kiinnitysvempele oli niin suuri, että ovet olisi pitänyt poistaa lamppujen edestä. Pienen pieni nipistin mahduisi kaapin yläreunan ja oven väliin, mutta sellaisia kivoja lamppuja en ole löytänyt, joissa olisi nipistimen lisäksi taittuva varsi. Osaako joku vinkata?









Tässä nurkassa on siis kylmäkomero, joka aiheuttaa mielipahaa ja vaivaa. Maali on paikoin alkanut lohkeilla. Kokeilin siklillä, lohkeileeko vielä enemmän, jos laittaa lohkeilemaan. Kyllä lohkeilee.









Mallailin vanhaa peltistä kahvipurkkia ja maalikerroksen alta löytynyttä keltaista kiviseinää vastatusten, ja kylläpä ne näyttivät yhdessä somalta!


Saa nähdä, kuinka keittiön seinän kanssa käy.



17 kommenttia:

  1. Meillä on makuuhuoneessa yövalokäytössä Ikean nipistimellinen Jansjö-valaisin. On ollut hyvävaloinen ja näppärä. Tässä vielä linkki:

    http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/80163192/

    Olen aika uusi lukija blogissasi ja tykkään kovasti sisustus- ja kirjoitustyylistäsi! Itsekin koluan kirpputoreja vähän väliä, mutta oman kodin tuunaus onkin sitten vähän niin ja näin. Ihana katsoa kun joku osaa ja jaksaa! T. Oija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ja kiitos tosi paljon vinkistä! Ikeasta kyllä löytyy aina juuri se, mitä etsii! Nyt tähän hätään ei kyllä Ikeasta ole apua, kun se on niin kaukana, ja lamput pitäisi saada mielellään heti.

      Kävinkin tänään Prismasta ostamassa tuollaisen samanlaisen taipuvavartisen lampun, jossa on klipsi. Valo näyttää ihan superhyvältä juuri siinä kohtaa, mihin lampun suunnittelin, mutta minulla on taas uusi ongelma: sähköjohto kulkee klipsin alakauppa, ja kaapin ovi toppaa sitä vasten! Tuossa Ikean lampussa johto kulkee näköjään takakautta, eli tuo olisi meille juuri sopiva.

      Mukavaa kun jätit kommentin ja vieläpä noin ihanan :) Mullakin on kyllä oma jaksaminen ja viitsiminen normaalisti vähän niin ja näin, mutta sitten aina iskee kausittain hirvittävä vimma! Nyt on juuri vimma päällänsä: yritän saada mahdollisimman paljon aikaiseksi ensi keskiviikkoon mennessä! Tällä kertaa on suunnitteilla ja käsillä keittiön yhden seinän maalien poisto, toisen seinän pienimuotoinen tapetoiminen, avainkaapin maalaus, hyllyjen lisäys ja muu pipertäminen! :)

      Poista
  2. Voi ihanuus, että tykkään noista teidän vanhoista keittiönkaapeista!!!
    Tosi harmi tuota kylmäkaappia....ennen varmaan ei ollut sisällä niin lämmintä...siis silloin, kun noita tehtiin, niin ei tullut niin suurta kontrastia lämpötiloille, eikä maalit lähteneet. Toivottavasti saat tuohon pulmaan neuvoja..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä aika aarteet! :) Kaappien päälle suunnittelemieni lamppujen vuoksi mietin, pitäisikö yhdestä kaapista poistaa ovet, mutta enpä taida raaskia.

      Luulen, että tuo veden tiivistyminen kylmää seinää vasten johtuu siitä, että täällä on huono ilmanvaihto. Keittiössäkin on tuollainen ritiläpömpeli (reikä ulos), jonka siis pitäisi auttaa ilmanvaihtumisessa, mutta ei se kyllä toimi. On järjetöntä, ettei reikä seinässä muka toimisi, en tiedä mikä sitä vaivaa.

      Poista
  3. Onko se ritiläpömpeli auki? Kyllähän tuon pitäisi toimia poistoilmaventtiilinä.Vaikka painovoimainen ilmanvaihto on kyllä aika hidasta,mullakin ruoan käryt säilyy pitkään vaikka liesituuletintakin käyttäisi.
    Mihin sitä hometta tulee;kaapin sisälle vai huoneen puolelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen pitäisi olla auki, mutta se kyllä pitäisi puhdistaa. Olen yrittänyt pyyhkiä ritilää ulkoa päin luutulla, mutta siitä ei ole paljon hyötyä. Pitää kokeilla, saako ritilän irti ja pääseekö imurin kanssa paremmin perille.

