perjantai 12. lokakuuta 2018

Illan ja aamun hämyä


Hämärät aamut ja hämärät illat ovat taas täällä. Vuosi on todella kääntymässä valon puolesta syksyksi, mutta lokakuuksi on kummallisen lämmintä. Talvitakki on jo kaivettu esiin ja vanhasta tottumuksesta puettu päälle, mutta usein se on ollut liikaa.

Pian 13 täyttävän muksun huoneessa on kovin mustavalkoinen tunnelma. Löysin kirpparilta kivat, violetit Marimekon pussilakanat, ja niistä tulee mukavasti väriä huoneeseen. Monen monta vuotta sitten ostin valkopohjaiset Marimekon pussilakanat täyteen hintaan, sain ne värjättyä pesussa melkein heti, enkä vieläkään ole päässyt yli harmituksesta! 5 euroa kirpparilta on siksi aivan riittävän hyvä meille.






Olohuoneessakin on hämyisää. Takana nököttävä uusin kirppislöytö, retro pöytävalaisin, pääsi levysoittimen viereen. Femo-Verken on sen merkki ja se on mahdollisesti 70-luvun Ruotsista peräisin. Vanha kaappi on oma vaatekaappini, ja tykkään siitä hirveästi: aukinaisena hujan hajankin kaappi on jotenkin tosi viehättävä näky. 

Vanha kaappi on niitä kalusteita, jotka säilytetään sellaisinaan ja kuljetetaan mukana kodista toiseen. Tämä meidän nykyinen kotimme ei ehkä ole mikään arkkitehtoninen ihme, ja tummat asiat saavat sen näyttämään entistä synkemmältä, mutta pitää vain ajatella, että kaapin parempi aika on vielä edessä. Ei maalia, ei luopumista vaan kärsivällistä odotusta.



Takkaa on meillä nyt poltettu mistä lie syyskuulta asti, ja sähköpatteritkin on ollut pakko laittaa päälle. En tiedä, onko pönttöuuni jotenkin huono lämmityslaite, poltanko sitä jotenkin tehottomasti vai mistä kiikastaa, mutta ei se mitenkään yksinään jaksa pitää isoa tupaa lämpimänä – ikkunoiden vierillä vähintään paleltaa. Takan lämpö on kuitenkin erilaista kuin sähköpattereiden lämpö, ja mielelläni sitä silti joka päivä poltan. Puita on taas tilattu liiteri (puoli)täyteen, mutta nyt kun puita on kantanut joka päivä korillisen sisään, kasa alkaa vähä kerrallaan ehtyä. Ei meillä mitään muuttosuunnitelmia ole, mutta vuokralaisena kuitenkin haluan pitää itseni sen verran muuttovapaana, ettei sido itseään taloon millään koko vuoden polttopuukuormalla.

Viikonloppu on taas käsillä, joten sitä kohti siis! Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Kotitekoista granolaa ja jugurttia


Kokkailuinnostus on sellainen innostus, joka välillä nousee ja välillä vuorostaan hiipuu. Kokkailun harrastaminen ja siinä kehittyminen olisivat aivan erinomaisia harrastuksia ja tavoitteita, kun ottaa huomioon, että joka päivä on pakko syödä ja jotakin syötävää laittaa, halusi tai ei. Viime aikoina olen taas testaillut uusia, ajan kanssa toteutettavia reseptejä ja miettinyt, miksi aina tulee vaivuttua sinne hernesoppa-makaronilaatikko -linjalle, vaikka maailma olisi täynnä ihania, jännittäviä reseptejä.

Viimeisimpänä pienenä kokkailuna intouduin kokeilemaan hedelmämysliä, granolaa. Sen pariksi hapatin jugurttia, jota olenkin joskus aikaisemmin kokeillut, mutta joka onnistui tällä kertaa edelliskertaa paremmin (ehkä käytin viimeksi sinistä maitoa punaisen sijasta). Granolaa varten piti ostaa erilaisia pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, joita jäi vielä kaappeihin, eli erilaisia myslejä voisi kokeilla taas pian tämän erän jälkeen.

Kun itse tekee alusta saakka, näkee, mitä ruoka sisältää. Tähän mysliin tuli minusta aika paljon sokeria (1 dl muscovadoa, hunajaa ja kuivahedelmät) ja vielä teelusikallinen suolaakin. Desilitra sokeria kuulostaa minusta ihan pullatason jälkiruoalta. Hyväähän se tietenkin oli, ja erityisen maistuvaa itse tehdyn jugurtin kanssa!




Eilen meillä koettiin jännittäviä hetkiä, kun Artekin pöytä saapui ja pääsin sen kokoamaan. Muksu on paheksunut tyyristä ostostani, ja hän tuhisikin pöydän nähtyään, että se on aivan samanlainen kuin kaikkien päiväkotien ja koulujen pöydät kautta aikojen!







