Tule mukaan

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Avartuu, avartuu!



Olohuoneen nurkassa makoilee vielä melkoinen kasa kirppisrompetta ja tutuille jaettavia asioita. Eilen haettiin kaappi olohuoneesta ja vanhasta kaapin ovesta tehty sivupöytä keittiöstä. Kyllä se vähä kerrallaan avartuu, vaikka hommaa vielä riittääkin! On tosi mukava karsia, kun voi miettiä uutta kotia ja uuteen kotiin tulevia uusia asioita.








Sinne meni! Tätä kuuta on jäljellä enää kolme päivää, ja sitten alkaakin viimeinen kuukausi tässä asunnossa. Aika tulee kyllä tarpeeseen, mutta miten uutta kotia malttaa odottaa?


Sohvatuuria



Nonnih! Nyt voin kyllä sanoa, että kävi tuuri kohdilleen! Meidän olohuoneen vanha ruskea sohva on ihan kaatopaikkakunnossa, ja uusi sohva on ollut pitkän, pitkän aikaa etsinnässä. Olen selaillut Torin ilmoituksia, bongaillut sohvaa Facebookin kirpparilta, käynyt kurkkimassa livekirppareiden tarjontaa ja säännöllisesti kahlannut läpi kaikki mahdolliset huonekaluliikkeiden vaihtoehdot. 


Käytettyjen sohvien ongelmana on se, ettei oikeanlaista hienoa tule vastaan; uusien sohvien ongelmana on meidän budjettiin turhan tyyris hinta. Kunnollisen oloinen sohva maksaa helposti pari tonnia, ja siinä on meille visukintuille ihan liikaa.


Yksi niistä sohvista, joita olen huonekaluliikkeiden sivuilla ihastellut, on tämä hieman kaareva Andrew-sohva Kruunukalusteesta (kuvat täältä). Miehelle tärkeintä on, että sohva on mukava. Minä arvostan kaunista ulkomuotoa ja lapselle sohvan olemassaolo on jokseenkin aivan sama. Sohvan alta pitää mahtua imuroimaan, rungon pitää olla tukeva ja laadukas, eivätkä kankaat saa olla sellaiset halvan oloiset, lyttyyn menevät. Sohva ei myöskään saa olla liian iso niin, että koko olohuone on yhtä sohvaa.


Muutamiakin hyviä vaihtoehtoja tuli vastaan, ja yksi niistä oli ehdottomasti tämä Andrew. Minusta tuo fuksia väri on melkoisen muikea, mutta mies ei sitä varmaan koskaan hyväksyisi.








Kuukausien epätoivoisen etsinnän jälkeen tähdet asettuivat kohdilleen ja käytettyjen sohvien oma kirpparihaltia ripotteli internettiini onnenpölyä.  Torista löytyi joko sama tai ainakin erittäin samantyylinen sohva 150 eurolla! Päälliset eivät ole ihan unelmieni tyyliä, mutta nepä ovatkin onneksi kissan raapimat, eli sohvan saa hyvällä omallatunnolla verhoilla uudelleen! Äiti vieläpä tarjoutui sohvan verhoilijaksi, eli ei paremmin voisi mennä!


(Kopioin myyjän sohvakuvan ilman lupaa. Anteeksi myyjä, anteeksi maailma.)





Nyt on niin onnekasta, että varmasti joku menee aivan mönkään. Ehkä en saakaan sohvaa? En uskalla ostaa kankaita ennen kuin sohva on ihan varmasti hyppysissäni, mutta värivaihtoehtojahan voisi jo tuumailla. Joku kiva pirtsakka väri ehdottomasti! Yksivärinen, ei kuviota. Pinkki on kiva, mutta sitä en varmaan saa ottaa. Miten olisi turkoosi? Tai 60-luvun tyylinen keltainen?

Pakahdun! En kestä! Nyt on sohva löydetty ja vieläpä melkoiseen sopuhintaan.


lauantai 27. elokuuta 2016

Sattumuksien summana kotoisa nurkkaus



Koko ajan tavaraa karsiessa tuntuu, että viimeisiä viedään. Siltähän on tuntunut jo pitkän aikaa, joten lienee harhaa koko ajatus. Ullakoltakin on löytynyt vielä kaikkea onkivavasta telttaan, persiljanistutuslaitteesta perämoottoriin.


