maanantai 27. tammikuuta 2014

Kilpavietti iski



Torstaina postailin oman sisustusvinkkini tänne blogin puolelle; tänä päivänä on juttu auennut Taloon.comin sivuillekin.


Minähän en ole ollenkaan kilpailuhenkinen ihminen. Kilpailemisesta tulee mieleen vain koulun jokavuotiset pakolliset hiihtokisat, joissa piti hiihtää toppahaalari päällä, liian iso tupsupipo päässä semmoisilla suksilla, jotka luistivat aivan julumetusti. Ja jos eivät yhtenä vuonna luistaneet, oli varma, että pohjiin oli seuraavana vuonna laitettu 60-luvulta peräisin olevaa suksiluistetta, joka toimi kuin terva niin, että lunta tarttui pohjiin puolen metrin paksuudelta. Haluanko, että luistaa tosi paljon. Haluanko, että tökkii tosi paljon. Siinä olivat lapsuuteni lähtökohdat.


Siinä sitä sitten koetti hiihdellä, vuorovuosina liian liukkailla ja vuorovuosina liian tarttuvilla suksilla, ja tarkkaili, kun hiihtoa vapaa-ajallaan harravastavat himourheilijat viilettivät ohi ja veivät kaikki pokaalit ja aplodit. Oli aivan selvä homma alusta asti, että tässä on nyt ala, jolla en koskaan tule pärjäämään. Muutaman metrin jälkeen sitä aina luovutti että antaa olla, menkää, ei kiinnosta! Enkä ole sen jälkeen hiihtänyt. Kyttyrää tykkäisin, jos minut taas vasten tahtoani ilmoitettaisiin hiihtokisoihin jonkun Marja-Liisa Kirvesniemen kanssa, että katsotaan nyt, kuka voittaa. Mene mene, Kirpparikeiju! Hiihdä hiihdä! Kisan henki on rehti ja tasapuolinen!


Mutta nyt! Vieläkään en ajatellut hiihtää, mutta jokin alkukantainen kisavietti minuun iski! Tämän sisustuskisan myötä peruskouluaikaiset hiihtokisamuistot nousivat niin verevinä mieleeni, että nyt on viimeinenkin järjenhiven lähtenyt liitelemään. Alunperinhän osallistuin tuohon blogikisaan siksi, että halusin voittaa sen 500 euron porakoneen, jolla olisi varmasti ollut kovin mukava porailla. Kävi ilmi, että se porakone oli varattu vain niiden kesken arvottavaksi, jotka kisaajia äänestävät, eikä minun postauksellani siten olisi taas tälläkään elämänalalla mahdollisuuksia. Enää silläkään ei ole väliä. Antaa olla! Menkää!


Luovuttanut en silti ole. Taktiikkani on vain vaihtunut. Palkinnolla ei enää ole väliä*: Nyt haluan vain rökittää kaikki muut.


Lähtötilanne on aika huono: Kirpparikeijun kotona on saanut yhden äänen (arvatkaa keneltä), johtavalla postauksella on 135 ääntä. Mutta sehän ei tarkoita yhtään mitään! Kyllä täältä vielä noustaan! Ei muuta kuin uutta tervaa pohjiin ja eteenpäin!






Ja onhan se minun vinkkikin aika hyvä. Täältä sitä pääsee äänestämään.


*joskin voittavalle blogipostaukselle on luvassa peräti 1 000 euron lahjakortti Taloon.comiin.


8 kommenttia:

  1. No pakkohan tällaisen vakuuttelun jälkeen oli käydä äänestämässä! :) Sitä paitsi minusta sisustus ja koti saa kertoa asukkaiden elämästä, jos seurataan aina vaan trendejä ja vaihdetaan muutaman vuoden välein huonekaluja, mattoja ja muita tavaroita, niin eivät ne kanna enää tarinoita mukanaan, jotka itseäni toisten kodeissa kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Sääliin vetoava kirjoitukseni tepsi! :) Kiitos vaivannäöstä :)

      Vanhat kalusteet on kyllä kiehtovia: koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan! Niistä yksittäisistä, sekalaisista löydöistä koostuukin sitten jännittäviä kokonaisuuksia :)

      Poista
  2. no nyt sulla on 21 ääntä :) vielä tarttee muutaman, mutta kyllä ne sieltä tulee!

    VastaaPoista
  3. tuleekohan tää kommentti nyt kahteen otteeseen? mut anyhow nyt sulla on 21 ääntä :) loppuja odotellessa! porakone kotiin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdesti taisi tulla, mutta ei se haittaa! Porakone olis kyllä!

      Poista
  4. Äänestetty on...jos voitan porakoneen, saat lainata sitä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus! :) Miltähän tuntuis porailla viidensadan euron porakoneella? Tuliskohan siitä turhaan paineita? Että nyt pitää onnistua, nyt on pelit ja vehkeet.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!