tiistai 25. heinäkuuta 2017

Rojuvapaata vyöhykettä


Minulla oli niin paljon suunnitelmia aurinkoisen kuistin suhteen. Sen piti olla kukkea keidas, jossa tomaatit kasvavat ja jossa vietetään iltaa ystäväporukalla. Todellisuudessa suurin osa kylvämistäni siemenistä kuoli ennen viiden sentin mittaa, tomaatin taimet ehtivät tätä vauhtia kasvaa täyteen mittaan vuodeksi 2020 (unohdin istuttaa ne isompiin ruukkuihin) ja kuisti on muutenkin toimittanut ennemminkin romulaarin kuin oleskelutilan virkaa. Sinne on ollut niin kauhean kätevä pukata kaikki sellainen, joka on jonnekin muualle menossa. 

Viime viikolla kuistilla noutajaansa odotellut sängynpääty noudettiin, ja tilaa tuntui vapautuvan ihan hirveästi. En ole vielä päättänyt, mitä kuistin kanssa tekisin. Se hakee vielä muotoaan, mutta ainakin se on sentään jo rojuvapaata vyöhykettä!







Pikkuisen ehkä tekisi mieli laittaa kattoon vielä yksi rottinkinen kaluste, sellainen korituoli roikkumaan. Olisipa vain kuisti eristetty, niin sen käyttöikä pitenisi ihan huikeasti molemmista päin kesää. Mutta nuo lautalattiat! Kaikkea ei voi saada, joten se on ilmeisesti joko kauniit lattiat tai siedettävä lämpötila.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Säästeliäitä ajatuksia

Haha, heinäkuu parhaimmillaan ja paleltaa! Ulos ei ole mitään asiaa ilman takkia, ja ullakolle jossakin hätäisessä kesähuumassa säilötyt villasukatkin on jo hyvän aikaa sitten kannettu takaisin. Manu olisi hyvä lämmitin sohvalla istuessa, mutta se ei jotenkin meinaa suostua rooliinsa. Pyristelee aina pois niin, että on pakko pukea tuulihousut päälle. Kelvoton koira.

Meillä on pönttöuuni parin viikon ajan käyttökiellossa, kun siihen tehtiin korjausta, ja massan täytyy antaa kunnolla kuivua ennen lämmitystä. Olen vakaasti päättänyt, ettei sähkölämmitystä laiteta päälle keskellä kauneinta kesää, mutta kyllä odotan sitä kalenteriin merkattua päivää, kun takkaa saa viimein ruveta polttamaan. Ensin hiljakseen, kynttilän liekillä, sitten vasta oikeaa tulta. Uunin korjaus oli sovittu heinäkuulle jo kuukausia sitten; kukapa olisi osannut arvata, että joku haluaisi heinäkuussakin polttaa tulta!
Tuntuuko teistä, että säästämisasiat ja kaikenlainen nuukailu olisivat viime aikoina jotenkin ilmiönä lisääntyneet? Minimalistinen elämäntapa, pienet asunnot, vähällä pärjääminen ja kaikenlainen pennin venyttäminen? Onko se tämä yleinen surkea taloustilanne vai joku trendikäs muoti-ilmiö, vai kiinnitänkö vain itse asiaan enemmän huomiota? Löysin vastikään Youtubesta säästämisaiheiset videot, ja ihan into piukalla niitä katselen. Osa säästämisvinkeistä on niin urpoja, että täytyy ihmetellä, miten säästäjät ovat elämässään pärjänneet. Hehe, laittaa nyt joka päivä purkkiin rahaa: ensimmäisenä päivänä yksi kolikko, toisena kaksi ja 21. päivänä 21 kolikkoa. Sehän pitää erikseen käydä pankkiautomaatista nostamassa eli käytännössä siirtää tililtä purkkiin. Onko typerämpää kuultu? 


Sisustussaralla kotosalla on aika hiljaista. Olen ollut melko totaalisessa ostolakossa ja yrittänyt saada kodikkuutta ja uutta ilmettä jo olemassaolevilla asioilla sekä järjestystä vaihtamalla. Ostolakko on vähän kuin herkkulakko: totaalisen kieltäytymisen jälkeen ei mene kauaakaan, kun ei tee edes mieli huvikseen shoppailla. Sitten huomaa, ettei oikeastaan tarvitse mitään uutta. Karsintasiivous jatkuu yhä vain (!) ja kuistilla odottelee myyntiin näpyttelyään iso kasa sekalaista rompetta. Tavarapaljouden alta paljastuva väljyys tuntuu ihanan raikkaalta. Odotan sitä päivää, kun kotona todellakin on enää vain ne tavarat ja kalusteet, jotka haluan säilyttää. Olenkohan intoutunut liiaksi? Jospa tyhjäksi karsitun kodin keskellä lopulta kadun ja repsahdan täydellisesti. Yritän nyt mutustella kahden vaiheilla olevien tavaroiden luopumista ajan kanssa, ettei sitten tarvitsisi harmitella.







