keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Valkoisesta murrettuun suuntaan


Mummolareissu takana, ja takaisin Oulussa ollaan! Ankealta tuntuu palata pohjoisen kauniista maisemista Ouluun, mutta eipä siinä muu auta. Kiva kuitenkin reissun jälkeen olla omassa kodissa.

Kotimatkalla poikettiin vielä kirpputorilla, ja eiköhän tullut ihan vahingossa tehtyä kaikkien aikojen löytö! Juuri kun viime postauksessa mietin, olisiko seinissä sopivampi murrettu sävy karkean valkoisen sijasta, löysin tänään luonnonvalkoisen villamaton. Vanha matto oli kirkkaan valkoinen muovimatto, ja sävynsä puolesta tämä murrettu sopii meille todella, todella paljon paremmin! Ihan uskomatonta, miten sitä ajattelee tuovansa tilaan raikkautta ja valoisuutta valkoisella, eikä huomaa, miten väri toimii melkein päin vastoin. En olisi arvannut varta vasten hakea murretun sävyistä mattoa, mutta kun tämä jättikokoinen villamatto tuli vastaan melkein ilmaiseksi, kymmenellä eurolla, tartuin tietenkin tarjoukseen.









Valkoisen muovimaton etu oli tietysti se, että se mahtui meillä juuri ja juuri pesukoneeseen ja oli helppo nakata sinne vaikka muutaman päivän välein. Koirien takia en mitään kauhean arvokasta uskaltaisi lattioilla säilytellä, joten hieno mattolöytö tuli kyllä sopivaan saumaan. Minulla on ennestään yhdestä villamatosta kokemusta, ja se kieltämättä tuntui ihmeellisellä tavalla pysyvän hyvin puhtaana, vaikka olikin käytössä eteisessä. Toivotaan parasta myös tämän uuden maton suhteen!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Näkymiä


Nyt kun pojan huone sai päätyseinälleen vähän väriä, minä sain viimeinkin pitkän tauon jälkeen meidän kotiin uuden näkymän. Huoneesta toiseen avautuvat näkymät ovat minusta paras juttu sisustuksessa.



Alkuperäinen, puinen kiinteä kaappirivistökin näyttää tapetin rinnalla hirmu kivalta. Ehkä jotain väriä voisi muksun huoneeseen lisätä, jos jotain sopivaa tulee vastaan.
 
 




Jäin lapsen huoneen myötä miettimään, voisiko nuhjuinen ja ankea olohuonekin saada uutta ilmettä, jos kirkkaanvalkoisiksi päällemaalatut tapetit vaihtaisi. Etenkin ruskeat ikkunankarmit ovat aivan hirveät, ja mietin, josko raaka kontrasti valkoiseen vain korostaa niitä. Voisikohan sittenkin ikkunankarmien ruskeutta häivyttää yksinkertaisesti maalaamalla seinät jollakin murretulla sävyllä?  Maali olisi näppärä vaihtoehto, mutta seinissä on tosiaan pinkopahvit, ja niiden työstäminen on minusta jokseenkin vaivalloista. Helpointa olisi löytää sopivat tapetit ja läntätä ne vanhojen tapettien päälle.

Muksu pääsi kesälomilleen ja meillä ollaan jo ihan kesälomamaisissa tunnelmissa. Olisipa vielä oma kesämökki, jonne voisi paeta kuopsuttelemaan multaa!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Kukkateemalla ystävän polttareihin (+ pari tekemisvinkkiä muille juhlijoille)


Eilen vietettiin ihanan ystävän ihania polttareita. Meitä oli paikalla vajaa kymmenen henkilöä, ja päivän ohjelma oli suunniteltu mukavaksi ja viihtyisäksi. Hemmottelua morsiamelle, yhdessäoloa, ruokailua, pakohuone, morsiussauna ja paljuilua. 

Pari tosi onnistunutta ohjelmanumeroa täytyy ihan erikseen mainita, mutta sitä ennen esittelen kirppislöytömekkoni, jonka ostin ihan varta vasten polttareita varten; poppoolla kun oli pukeutumisessa kukkateema!



Mekko oli minulle kirppislöytö, mutta se on BTM Studion käsityötä. Muistan vuosi sitten ihastelleeni mekkoa yrityksen sivuilla, mutta en sitä kuitenkaan raaskinut ostaa. Nyt kun kolttu tuli kirpparilla vastaan ja vieläpä oikeassa koossa, ei tarvinnut kahta kertaa ostamista empiä. Pikkuisen sille piti nukkaleikkuria vilauttaa, mutta se nyt ei ole mikään ongelma.