Siinä se nyt sitten on, kaikkien päiväkotipöytien äiti, meidän kotona! Ihan niin kuin olisi aina ollutkin.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Kirppislöytöjä + Artek tilattu!


Pitkästä aikaa ilmassa on ollut kunnollista ja riemukasta kirppisinnostusta ja -onnea! En ollut ihan varma, mitä puisella vanhalla, tyyriimmän puoleisella olutkorilla tekisin, mutta joku kumma niissä puisissa laatikoissa jaksaa kerta toisensa jälkeen viehättää. "Kestin tehtaat Lahti 60" lukee sen molemmissa päissä. Pukkasin laatikon kuvan ottamisen jälkeen valkoisen penkin alle kenkäkoriksi, mutta rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että pikkuruinen puulaatikko on melko kehno kenkäsäilytyskalusteena, koska se vetää runnomatta sisäänsä vain kaksi paria kenkiä ja vie kuitenkin puolen neliön tilan itsessään.

Kirppiskasasta löytyy myös muun muassa Repeatin priimakuntoinen vihreäsävyinen kashmirneule (2 e!), Marimekon pussilakanasetti (5 e), viehättävää 50-lukua henkivät tarjotin ja teräsvati sekä jonkun ihanan myyntin neulomat supersöpöt sukat. Höpsähdän aina noiden sievien, käsin neulottujen villasukkien kohdalla, mutta yleensä saan kyllä hillittyä itseni. Ehkä säästän nämä jouluksi ja otan sitten vasta käyttöön?



Ylemmän kuvan taustalla näkyvä valkokukkainen kesäkukka on muuten ollut ihan viime aikoihin saakka pihalla. Ehkä viikko sitten nostin sen eteisen puolelle pahimmalta kylmältä suojaan. En taatusti ikinä ole saanut kesäkukkia kestämään lokakuulle!

Vähänpuoleisesti olen blogissa erilaisia tarjouksia mainostellut, mutta ajattelin, että Vepsäläisen 10 % ale (jos tilaa uutiskirjeen sähköpostiin) saattaa sattua jollekulle sopivaan saumaan. Artekin valkokantinen, koivujalkainen 90A-pöytä oli sen verran pitkään harkintalistalla, että kun alekuponki napsahti postilaatikkoon, riensin juoksujalkaa tukka hulmuten nettikauppaan sen tilaamaan. Tilausaika pöydällä on muuten verkkokaupan kautta tilattuna kolme neljä päivää: kuukausi sitten kyselin pöytää liikkeessä, ja toimitusaika olisi silloin ollut neljä kuukautta... Outo juttu!


 
Yläkuvassa näkyy myös Finlaysonin mustavalkoinen ihana Kurupuro-pöytäliina, jonka hätäpäissäni ostin vanhan pöydän peitteeksi jatkoaika mielessäni. Kovin monta päivää ei liina ehtinyt tehtäväänsä toteuttaa, kun kuitenkin päädyin sen haikailemani pöydän tilaamaan. Ensi viikolla sen olisi määrä saapua, ja saa nähdä, pitääkö meidän asukkaiden muuttaa kokonaan pihalle hus pois, ettei vain saada uutta hienoa kalustetta töhrittyä piloille! Osataankohan me sen kanssa ollenkaan olla?

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Sunnuntaimoikat


Ihana, seesteinen sunnuntai! Eilen odoteltiin kauhusta kankeita Mauri-myrskyä, mutta kylläpä petyttiin, kun mitään ei lopulta tapahtunutkaan. Tänään on ollut taas yksi niistä pitkän lämpimän syksyn erikoisista aurinkoisista päivistä, kun tekee vain mieli lähteä pihalle samoilemaan sen kummemmin päämäärää miettimättä. Vajaa kymmenen kilsan pyrähdyksen sijasta pyöräilin vahingossa pari tuntia sekä siksi, että oli niin mukava ilma että siksi, kun pöljyyttäni eksyin vieraiden kaupunginosien lähiöihin. En usko, että näin huono suuntavaisto mahtuu enää normaaliuden rajoihin. Se surettaa minua hieman.


Meidän koirista on parin vuoden sisään tullut hirveitä haukkuvahteja, jotka ilmoittavat joka ikisestä oravan liikkeestä. Olen alkanut tunkea koiria muksun huoneeseen omaa ärsyyntymistäni, ihan vain rangaistustarkoituksena häpeämään sekä siksi, ettei tarvitsisi niiden rähinää kuunnella. Yllättäen huoneeseen sulkeminen saakin koirat rauhoittumaan. Joskus sata vuotta sitten kokeiltiin sitruunapantaa räksytykseen, mutta luovuttiin siitä hyvin pian: koirilla on niin vahva tarve ilmoittaa milloin mistäkin, että sitruunasuihkaus ei niitä edes hiljennä. Ihan turhaa kidutusta pitää pantaa koiralla, joka kokee tekevänsä sen, mitä pitää, ja suihkeenkin uhalla jatkaa haukkumista. Elmolla ja Manulla taitaa olla turhan suuret luulot itsestään: niillä on valtava vastuu meidän lauman turvallisuus- ja vahtiasioista. Ne eivät luota siihen, että homma on minulla hanskassa.






