sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Juhannuskattaus ja kolme kivaa reseptiä


Juhannus on ohi ja heti paistaa aurinko! Ei haittaa; mukava palata taas arkiseen arkeen.

Meillä oli juhannuspäivänä hirmuhyvät kokkailut, ja ajattelin rustailla reseptit tänne talteen asti. Alkuruokana oli tulinen paprika-chili-juustokeitto patongin kanssa, pääruokana Aurajuustopossua ja jälkkärinä pannacottaa.





Paprika-chili-juustokeitto (ohje täältä)
2 punaista paprikaa
2 chiliä
½ pakettia paprikakoskenlaskijaa
1,5dl kuohukermaa
1 kasvisliemikuutio
1l vettä
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria


Keitä vesi, lisää kasvisliemikuutio. Pilko paprikat, chilit sekä sipuli ja lisää joukkoon. 

Soseuta. Lisää kerma ja pippuri, sekoita vielä kuohkeaksi. Pilko juusto ja anna sulaa joukkoon.



Aura possupihvipannu (resepti täältä)

800 g porsaan ulkofilettä
1/2 rkl voita
1/2 tl rouhittua mustapippuria
2 dl ruokakermaa (laitettiin 4)
1 dl hillosipuleita ja 2 rkl säilykelientä
1 pss (150 g) Valio Aura murua

Pihvit paistetaan pannulla ja maustetaan. Levitetään päälle homejuusto, hillosipulit ja kerma. Haudutetaan vähintään 20 min.






Kermainen pannacotta (ohje täältä)

6 annosta

5 dl kuohukermaa
1 vaniljatanko (tai 1 tl vaniljasokeria)
1/2 dl sokeria
3 liivatelehteä
2 dl vadelmia (käytin myös mangososetta)


Liota liivatteet kylmässä vedessä. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kattilaan. Lisää tanko, kerma ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja porisuta pari minuuttia.

Ota kattila liedeltä ja lisää liivate. Sekoita, kunnes liiate sulaa.

Siivilöi pois vaniljatanko. Jaa vadelmat (ja sose) 6 lasiin. Kaada kermaseos päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

***

Sellaiset tarjoilut meillä! Toivottavasti muillakin keskikesän juhla sujui mukavissa merkeissä!

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Juhannustunnelmissa


Kylläpä kävi tuuri, ettei menty vuokraamaan mökkiä juhannukseksi. Niin on synkkää ja sateista, että aivan hyvin voi kökkiä kotosalla pyhän yli. Koti on kuurattu juhannukseksi, kaupasta on kannettu kassitolkulla aineksia ja kiva juhlamenu on suunniteltu. Mikäs meillä tässä ollessa!



Ostin pienen kimpun fuksianvärisiä neilikoita ja poimin luonnonkukkia niiden pariksi pihalta. Kolmessa pullossa tai maljakossa kimppuasetelma näyttää erityisen rehevältä.




Eilen syötiin iltapalaksi nahcopelti (ohje täältä). Suunniteltua jälkiruokaa ei ehditty edes aloittamaan, joten tälle päivälle on sitten kaksi jälkkäriä; New York cheesecake ja pannacottaa! Juustokakku tekeytyy vielä uunissa jälkilämmöllä ja pannacotat jäähtyvät jääkaapissa.








Oikein mukavaa juhannusta kaikille! :)

torstai 21. kesäkuuta 2018

Koirat kesäparturissa


Taas oli koirien trimmausväli päässyt venähtämään ruokottoman pitkäksi. Siinä vaiheessa kun itse ajattelee, että nyt olisi viimeistään aika varata pojille parturi, huomaa, että trimmaajalla on kuukauden jonot. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta; me ei vain opita!

Elmolle pyydettiin snautserileikkaus, jossa se minusta näyttää mukavan terhakalta. Ainakin viisitoista vuotta karisi Elmon harteilta, kun harmaa, suttuinen karva lähti pois!



Manulle pyydettiin lyhyt karva ilman erityisiä toiveita. Itse tykkään, että Manun kuono on ajettu sileäksi: Manulla on tuossa kuonon kohdalla niin valtavasti karvaa, että pelkästään vesikipolla käyminen saa kauhean sotkun aikaan. Luonnontilassa ei arvaisi, että karvan alta paljastuu noin suippo ja pitkä kuono!