En ole aivan tottunut tähän omakotitaloelämään, ja ihan vasta havahduin siihen, että polttopuut talveksi olisi varmaan hyvä pilkkoa näin mukavilla säillä mielummin kuin sitten, kun sitä puuta jo oikeasti tarvitaan. Saan tutuilta ilmaiseksi joutopuuta, joka muuten kärrättäisiin isolla vaivalla kaatopaikalle, mutta puu täytyy pilkkoa sopiviksi kalikoiksi. Yhden kerran kevään pakkasilla ehdin jo sirkkelöidä menemään, ja sitä luihin puskevaa viimaa ei kyllä jäänyt ikävä. Kädet tärisivät vielä seuraavana päivänä. Olisiko liioittelua ostaa oma moottorisaha? En ole koskaan edes pidellyt moottorisahaa käsissäni, mutta onko se nyt sen kummoisempi laite kuin mikään muukaan. Hankinko nyt halvimman mahdollisen käytetyn vempeleen vai olisiko typerää heti alkuunsa panostaa elämänmittaiseen työkaluun? Ehkä valitsen huokeimman vaihtoehdon ja totuttelen ensin sen käyttöön.


On sitä niin pihalla kaikista yksinkertaisista käytännönasioista. Olisipa koulussa aikanaan ollut joku yleispätevä kotitalouden kaltainen oppiaine, jossa olisi opetettu sellaisia perusasioita kuten polkupyörän korjaaminen, porkkanamaan perustaminen ja moottorisahan käyttö! Helpointa olisi varmaan alkaa hengailla jonkun elämäntapa-Erkin kanssa ja katsoa vierestä, miten mikäkin askare sujuu. Realistisinta lienee kuitenkin jatkaa Youtube-opasvideoiden katselua.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Lempitavaroita


Ihmeellisen synkkä ja sateinen heinäkuu! Aika monena iltana on ollut niin pimeää, että tekee mieli polttaa kynttilöitä. Kuparinen iso lyhty on muodostunut lempilyhdykseni, ja se on kaikkein useimmin käytössä.

Selkeästi sekalainen retrovaihe ja väri-innostus alkavat jäädä taakse. Kaipaan ympärilleni seesteisyyttä ja yksinkertaisuutta. Haluan mahdollisimman vähän tavaroita, mutta kaipaan silti kauniita asioita ympärille. Näiden suhde tasapainottelee vielä, mutta on selvästi jo asettumassa.
 




Lempijuttuja löytyy myös seinältä ruokailuryhmän viereltä. String-hyllykin tuntuu viimein löytäneen sopivan paikan. Se ei alkuun tuntunut asettuvan millään, ja ehdinkin harmitella, että menin valitsemaan tuon retrovärisen valkoisen sijasta. Tai koko hyllyä ylipäänsä. Sattumalta pinnatuolien väritys natsaa hyllyn kanssa, ja nyt ne kaikki ovat kavereita keskenään.




Aurinko vaikuttaa tänään pilkistävän sen verran paheksuvasti, ettei liene soveliasta nyhjätä koko päivää sisätiloissa. Josko vaikka perkaisin pottumaan, joka kasvaa 90-prosenttisesti rikkaruohoa. Olisin muuten kuvitellut olevani paljon parempi puutarhuri kuin olenkaan. Luulin, että kykyni vain kytivät piilossa ja lahjakkuuteni puutarhasaralla olisi puhjennut kukkaan nyt, kun sain ensimmäisen oman kukkapenkkini.

Täytyypä tästä rientää viikonlopun viettoon! Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Maisemataulu makuusopessa


Harmillisen vähän aikaa kesti omenapuun kukkiminen, mutta onneksi puu sentään ilman kukkiakin on mahtavan rehevä ilmestys. Kesällä ikkunat ovat aivan kuin tauluja, kun heti pihalla vastassa on rehevä vihreys.