      Hometta tulee nurkkaan, huoneen puolelle. Seinämä on kylmä huoneen puoleltakin, ja siihen vesi sitten tiivistyy. Valitin tästä jo viime keväänä, kun ensimmäistä kertaa asian huomasimme. Edellinenkin asukas oli siitä kuulemma valittanut, ja silloin oli tutkittu, onko rakenteissa hometta. Ei ole. Home jää siis maalin pintaan, ja sen voi rapsuttaa pois (joskin maalattua pintaa on mahdotonta saada täysin siistiksi; siinä näkyy kyllä tummentumia).

      Poista
    2. Niin, se homehan on seuraus ja sen poistaminen ei auta vaan syy pitäisi poistaa, esim. se ilmanvaihto kuntoon.Kertyykö kosteutta keittiön ikkunaan?

      Miten lienee tutkittu,hiukan epäilyttää....

      Poista
    3. Tuo on totta: täällä selvästi on huono ilmanvaihto, ja makkarissa sen huomaa pakkasilla siitä, että ikkunat kostuu pahasti. Myös keittiön ikkuna kostui tuossa syksyllä ehkä ensimmäisten kylmien aikaan. Valitin silloin toisen kerran huoltomiehille, jotka kävi täällä katsomassa ja sanoivat, että juuri ne reikälevyiset aukot keittiössä ja kylppärissä oli kiinni. (En oikeasti ollut aikaisemmin edes tajunnut, että ne vielä toimii ja on käytössä.)

      Ilmanvaihto kyllä parani, kun räppänät aukaistiin: kylppärissä kävi ihan oikeasti vinkka! Harmi vain, että räppänöiden aukiollessa koko kämppä kylmeni niin, ettei täällä tarjennut enää olla. Kylppärikin oli kuin ulkohuussi. Kylppärin räppänä oli aivan pakko sulkea, mutta minusta me jätettiin keittiön aukko auki.

      Kylppärissähän on tosiaan myös ongelmaa tuon huonon ilmanvaihdon vuoksi: pintahometta kertyy sielläkin tiettyihin saumakohtiin.

      Auttaiskohan, jos räppänöitä pitäis auki vain osa-aikaisesti? Esimerkiksi kylppärin räppänää aina suihkun jälkeen? Sitä kylmyyttä ei oikeasti kestä kukaan, koko aikaa sitä ei vain pysty pitämään auki.

      Poista
    4. Ai niin! Kyllä uskon, että homejuttu on tutkittu ihan oikeasti: saisimme paperit edellisen asukkaan aikana tehdyistä tutkimuksista nähtäväksi, jos haluaisimme, mutta luotamme suulliseen sanaan. Samoin näen omilla silmillä, että hometta tosiaan on vain pinnassa. Jos rapsutan maalipinnan pois, seinä on kuiva ja tasaisen värinen.

      Poista
  4. Maalattu seinä hengittää aina huonommin eli ilman maalia seinä toki hengittäisi paremmin. Nuo raot, joita meinaat umpeuttaa ikkunaseinällä, taitavat olla lastulevyseinän elämistä varten jätettyjä rakoja. Itse olen yrittänyt niitä tukkia ja ainut, mikä on mitenkään toiminut on ollut joustovinyylimassalla rakojen täyttäminen. En tosin tiedä toimiiko tuokaan ulkoseinälläm, sillä siellä levyn eläminen on kuitenkin suurempaa. Ohut saneerauskyprokki toimisi, jos levyttäisi koko seinän, mutta sehän olisikin jo hiukan isompi projekti. ;) Kiva blogi sinulla ja ihanaa tulla tänne aina kurkkimaan, mitä kivaa olet kirppikseltä löytänyt ja miten laittanut kotiasi. *markka*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että raot on juuri lämpötilan vaihteluiden ja levyjen elämisen vuoksi jätetty, mutta se ei estä minua pitämästä niitä rumina :) Tiedän myös, ettei niitä rakoja kannata alkaa tukkia millä tahansa purukumilla, koska elämisen vuoksi ne alkaisivat pian rakoilla ja ratkeilla.

      Mutta jonkinlaista asiallista tukkimismateriaalia noihin koloihin on varmasti olemassa. Täytyy kysyä rautakaupassa tai siltä tulevalta remppamieheltä, mutta voisiko noihin saada jotakin leveää tapettimaista suiroa? Joustovinyylimassasta en ole koskaan kuullut, eli suuri kiitos vinkistä! Sekö tosiaan pysyy, eikä lohkeile pois?

      Koko seinää ei suinkaan aleta levyttämään uusiksi parin raon vuoksi :) Meillä on ilmiselvästi tehty tänne asuntoon jossain vaiheessa jonkinlainen ulkoseinien tiivistys: kaikki väliseinät ovat kiveä, mutta ulkoseinissä on lastulevyt. Uskoisin, että noiden levyjen alta löytyy vielä toinen, alkuperäinen seinä, joka olisi sitten suuremmalla koetuksella.