Olin aivan unohtanut omat varastohyllyt, jotka nekin joutavat lähteä. Kannoimme rullakot sisälle myynti-ilmoitusta varten kuvattavaksi, ja aivan sattumalta olohuoneeseen muodostui hirvittävän sympaattinen nurkkaus.





Nämä stailaushommat ovat kyllä mukavia. Hyllykkö näyttää melkolailla kivemmalta sisätiloissa nätiksi lavastettuna kuin ullakon pimeydessä täynnä roinaa.
 




Jeps, sitä rompetta ja roinaa vielä riittää. Rullakot taitavat olla jos ei nyt viimeisiä niin ainakin viimeisimpiä huonekaluja, jotka meiltä lähtevät. Sitten on jäljellä enää pientä tavaraa, jonka saa pakata säkkeihin pois vietäväksi. Minkähänlainen on se tunne, kun ei omista enää yhtä ainutta turhaa tavaraa? Osaako sitä sitten ollakaan?


Ai niin, ja varastoon on unohtunut pieni vitriini, jonka pintakäsittelyn kesän alussa aloitin. Olisikohan se valmistunut siellä itsekseen?





Ensimmäinen uuden kodin hankintakin on jo tehty; tilasin netin kautta pojan huoneeseen tapetin, aika jännän sellaisen! Muuttoa on niin paljon mukavampi miettiä, kun on nähnyt paikan ja voi kuvitella sinne uusia asioita. Pitääkin käydä hakemassa maalikaupasta värilastuja, niin pääsee tuumailemaan uusia sävyjä!


perjantai 26. elokuuta 2016

Paranemisia



Keskiviikkona oli koirien leikkaus, ja eilen jo alkoi valoa näkyä tunnelin päässä. Elmohan oli suoraan eläinlääkäriltä tullessa tosi virkku ja normaali, mutta Manulla meni ilta ja yö uikuttaessa. Piti ihan soittaa päivystykseen ja kysyä neuvoja, kun toinen on niin kuin ei mitään ja toinen vaikertaa tuskissaan. Ohjeena oli tarjota rauhallinen oma nurkka, mutta ei lisälääkettä siltikään.


Onneksi seuraavana päivänä oli jo kaikki hyvin. Ruoka ja vesikin alkoivat maistua. Ensimmäinen lääke sai pojat rauhoittumaan niin, että molemmat nuupahtivat unten maille.


Manu on totuttuun tapaan taas aivan mahdottoman säälittävä vässykkä. Eläinlääkäriltä saatu muovinen torvi oli aivan surkea: koira törmäili koko ajan seiniin, eikä lopulta uskaltanut liikahtaakaan. Kävin hakemassa vielä puhallettavan haavatyynyn, ja Manu pääsee taas paremmin liikkumaan. Ei se tyynystä tykkää, mutta se on luonteeltaan niin sopeutuvainen, että ottaa nöyränä vastaan kaiken, mitä eteen tulee.


Tötterön kanssa Manu ei mahdu lempipaikkoihinsa eteisen koloon tai sohvan alle :(








Kaulaan laitettavan suojan tarkoitus on estää koiraa nuolemasta haavaa, ettei haava pääsisi tulehtumaan. Elmohan heitti oman tötterönsä menemään jo heräämössä, eikä se sen koommin ole suostunut sitä pitämään. Onneksi ostin haavatyynyjäkin vain yhden; Elmo ei hyväksynyt sitäkään ollenkaan. 






 

Tällä vankkumattomalla jääräpäisyydellä Elmo on lunastanut itselleen ikuisen vapautuksen tötterön käytöstä. Se on nyt oikein tyytyväinen itseensä, ja aina kun silmä välttää, se käy nuolaisemassa Manunkin haavoja.


keskiviikko 24. elokuuta 2016

Pelkkää pintaa: vanhan kodin pintaremppa



Vanhassa vellotaan ja taas on muisteluiden aika! Kolme ja puoli vuotta sitten, alkuvuodesta 2013 löysimme nykyisen asunnon, jonka nuhjuisten pintojen alla näimme jotakin erityistä. Tuon erityisen esiin saaminen vaati parin viikon pintaremontin, jonka aikana nyhjäsimme rumat ja ankeat 80-luvun kohokuviotapetit irti, maalasimme seinät ja asensimme joka huoneeseen yhtenäiset laminaatit. Pinta on pelkkää pintaa, mutta pintamateriaaleilla koko asunto nousi uuteen loistoonsa.