Syksyllä lehdet putoavat ja näkösuoja hälvenee. Sitten on pakko laittaa verhot, mutta vielä ainakin hetken ajan saa nauttia  paljaasta näkymästä. Ehkä se johtuu pienistä neliöistä ja pinkopahvilla päällystetyistä seinistä, että pölyä tuntuu kertyvän ihan eri tavalla kuin ennen. Verhot saivat lähteä ensimmäisenä, ja matotkin ovat kyllä vähän siinä ja siinä.








Kuvailin eilen Pelastusarmeijan kirppisjuttuja ja huomaan vasta kuvia katsoessa, että unohdin siniset juomalasit hyllylle! Nyt on ollut kirppistelystä piiiiitkä tauko, mutta sekin täytyy lisätä mukavien tehtävien asioiden listalle. Maalaamista ja kirppistelyä siis luvassa, kunhan ensin saa pakolliset asiat alta pois.


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Herkkää ja hempukkaista


Pikkuisen almanakasta myöhässä kotona alkaa näyttää kesäiseltä. Pyöräytettiin järjestystä myös lapsen huoneessa, josta raijattiin yksi taloon kuuluva lastulevyinen kaappi varastoon. Tätä kaikkea uutta, raikkaalta tuntuvaa ilmettä katsoessa tekee taas mieli ruveta maalailupuuhiin. Tällä kertaa tosin ajattelin luottaa maalinpoistoaineen voimaan ja sutia maalia huolettomaan tyyliin. Ehkä jo ensi viikolla?

Edellisen siivouspäivän tuoksinnassa sohva sai kantaakseen kaikki kotimme kukikkaat tyynyt. Nyt on sohvallakin oikein herkkä ja hempukkainen ilme, sellainen kesään sopiva.








Tuolien maalauksen myötä mahdottoman asialliseksi muodostunut ruokailutila kaipasi myös vähän herkkyyttä, joten keräsin pärekorillisen Kastehelmiä pöydän kaunistukseksi. Leikkokukkia ei ole tullut ostettua pitkään aikaan nyt, kun on muutenkin niin vihreää ja kaunista. Yhden kimpun poimin koiralenkillä sisälle asti.





Tämä päivä on taas hujahtanut aivan mahdottoman nopeasti. Toivottavasti huominen sujuu yhtä tehokkaasti!

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Lamppuja vaille valmis


Tuolit on viimein kunnostettu ja ruokailutilan pöytäryhmä kattolamppuja vaille valmis! Vihdoinkin! Vaikka kuinka huolellisesti ja pitkäjänteisesti yritin tuoleja kunnostaa, ei jäljestä siltikään tullut täydellistä. Se nyt vain pitää sietää, vaikka kupolia kiristää. Emämöhläyksen tein siinä vaiheessa, kun päätin käsitellä istuinosan ennen pinnoja: istuinosaa suojaavat teipithän repivät pinnojen maalia oikein iloisesti, kun niitä lähti irrottamaan (vaikka yritinkin irrottaa ne ennen kuin maali pääsee kuivahtamaan). Parempi olisi ollut käsitellä pinnat ensin ennen mitään suojauksia ja sitten vasta hioa istuinosa. Sitäkin parempi vaihtoehto olisi ollut irrottaa myös selkänojan pinnan kokonaan.

Projekti on nyt kuitenkin taputeltu, ja tuolit ovat taas ihan tavallisia tuoleja eivätkä enää suuria lupauksia ihmeestä. Valkoista harkitsin loppumetreillä, mutta minusta musta oli lopultakin hyvä valinta. Ihan vahingossa tuolit mätsäävät nyt seinällä olevan String-hyllyn kanssa!




Manu-poika taas on tykästynyt eteisen kenkälootaan, jonka päälle kiputtamalla se pääsee lempiharrastuksensa pariin, vahtimaan. Jos joku vieras koira uskaltautuu kävelemään kotimme ohi, Manu murisee ja haukkuu niin, ettei kenellekään jää epäselväksi, että tässä ollaan nyt Manun reviirillä. Manu on olevinaan niin miehekäs, vaikka se näyttää aivan pörröiseltä pehmolelulta. Eihän tuommoista voi ottaa vakavasti.

Myin muuten haukkupannan juuri pois. Se toimi niin hyvin, ettei sitä enää tarvita keh keh keh keh.