Elmokin oli nuorempana paljon mustempi, mutta vanhemmiten se on alkanut rusehtaa enemmän. Pitkänä karva näyttää ihan harmaalta, mutta lyhyessä trimmissä Elmo on nykyään enemmän ruskea kuin musta.



Viimeksi korviin jätettiin tyttömäiset hapsut, mutta nyt korvatkin ovat sileät. Hännänpäähän pyysin jättämään tupsun, koska se on niin hupaisa.






Jos Elmo tuntuu trimmauksen jälkeen nuortuneen, niin Manu taisi vaihtaa kokonaan lajia.


Manu ja Elmo ovat nyt meidän omat kesäkoirat :)

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Valkoisesta murrettuun suuntaan


Mummolareissu takana, ja takaisin Oulussa ollaan! Ankealta tuntuu palata pohjoisen kauniista maisemista Ouluun, mutta eipä siinä muu auta. Kiva kuitenkin reissun jälkeen olla omassa kodissa.

Kotimatkalla poikettiin vielä kirpputorilla, ja eiköhän tullut ihan vahingossa tehtyä kaikkien aikojen löytö! Juuri kun viime postauksessa mietin, olisiko seinissä sopivampi murrettu sävy karkean valkoisen sijasta, löysin tänään luonnonvalkoisen villamaton. Vanha matto oli kirkkaan valkoinen muovimatto, ja sävynsä puolesta tämä murrettu sopii meille todella, todella paljon paremmin! Ihan uskomatonta, miten sitä ajattelee tuovansa tilaan raikkautta ja valoisuutta valkoisella, eikä huomaa, miten väri toimii melkein päin vastoin. En olisi arvannut varta vasten hakea murretun sävyistä mattoa, mutta kun tämä jättikokoinen villamatto tuli vastaan melkein ilmaiseksi, kymmenellä eurolla, tartuin tietenkin tarjoukseen.









Valkoisen muovimaton etu oli tietysti se, että se mahtui meillä juuri ja juuri pesukoneeseen ja oli helppo nakata sinne vaikka muutaman päivän välein. Koirien takia en mitään kauhean arvokasta uskaltaisi lattioilla säilytellä, joten hieno mattolöytö tuli kyllä sopivaan saumaan. Minulla on ennestään yhdestä villamatosta kokemusta, ja se kieltämättä tuntui ihmeellisellä tavalla pysyvän hyvin puhtaana, vaikka olikin käytössä eteisessä. Toivotaan parasta myös tämän uuden maton suhteen!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Näkymiä


Nyt kun pojan huone sai päätyseinälleen vähän väriä, minä sain viimeinkin pitkän tauon jälkeen meidän kotiin uuden näkymän. Huoneesta toiseen avautuvat näkymät ovat minusta paras juttu sisustuksessa.



Alkuperäinen, puinen kiinteä kaappirivistökin näyttää tapetin rinnalla hirmu kivalta. Ehkä jotain väriä voisi muksun huoneeseen lisätä, jos jotain sopivaa tulee vastaan.
 
 




Jäin lapsen huoneen myötä miettimään, voisiko nuhjuinen ja ankea olohuonekin saada uutta ilmettä, jos kirkkaanvalkoisiksi päällemaalatut tapetit vaihtaisi. Etenkin ruskeat ikkunankarmit ovat aivan hirveät, ja mietin, josko raaka kontrasti valkoiseen vain korostaa niitä. Voisikohan sittenkin ikkunankarmien ruskeutta häivyttää yksinkertaisesti maalaamalla seinät jollakin murretulla sävyllä?  Maali olisi näppärä vaihtoehto, mutta seinissä on tosiaan pinkopahvit, ja niiden työstäminen on minusta jokseenkin vaivalloista. Helpointa olisi löytää sopivat tapetit ja läntätä ne vanhojen tapettien päälle.