Samaan syssyyn vanhanaikaiset verholaudat saivat lähtöpassit ullakolle. Minusta tuo ikkunan päälle tuleva vaakalinja katkaisee seinän ihan turhaan ja saa tilan vaikuttamaan matalammalta. Sitä paitsi ne ovat muutenkin rumat.





Aikansa eläneiden kohokuviotapettien alta löytyi vielä monen monta tapettikerrosta. Niiden irrottamisessa oli iso työ.























Valkoista maalia pintaan ja pari tehosteseinää, niin koko asunto muuttui aivan toisenlaiseksi!













Joka huoneessa oli vähän erimoista laminaattia ja muovimattoa. Yhtenäinen lattiamateriaali sai tilankin tuntumaan avarammalta, vähemmän sokkeloiselta. Valkoinen lattia on kyllä kaunis, mutta myönnettäköön, että se osaa olla myös aika kranttu.











Listat meinasivat unohtua. Niiden nyhjäämisessä oli myös oma työnsä, ei mitenkään miellyttävä sellainen.







Lopulta päästiin kantamaan omat tavarat sisälle uuteen kotiin. Oi mikä mahtava tunne!





Nähtiinpähän melkoinen työ ja vaiva pelkän vuokra-asunnon eteen. Mukava päästä taas laittelemaan uutta kotia, mutta ihan näin suureen urakkaan en kyllä enää viitsisi tyhjänpäiten ryhtyä. Muutama tehosteseinä pitää tietenkin uuteenkin kotiin päästä maalaamaan, mutta muuten kyllä tehdään vain pieniä asioita!


Pallit on - palliton



Voihan pojanpallurat, mikä päivä! Elmo ja Manu sanoivat tänään hyvästit armaille palleilleen. Lisäksi pojat hyvästelivät hammaskiven, Manu napatyrän ja Elmo epämääräisen näppylän kyljessä. Tervetuloa sanottiin siruille, joiden rekisteröintiin nyt pitäisi vielä jaksaa perehtyä.


Elmo pääsi leikkauspöydälle ensimmäisenä. Fantti-kaveri otettiin mukaan. Elmo inhoaa eläinlääkärillä käymistä, mutta rauhoittava pistos sai sen onnelliseen, unenomaiseen tilaan. Kun lääke oli tarpeeksi vaikuttanut, eläinlääkäri nosti Elmon massun alta yhdellä kädellä niin, että Elmo roikkui kippurassa kuin märkä rätti. Suuta se ei enää jaksanut avata, mutta pienen asenteellisen murr-äänen se vielä pystyi päästämään.


Eläinlääkärin pöydälle nuupahtanut karvakaveri on hirveän säälittävä näky.





Manu leikattiin Elmon jälkeen, ja se on vieläkin aivan toipilas. Ihan tokkurassa ja kauhea ressukka. Eläinlääkärin mukaan Elmo oli jo leikkauksen jälkeen kopperossa "askarrellut" itseltään muovisen tötterön irti, eikä sitä toden totta saa tuolla jästipäällä pysymään. Tötteröä pitäisi pitää peräti kaksitoista päivää, ettei koira nuole haavoja ja ettei tule tulehdusta.








Ihan pienen hetken Elmokin oli kotosalla vielä vähän rassu, arka ja selkä kyyryssä, ei oikein oma itsensä. Hetken aikaa se malttoi lepuutella sairaspedillä.
 







Tötterön Elmo huoli vain kaikkein heikoimmalla hetkellään. Se hetki meni jo.
 







Manu-rassu jatkaa vielä paranemistaan. Siirsin sen olohuoneen aurinkoiselle läikälle lämpimään, ja siinä se vikisee ja vollottaa. Opiaatit ovat kuulemma vielä voimissaan, ja kipulääkettä saisi antaa vasta huomenna puolilta päivin. Manu on kyllä aina ollut kovin herkkä, ja sillä on eittämättä merkille pantavat näyttelijänlahjat. Jos Elmo esimerkiksi sille ärähtää, se saattaa ontua teatraalisesti tassuaan vaikka kuinka pitkään, vaikka olisi päivänselvä, ettei tassua olisi koskettukaan. Liioitteleekohan se nytkin, vai pitäisikö sitä lääkitä, vaikkei saisi?