      Mitä luultavimmin tuota kiviseinää ei kuitenkaan voi jättää maalaamatta, koska se on keittiössä ja vielä lieden lähettyvillä. Seinä tuntuu tosi huokoiselta, eli se imisi kaikki rasvat ja käryt aika tehokkaasti itseensä. Enkä enää kyllä ole varmakaan, onko kiviseinä niin kovin upea kuin kuvittelin. Ehkä se joutaakin tulla peitetyksi.

      Kiitokset mukavasta kommentista! :)

      Poista
    2. http://www.coloria.fi/maalaustuotteet/coloria_greenline.html

      Tuossa voisi olla seinääsi sopiva maali.

      Poista
  5. Ystäväni asui ennen oletettavasti tuossa samassa talossa ja heidän asuntonsa oli aina, vuodenajasta riippumatta, kuuma pätsi. Kai he olivat siihen tottuneet, mutta vierailla oli tukalat oltavat. :) Muistan, kuinka jännittävä yksityiskohta tuo kylmäkomero oli: että jossain saunankaltaisessa voikin olla jokin niin viileä tila!

    Omaan korvaani pintahome, höyrystyvät ikkunat ja lohkeileva maali eivät kuulosta kovin hyvältä, mutta toivottavasti niihin löytyy jokin järkevä selitys ja toteutettavissa oleva ratkaisu! Jään innolla odottamaan, mitä keksit keittiön päänmenoksi ja millainen lopputuloksesta tulee. :)

    VastaaPoista
  6. Niihin levyjen rakoihin on olemmassa leveä nauha, jota kuuluisi laittaa ja tasoittaa päältä, mutta se vaan ei toimi ja halkeilee ja rakoilee. Joustovinyylimassa on meillä toiminut ainakin sisäseinissä, mutta en tiedä sitten, miten muualla. Ne levyjen raot ovat todella rumia, itse kamppailen niiden kanssa ja niitä on meillä paaaaaaaaaaaaaaaaljon. *markka*

    VastaaPoista
  7. Me täytettiin makkarissa aikoinaan kaikista seinistä noi hemmetin rumat raot! Oli aikamoinen homma :S En enää muista missä järjestyksessä niitä täytettiin kun ne vaati monta kerrosta. Oltaisko laitettu ihan alimmaksi laastia mutta päälle laitettiin akryylimassaa ja sitten semmoinen verkkosuikale. Verkon päälle vielä akryyliä ja päällimmäiseksi laastia jota sitten piti hioa ja tasoittaa, lisätä vähän laastia ja tasoittaa uudestaan. Kirosin koko makuuhuoneen ja vannoin, että toista huonetta ei enää tuolla tyylillä tehdä vaan laitetaan saneerauskyprokit lastulevyjen päälle.
    Olkkarissa olisi kaksi tuollaista lyhyttä uraa täytettävänä juurikin ikkunan yläpuolella, sen ehkä kestän �� Reilu 4 vuotta sitten tehtiin se makkari eikä vielä ainakaan ole halkeillut. Naapurilla tosin halkeili hyvinkin nopeasti, mutta hän taisi käyttää vain laastia

    VastaaPoista
  8. Me täytettiin makkarissa aikoinaan kaikista seinistä noi hemmetin rumat raot! Oli aikamoinen homma :S En enää muista missä järjestyksessä niitä täytettiin kun ne vaati monta kerrosta. Oltaisko laitettu ihan alimmaksi laastia mutta päälle laitettiin akryylimassaa ja sitten semmoinen verkkosuikale. Verkon päälle vielä akryyliä ja päällimmäiseksi laastia jota sitten piti hioa ja tasoittaa, lisätä vähän laastia ja tasoittaa uudestaan. Kirosin koko makuuhuoneen ja vannoin, että toista huonetta ei enää tuolla tyylillä tehdä vaan laitetaan saneerauskyprokit lastulevyjen päälle.
    Olkkarissa olisi kaksi tuollaista lyhyttä uraa täytettävänä juurikin ikkunan yläpuolella, sen ehkä kestän �� Reilu 4 vuotta sitten tehtiin se makkari eikä vielä ainakaan ole halkeillut. Naapurilla tosin halkeili hyvinkin nopeasti, mutta hän taisi käyttää vain laastia

    VastaaPoista
  9. Taisin kirjoittaa laasti, onko se muuten sama asia kuin pakkeli? 😁 Pakkelia se taisi kuitenkin olla...

    VastaaPoista

Mukava, kun jätit jälkesi!