Muksu pääsi kesälomilleen ja meillä ollaan jo ihan kesälomamaisissa tunnelmissa. Olisipa vielä oma kesämökki, jonne voisi paeta kuopsuttelemaan multaa!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Kukkateemalla ystävän polttareihin (+ pari tekemisvinkkiä muille juhlijoille)


Eilen vietettiin ihanan ystävän ihania polttareita. Meitä oli paikalla vajaa kymmenen henkilöä, ja päivän ohjelma oli suunniteltu mukavaksi ja viihtyisäksi. Hemmottelua morsiamelle, yhdessäoloa, ruokailua, pakohuone, morsiussauna ja paljuilua. 

Pari tosi onnistunutta ohjelmanumeroa täytyy ihan erikseen mainita, mutta sitä ennen esittelen kirppislöytömekkoni, jonka ostin ihan varta vasten polttareita varten; poppoolla kun oli pukeutumisessa kukkateema!



Mekko oli minulle kirppislöytö, mutta se on BTM Studion käsityötä. Muistan vuosi sitten ihastelleeni mekkoa yrityksen sivuilla, mutta en sitä kuitenkaan raaskinut ostaa. Nyt kun kolttu tuli kirpparilla vastaan ja vieläpä oikeassa koossa, ei tarvinnut kahta kertaa ostamista empiä. Pikkuisen sille piti nukkaleikkuria vilauttaa, mutta se nyt ei ole mikään ongelma.





Polttaripäivä soljui mukavasti ja leppoisasti. Morsiamella tuntui olevan mukavaa, ja niin oli kaikilla muillakin. Hirveän osuva ohjelmanumero alun vieraskoreaan tunnelmaan oli omanlaisenaan tutustumisleikkinä toiminut lahjakori: jokainen vieras oli tuonut pienen tavaran, joka yhdisti häntä ja morsianta. Morsian nosti tavaran kerrallaan, yritti arvata sen tuojan ja kertoi muulle porukalle siitä, kuinka ihmisen tuntee ja miten tavara heihin liittyy. Yksi vieraista oli tutustunut morsiameen yläasteella, ja hän toi paikalle slämärin (se sellainen täytettävä kysymysvihko, 90-luvun teinit tietävät), jota kierrätettin päivän mittaan polttarivieraiden täytettävänä.





















Toinen todella hyvä ohjelmanumero oli pakohuone (meidän peli oli Exit Oulun Velhon perintö). Se oli kyllä käsittämättömän positiivinen yllätys, ja ihan ehdottomasti haluan käydä pakohuoneissa uudestaankin! Omat mielikuvat pakohuonepeleistä olivat aivan vääränlaiset, eikä siksi ollut tullut mieleenkään tutustua koko juttuun sen paremmin. Jotenkin kuvittelin mielessäni, että pakohuonepelit sopisivat parikymppisille finnipäisille nörttimiehille, jotka harrastavat larppaamista ja omien roolipelivaatteiden askartelua. Kuvittelin kalsean valkoisen huoneen, jonka loisteputkivalo pitää tunnelman loitolla. Keskellä huonetta on koivunvärinen neuvottelupöytä ja sen ympärillä Martelan julkisen tilan tuoleja, joiden sinisissä kangaspäällysteissä on hieman jonkun edellisen istujan pissaa. Pöydälle nostetaan lautapeli. Lautapelin laskemisesta kuuluu pieni kolahdus. Noppa vierähtää vahingossa lattialle. Sen kolina hiljaisessa huoneessaa riipii korvia. Vihjeitä, jotka ovat lapulle kirjoitettuja matemaattisia tehtäviä, on piilotettu huoneeseen. Joku teroittaa lyijykynän valmiiksi. Kun peli alkaa, ovi laitetaan lukkoon ulkopuolelta. Punainen paniikkinappula on keskellä pöytää ja se on näyttävin elementti koko huoneessa. Joku rykäisee aloituksen merkiksi. Joku hakee parempaa asentoa, Martelan tuoli kirskuu laattalattiaa vasten. Puolentoista minuutin päästä oven lukitsemisesta iskee pakokauhu ja on pakko painaa paniikkinappia. No niin, Anne meni paniikkiin, koko peli on pilalla ja kaikki muut osanottajat vihaisia.