Katselin eilen, että Smegillä oli oikein kivoja, mutta kovin kalliita tiskikoneita. Mutta eipä tarvi Smegeistä uneksia, kun hommaa kaksi karvaturria kukkaroa köyhdyttämään :)


tiistai 23. elokuuta 2016

Kohti uusia tuulia: katse vielä vanhassa



Kävimme tänään katsastamassa kolmion, joka vaikuttaa näissä olosuhteissa parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Olemme katselleet asuntoja keväästä saakka melkolailla sijainti edellä, ja vihdoinkin jotakin varteenotettavaa tuli vastaan. Uusi koti on kovin vuokrakotimainen, mutta kylläpä siellä olikin mahdottoman raikas ilma! Hyvä sijainti, edullinen hinta, idyllisen kylämäinen näköala olohuoneesta, avaruus ja tilan tuntu ovat asunnon plussia. Omasta saunasta en ole koskaan edes haaveillut, mutta onhan sekin nyt sentään jotakin! Alan kutsua kylppäriä tulevan kotimme spa-osastoksi.


Vähän kyllä harmittaa, ettei mahdollisessa tulevassa kodissa ole sellaista laittamisen varaa, mitä kaipaisin. Perusneutraali valkoinen tila, harmillisesti joka ikisessä (no melkein) nurkassa kiinteät rumat lastulevykaapit. Ei sentään perhostapetteja, joihin ei saa koskea, eli ei aivan toivoton tapaus kuitenkaan. Kolkot seinät kaipaavat kyllä ehdottomasti väriä. Verholautojen kanssakin pitää oppia elämään, vaikken verholautoja ole koskaan ymmärtänytkään. Ihmeellisesti näkisin tulevan sisustuksen jokseenkin maltillisena ja maanläheisenä. Onko retrokauteni tullut tiensä päähän? Jos muutun itsekin kokonaan ihan toisenlaiseksi?


Pieni haikeus kalvaa mieltä, kun joudumme luopumaan tästä vaalimalla vaalitusta kodista. Mehän teimme muuttaessa pintaremontin isolla työllä ja vaivalla; vaihdoimme joka huoneeseen yhtenäiset laminaatit, hipsuttelimme vanhat tapetit neliösenttimetri kerrallaan irti ja sudimme maalia pintaan.


Vanhat kuvat tuoreesta kodista ovat jotenkin ihanan raikkaita. Ehkä se sama raikas uuden tuntu tulee vielä uudessakin kodissa? Olisi kauhea muuttaa uuteen paikkaan ja surkutella vanhan menettämistä. Entä jos siellä ei saisikaan maalata seiniä? Voiko semmoisessa paikassa edes asua?
 




Miten mahtavalta tuntuikaan, kun koskemattomille seinäpinnoille sai alkaa mallailla tauluja ja hyllyjä! Kaikki oli vielä avoinna! Sisustamisessa paras vaihe on se, kun on juuri aloittelemassa, ja saa vasta kuvitella lopputuloksen. On mukavaa päästä aloittamaan täysin tyhjältä pöydältä.








Kesti aikansa ennen kuin sai kaikki lamput ja hyllyt paikoilleen. Keskeneräisyydessä on vaikea malttaa mielensä.





Ja se keittiö, johon ihastuttiin. En koskaan kyllästyisi näihin 50-luvun kaappeihin. Mahdollisessa tulevassa asunnossa on ihan tavalliset 90-luvun kalusteet. Liesituuletin on toki hyvä juttu, ja kunnollinen paikka astianpesukoneelle. Samoin normaali työskentelykorkeus. 


Jos saisin valita mielestäni kauniin ja käytännöllisen väliltä, valitsisin turhamaisuuttani kauniin. Mitä väliä, jos joutuu tiskaamaan käsin, jos sen tekee kauniissa ympäristössä.








Voi mikä nostalgiapläjäys, ja näistäkin kuvista on vain kolme ja puoli vuotta aikaa! Ei se auta kuin siirtyä kohti uusia tuulia. Artekin messinkisille valaisimille onkin jo paikka katsottuna, joten eiköhän tästäkin sopasta vielä ihan hyvä tule!