Kummallinen olo, kun toisaalta tekisi hirveästi mieli tehdä kotona kaikenlaista, mutta sitten taas ei yhtään! Luulenpa, että sinisenä kirkuva pöytä saa lähtöpassit ASAP. Parolan rottinkikeinun siirtämisen suhteen taas sain sellaiset neuvot, että katto tarvitsee jonkun laservehkeen, jolla koolaukset voi etsiä. Ja keittiöön rontattu ylisuuri lainapöytäkin olisi tarkoitus saada tulevan viikon aikana kannettua pois, vihdoin! Sekin tulee olemaan oikea urakka: puusepällä teetetty pöytä painaa aivan valtavasti, ja se on niin iso, että se pitää kantaa ikkunan kautta pihalle. 

Oi ihanaa tulevaa viikkoa; mitähän se meille muassaan tuokaan! Mukavia sunnuntain viimeisiä hetkiä!
 
PS. Olen pitänyt kommentteihin vastaamisesta pientä taukoa, kun tässä on ollut yhtä sun toista, hyvää ja huonoa meneillään. Kommentit ei kuitenkaan jää mitenkään huomaamamatta, ja olen joka ikisestä viestistä iloinen! <3 

torstai 13. syyskuuta 2018

Osta nyt, nouda neljän kuukauden päästä


Pyöreän pöydän hankinta se vain ei ota edetäkseen. Artekin valkopintainen 90A on pyörinyt mielessä kuukausitolkulla; vuoroin haaveesta luovun ja taas toisena hetkenä jotakin nettikuvaa ihastellessa palaan pöydän perään haikailemaan. Yhden kerran kävin jo liikkeessä sivelemässä pöydän pintaa, mutta mitään heräteostosta ei olisi ollut edes mahdollista tehdä: kuulemma nyt tehtyjen tilausten toimitukset menevät tammikuulle! Olenkohan tammikuuhun mennessä ehtinyt muuttaa mieltäni useampaankin kertaan? 

Sen lisäksi, että olen todella vaihtelunhaluinen ja nopea kyllästymään, teen aika usein rehellisiä hutiostoksia kirppareilta. Saatan tykästyä johonkin tyyliin, mutta omassa kodissa se ei näytäkään yhtään hyvältä. Arvokkaan pöydän suhteen tuntuu vaikealta tehdä sitovaa päätöstä. Mistä tietää, jaksaako yhtä ja samaa pöytää katsella vielä monen vuoden päästä? Entäpä jos nyt hankinkin jonkun vähän sinne päin -kalusteen; olenko sitten siinä jumissa ja harmittelen menetettyä haavetta.

Meidän kodin kautta on kulkenut melkolailla pieniä tavaroita ja kalusteitakin vuosien varrella. Jos mietin, mitkä esineet ovat pisimpään pysyneet mukana, ne ovat sellaisia, jotka on valittu kolme asuntoa sitten. Kartellin Bourgiehen säästin opiskelijana kolikoita, kunnes raha oli kasassa, antiikkinen iso vaatekaappi maksoi niin paljon että kirpaisi ja lasiovinen vitriini oli muuten vain näpsäkkä yllätyslöytö.




Ruokanurkkaukselta löytyy sattumoisin sellainen kokoelma, jossa yhdistyy monta tämän hetken lempiasiaa meiltä kotoa: kirkas Bourgie-valaisin, Artekin A330S-kattovalaisin, String Pocket -hylly ja sen kantamat Iittalan astiat. Kukkaruukku on vanhaa Arabiaa ja uimarantakuva kirppislöytö. Olenkohan sittenkin tietämättäni hieman merkkiuskollinen? Ehkä tavaran hinta heijastuu niin, että kun joutuu pohtimaan hankintaa pariin kertaan ja sen jälkeen katkeralla tavalla luopumaan rakkaista rahoistaan, tavaraa pitääkin jotenkin erityisen arvokkaana, eikä siihen niin herkästi kyllästy?

Kuinka moni ostos sinulla jäisi tekemättä, jos pitäisi maksaa tänään ja noutaa vasta neljän kuukauden päästä?

lauantai 8. syyskuuta 2018

Astiaharakan aarreaitta


Vanha 60-luvun vitriini on seikkaillut mukanamme kymmenisen vuoden verran. Sen taustaseinä on uusiutunut ainakin kolmeen kertaan: viimeisimmäksi tapetoin sen mustavalkoisella kirppistapetilla. 