Mutta oikeasti! Uskomatonta, että osasi olla mukaansa tempaava peli! Meidän ryhmästä vain yhdellä oli aikaisempaa kokemusta pakohuoneista, mutta kaikille huone oli todella haastava. Emme yhtään osanneet hahmottaa, minkälaisia asioita täytyy tehdä, mistä hakea uusia vihjeitä ja mikä on pelin henki. Peliämme seurattiin ulkopuolelta ja saimme ruudun  kautta vinkkejä pattitilanteisiin niin, että peli eteni. Jos alkuun olimme todella epävarmoja siitä, mitä pitää tehdä, loppua kohti koetimme ratkoa vihjeitä muun muassa laulamalla, puhumalla esineille, pukemalla vaatteita päälle ja harkinnan alla oli myös niiden riisuminen (tämä ei ollut tarpeellista). Tunti meni todella nopeasti, peli oli valtavan koukuttava ja tekeminen hirveän konkreettista. Ei siis todellakaan istuskeltu pöydän äärellä kiusallisen hiljaisuuden vallitessa niin, että porukan lahjakkain, innokkain ja rasittavin ottaa tehtävät ratkaistavakseen kynä sauhuten ja muut odottavat ajan kulumista. Ihan käsikopelolla etsittiin, pyöriteltiin, sovitettiin asioita yhteen, luettiin pieniä arvoituksia, pohdittiin, mietittiin, muisteltiin vanhoja vinkkejä ja yritettiin keksiä ratkaisua jonkun asian toteuttamiseen silloin, kun keksittiin jutun juju.

Meidän ryhmä keksi viimeisen vinkin ennen tunnin määräajan loppumista, mutta viimeisen tehtävän toteuttaminen vei aikansa. Aika ehti mennä umpeen, mutta onneksi saimme silti suorittaa koko juonellisen mysteerin loppuun, ja vaikka todellisuudessa hävisimme, tunsimme itsemme voittajiksi. Hirveän hyvä mieli jäi, ja pakohuoneen kinkkisiä mysteerejä jaksettiin jauhaa moneen otteeseen illan myötä.

Koko päivä oli kyllä todella onnistunut. Porukka oli keskenään joko vierasta tai puolituttua niin, että morsian oli meitä yhdistävä tekijä. Mutta kivasti saatiin vieraallakin joukolla kuitenkin suunniteltua kaikille mukava, lämminhenkinen päivä!

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Retrotapetilla uusi ilme teinin huoneeseen


Muistaakohan joku, kun tuossa vuosi sitten löysin Pelastusarmeijan kirpputorilta pari avaamatonta rullaa Eco Wallpaperin retrohenkistä tapettia 3.50 eurolla kappale. Käytin mustavalkoista tapettia vitriinin taustalle, ja lopputapetti alkoi tuntua taakalta. Sitä käytettiin säästelemättä lahjojen paketointiin sun muuhun turhuuteen, ja toinen, avaamaton rulla oli monta kertaa kirppisuhan alla. Kunnes keksin, että muksun huoneen aneemisen ankea ilme saisi vähän potkua ryhdikkäästä tapetista!


Niin hieno siitä tuli! Totta kai lopulta oli sitten pulaa tapetista, ja totta kai harmitti ihan vietävästi, että olin mennyt arvokasta ja ainutlaatuista tapettia sillä tavalla holtittomasti tuhlailemaan. Kirppistapettia ei niin lähimmästä rautakaupasta haetakaan; sitä on sen verran kuin on, ja sitten kun se loppuu, sitä ei enää ole.



Tapetoinnista on hieman kokemusta kerrostaloasunnosta, mutta pinkopahviin tutustuin nyt ensimmäistä kertaa. Olin kyllä huvikseni joskus lukenut pinkopahvin asennuksesta, joka vaikutti niin vaivalloiselta ja vaikealta, että hiki tuli ihan urakkaa ajatellessa. Käytäntö on eri kuin kirjaviisaus, ja tosi toimiin ryhtyessä huomasin pian olevani kenkun materiaalin kanssa hädässä. 