Taas olisi viikonloppu edessä vietettävänä! Muutama rästihomma kuluneelta viikolta painaa kuitenkin vielä päälle. Tuirassa taas olisi Titta på Tuira -tapahtuma ja kirpparithan ovat myös auki. Hmmmm, ikäviä juttuja vai mukavia asioita...?

torstai 6. heinäkuuta 2017

Mustia asioita


Hötkyilenköhän, vai onko tosiaan niin, että pääsiäisen aikoihin aloitettu pinnatuolien tuunailu alkaa olla maalisuoralla? Onko niin, että tuolit todellakin jonakin päivänä vielä valmistuvat?

Ajatuksesta innostuneena kaivoin Artekin kattolamput ei nyt vielä esille mutta lähemmäksi tulevaa paikkaansa. Lamput olisi tarkoitus kiinnittää ruokapöydän ylle vieretysten, mutta sinne täytyy ensin vetää sähköjohdot. Sähköjä odotellessa voisi kuitenkin jo mittailla ja ruuvailla lampuille paikat. Messinkivalaisimet ovat yksi hienoimmista omistamistani asioista, ja ne tulevat olemaan kirsikka kakun päällä, kun olkkari viimein saadaan valmiiksi.




Otsikon lupaamia mustia asioita on tuunailtu viime päivinä oikein urakalla. Aloin empiä, josko pinnatuoleista olisi pitänyt sittenkin maalata valkoiset, mutta päädyin kuitenkin mustaan, kun olin jo ostanut maalinkin. Samalla maalasin jokusen kuukautta sitten 50 sentillä kirpparilta löytyneen saunan oven möhkyläkahvan, josta olisi tarkoitus tehdä naulakot seinälle. 

Ajattelin käyttää sellaista kaksipäistä ruuvia (semmoinen, jossa ei ole kantaa vaan molempiin päihin terävä ruuvipää), mutta jos jollakulla on kiinnitykseen parempi idea, otan sen mielelläni vastaan. Näitä olisi tietysti voinut kokeilla seinälle jo ennen maalaamista, mutta siitä puuttuisi kaikki jännitys.






Tuoleissa on ollut aivan tautinen vaiva, eikä loppua näy vieläkään! Alemmassa kuvassa tuolit on kertaalleen mustalla maalilla maalatut: yritän varoa valumia ja maalaan niin ohuita kerroksia, että pinta saattaa vaatia peräti kolme maalauskertaa. Tätä ennen tuoleista on ensin poistettu maali, irrotettu kaikki klenkkaavat jalat, poistettu liimat (mikä onnistui tosi huonosti), liimattu uudestaan, vahattu istuinosa, hiottu istuinosan maalaamisessa sottaantuneet puupinnat, maalattu pohjamaalilla, välihiottu ja maalattu yhteen kertaan pintamaalilla. Jokaisen maalauskerran jälkeen pitäisi välihioa kevesti, mutta 16 tunnin kuivumisaika alkoi ottaa tässä vaiheessa niin pattiin, että uhmasin kohtaloani ja maalasin toisen kerroksen salaa ennenaikojani, vieläpä ilman välihiontaa. Seuraavaksi vuorossa on välihionta ja kolmas, toivottavasti hyvänen aika viimeinen maalikerros! Tällaiset jutut tuntuvat kaikilla muilla sujuvan aivan suitsait, mutta minä tuherran yhtä ja samaa kuukausitolkulla.

Täytyy silti sanoa, että konjakki-sävyllä vahattu istuinosa ylitti odotukset. Se on todella, todella samannäköinen kuin tuolit joskus aikoinaan olivat! Vahattu pinta myös tuntuu tosi hyvältä, sellaiselta luonnollisen puumaiselta.




Nyt kun tuoleista on ollut niin paljon työtä ja vaivaa, on aivan selvä, ettei niitä sovi ottaa käyttöön ollenkaan. Mitä siitäkin tulisi, että joku turilas istuu liimaukset hajalle, kolhii maalipintaa ja hinkuttaa pepullaan vahaukset piloille. Näitä tuoleja käytetään tasan pyhäpäivinä ja silloinkin vain sievästi.

Pitkä maalin kuivumisaika on silkkaa kiusantekoa sille, joka haluaisi jo viimeinkin saada valmista aikaan ja kaikki maalauspaperit ja muut sotkut alta pois. Ei se silti auta; tässä vaiheessa täytyy vain koettaa malttaa mielensä ja uskoa siihen, että ennen pitkää valmista koittaa! Voi tuska!