En olisi arvannut, että kuviollinen, näyttävä tapetti sopii jotenkin sekaparisten astioiden taustaksi, mutta ihmeesti se jotenkin korostaa niitä. Vitriini kätkee sisäänsä astia-aarteeni. Ne ovat sopivasti näkösällä, siististi yhteen paikkaan rajattuna ja ennen kaikkea pölyltä suojassa.



Keittiön kaapeista löytyy lisäksi tietysti päivittäin käytetyt lautaset, lasit, kahvimukit ja joitain muita astioita. String-hyllyltä taas löytyvät Taika-sarjan kahvikupit ja -lautaset.






Olen vähän sellainen astiaharakka, joka ihastuu aina kaikenlaisiin uusiin kippoihin ja kuppeihin. Karsintalinjalla ollaan menty jo kolmisen vuotta, mutta jonkin verran astiakaappi on saanut lisäystäkin, muun muassa tuon ylähyllyn kirkkaan tarjoilulautasen, jossa on kaunis riikinkukon kuva. Pikkuisen joutuu tasapainottelemaan tavaramäärän suhteen, kun kaikkia kivoja astioita ei kuitenkaan voi itse omistaa. Vitriini on toiminut hyvänä rajaajana: jos se ei natise liitoksissaan, astioita on sopiva määrä!

tiistai 4. syyskuuta 2018

Siisti juttu ja retrompi peililöytö Kontista


Minusta on alkanut pikku hiljaa tuntua, että koirat eivät todellisuudessa ole yhtä leppoisia ja hyväntahtoisia kuin miltä näyttävät. Herkästi sitä sokaistuu herttaisesta ulkomuodosta, eikä arvaakaan, mitä koiran mielessä oikeasti liikkuu. Kun itse lepertelee "Oi sinä pörröinen, hyvä kaveri, nyt pussataan!" -tyylillä, koira miettii ainoastaan, mihin seuraavaksi oksentaa. Olisiko se villamatto? Vai ehkä kangassohva? Ensin toinen ja sitten toinen?

Pitkästä aikaa päätin rykäistä ja oikein kunnolla ja puunata paikat kuntoon. Peitot ja tyynyt pihalle tuulettumaan, matot tamppaukseen, pesukone pyörimään ja sitä rataa. Ihan juuri, kun siivous alkoi olla lopputeloilla ja moppailin lattioita onnellisesti tulevasta tietämättömänä, huomasin, että Elmopelmo oli järjestänyt mukavan yllätyksen oksentamalla sohvalle. Ei muuta kuin sohvanpäälliset pesuun ja siivousta jatkamaan. Kun sain matot paikoilleen, meni ehkä kolme minuuttia, ja Elmo kävi laatoittamassa ison villamaton molemmat päädyt. Kuinka on edes mahdollista oksentaa kaksi kertaa kolmen minuutin aikana niin laajalle pinta-alalle? Tulipa nyt kuitenkin testattua, että keväällä kirpparoitu isokokoinen villamatto mahtuu pesukoneeseen. Kiitos Elmo opetuksesta.



Makuusoppi olohuoneen nurkassa sai vähän uudenlaista ilmettä, kun löysin Kontista kivan isohkon pyöreän peilin seinälle. En oikein ota selvää, onko ohut punainen reunus peltiä vaiko muovia, mutta retrommaksi esineeksi tämän arvioisin.



Birger Dahlin jalkavalaisin on siirtynyt makuusopen puolelle valonlähteeksi sen jälkeen, kun keväällä sain samalla paikalla olleen Kartellin Bourgien pistokkeen hajoitettua. Vanhoissa taloissa on pistorasioita vähän nuukasti sijoitettuna juuri sinne, missä niitä vähiten tarvitsee, eikä siellä tietenkään ole yhtään, missä niitä soisi olevan. Johto oli turhan kireällä niin, että kun ensimmäisen kerran tyyny tipahti sängyltä johdon päälle, pistoke paukahti maahan ja hajosi. Bourgiehan on kauttaaltaan kirkas ja läpinäkyvä valaisin: jännityksellä vein valaisimen sähköliikkeeseen ja pelkäsin, että siihen laitetaan joku valkoinen mötikkä tilalle, mutta onneksi sain sen ihan entisen näköisenä takaisin niin kuin pitikin. Tarkempaan turvaan siirsin lampun tämän epäonnekkaan episodin jälkeen ja yritän jatkossa olla telomatta valaisimia.



Mustan rottinkituolin tilalle olisi tosiaan ajatuksena siirtää kuistin katosta riippuva rottinkikeinu, mutta siirtäminen on vielä ajatuksen tasolla kinkkisen kattokiinnityksen vuoksi. Pikkuisen mustaa vähemmäksi ja kotoisaa rottingin väristä rottinkia tilalle!