Vanhat tapetit olivat todella kurjassa kunnossa, ja lisäksi päällimmäinen tapetti oli tapetoitu kattolistan vieressä menevän kuparisen sähköjohdon päältä (minusta tuo on riski; pitäisin pintajohdot ihan reilusti tapettien päällä). Yritin alkuun poistaa pelkän päällimmäisen tapettikerroksen, mutta siitähän ei tullut yhtään mitään, ja lopulta moikkailtiinkin pinkopahvin kanssa. Vuosien tapettikerrokset olivat tiiviisti toisissaan kiinni, mutta ne irtosivat näppärästi pinkopahvista yhtenä kerroksena. Melkein kaikki lähti irti pelkällä lastalla rapsuttamalla, mutta tapettisoiroja jäi sinne, missä oli maaliläikkiä alla. Ja mikä typerä ajatus olikaan poistaa viimeiset soirot kostuttamalla tapetti! Haha! Pinkopahvi ei todellakaan tarvinnut kuin ajatuksen vedestä, ja sittenhän se alkoi keinua ja aaltoilla kuin ruotsinlaiva. Humalainen ruotsinlaiva. Hyvin pian vaihdoin rätin kiltisti hiomapaperiin, jätin taakseni typerät haikailut puhtaasta pinnasta ja tyydyin hiomaan jäljelle jääneiden tapettirippeiden repsottavat reunat tasaisiksi.



Ja sitten! Vaikka olin sekä lukenut että hetki aiemmin kokenut pinkopahvin käyttäytymisestä, yhä vain vielä tapetoidessa sen ominaisuudet tulivat yllätyksenä. Voi jummijammi, että osaa joku materiaali olla vaikea! Yritin tyynnytellä itseäni hokemalla, että vettynyt pinkopahvi kuivuu kyllä ja palaa ennalleen. Hikeä puski, kun mietin, palaako se tosiaan samoihin muotoihin kuin aikaisemmin vai venähtääkö ja vanuttuuko miten sattuu. Oikeasti oli aika villin näköinen tuollainen psykedeelinen kuvio, joka puskee ulos seinästä ja hyllyy miten sattuu.

Olisi tietysti voinut lukea kunnolla ohjeet pinkopahvin tapetoimisesta ennen aloittamista eikä sen jälkeen, mutta tämä nyt on tällaista niin sanottua reunalla elämistä. Bojoing!



Ensimmäisen vuodan asentaminen on hienoa ja jännittävää. Jos menee vinkkuraan, virhe toistuu ja pahenee edetessä. En tällä kertaa käyttänyt vatupassia ollenkaan, koska a) se oli ullakolla ja b) ajattelin, että seinät ovat niin vinkkurat, että silmämääräisesti suora linja olisi paras ratkaisu.



 Vielä tässä vaiheessa voi suhtautua elämään optimistisesti.



Mutta mitäs nyt, hetkinen? Rullan ohjeistuksen mukaan seinän mittaa varten tarvitaan kuusi vuotaa. Onko tosiaan niin, ettei viisi muka riitäkään? Sen lisäksi, että viimeinen suiro piti askarrella palasista, sain ensimmäisellä yrittämällä kuvion kohdistettua ihan väärin. Kyllä minä sitä katselin ja ihmettelin, mutta aikalailla yhtä kauan kesti huomata virhe kuin tapettiliisterillä kesti kuivua. Seuraava yritys oli todellakin viimeinen, koska tapetista jäi jäljelle vain minimaalista silppua. Viimeinen suiro piti leikata neljästä palasta, ja sovittelin ne nöyrästi paikoilleen maalarinteipillä ennen liisteröintiä.



Pinkopahvilla kesti hetki kuivua, ja se alkoi vihdoin näyttää aivan asialliselta. Kyllä tuli valittua ihana, ihana tapetti! Eco Wallpaper Eco Retro lukee etiketissä, mutta en guuglettamalla enää tätä mallia löydä. Tosi kivannäköisiä, moderneja mutta retrohenkisiä tapetteja näkyy merkiltä silti löytyvän!



Vieretysten vielä ennen- ja jälkeen-kuvat. Musta tapetti kuulostaa tietysti hirveän rajulta, mutta minusta lopputulos ei ole ollenkaan synkkä vaan ryhdikäs ja asiallinen. Kuvasta sitä ei niin näe, mutta vanha tapetti oli todella nuhjuinen ja repsottava, tämä uusi on nyt niin siisti!



Muksun huone on aina ollut tuollainen olematon ja ankea. Eipä se tarvinnut kuin vähän tapettia yhdelle seinälle, niin heräsi taas eloon!