Polttaripäivä soljui mukavasti ja leppoisasti. Morsiamella tuntui olevan mukavaa, ja niin oli kaikilla muillakin. Hirveän osuva ohjelmanumero alun vieraskoreaan tunnelmaan oli omanlaisenaan tutustumisleikkinä toiminut lahjakori: jokainen vieras oli tuonut pienen tavaran, joka yhdisti häntä ja morsianta. Morsian nosti tavaran kerrallaan, yritti arvata sen tuojan ja kertoi muulle porukalle siitä, kuinka ihmisen tuntee ja miten tavara heihin liittyy. Yksi vieraista oli tutustunut morsiameen yläasteella, ja hän toi paikalle slämärin (se sellainen täytettävä kysymysvihko, 90-luvun teinit tietävät), jota kierrätettin päivän mittaan polttarivieraiden täytettävänä.





















Toinen todella hyvä ohjelmanumero oli pakohuone (meidän peli oli Exit Oulun Velhon perintö). Se oli kyllä käsittämättömän positiivinen yllätys, ja ihan ehdottomasti haluan käydä pakohuoneissa uudestaankin! Omat mielikuvat pakohuonepeleistä olivat aivan vääränlaiset, eikä siksi ollut tullut mieleenkään tutustua koko juttuun sen paremmin. Jotenkin kuvittelin mielessäni, että pakohuonepelit sopisivat parikymppisille finnipäisille nörttimiehille, jotka harrastavat larppaamista ja omien roolipelivaatteiden askartelua. Kuvittelin kalsean valkoisen huoneen, jonka loisteputkivalo pitää tunnelman loitolla. Keskellä huonetta on koivunvärinen neuvottelupöytä ja sen ympärillä Martelan julkisen tilan tuoleja, joiden sinisissä kangaspäällysteissä on hieman jonkun edellisen istujan pissaa. Pöydälle nostetaan lautapeli. Lautapelin laskemisesta kuuluu pieni kolahdus. Noppa vierähtää vahingossa lattialle. Sen kolina hiljaisessa huoneessaa riipii korvia. Vihjeitä, jotka ovat lapulle kirjoitettuja matemaattisia tehtäviä, on piilotettu huoneeseen. Joku teroittaa lyijykynän valmiiksi. Kun peli alkaa, ovi laitetaan lukkoon ulkopuolelta. Punainen paniikkinappula on keskellä pöytää ja se on näyttävin elementti koko huoneessa. Joku rykäisee aloituksen merkiksi. Joku hakee parempaa asentoa, Martelan tuoli kirskuu laattalattiaa vasten. Puolentoista minuutin päästä oven lukitsemisesta iskee pakokauhu ja on pakko painaa paniikkinappia. No niin, Anne meni paniikkiin, koko peli on pilalla ja kaikki muut osanottajat vihaisia.

Mutta oikeasti! Uskomatonta, että osasi olla mukaansa tempaava peli! Meidän ryhmästä vain yhdellä oli aikaisempaa kokemusta pakohuoneista, mutta kaikille huone oli todella haastava. Emme yhtään osanneet hahmottaa, minkälaisia asioita täytyy tehdä, mistä hakea uusia vihjeitä ja mikä on pelin henki. Peliämme seurattiin ulkopuolelta ja saimme ruudun  kautta vinkkejä pattitilanteisiin niin, että peli eteni. Jos alkuun olimme todella epävarmoja siitä, mitä pitää tehdä, loppua kohti koetimme ratkoa vihjeitä muun muassa laulamalla, puhumalla esineille, pukemalla vaatteita päälle ja harkinnan alla oli myös niiden riisuminen (tämä ei ollut tarpeellista). Tunti meni todella nopeasti, peli oli valtavan koukuttava ja tekeminen hirveän konkreettista. Ei siis todellakaan istuskeltu pöydän äärellä kiusallisen hiljaisuuden vallitessa niin, että porukan lahjakkain, innokkain ja rasittavin ottaa tehtävät ratkaistavakseen kynä sauhuten ja muut odottavat ajan kulumista. Ihan käsikopelolla etsittiin, pyöriteltiin, sovitettiin asioita yhteen, luettiin pieniä arvoituksia, pohdittiin, mietittiin, muisteltiin vanhoja vinkkejä ja yritettiin keksiä ratkaisua jonkun asian toteuttamiseen silloin, kun keksittiin jutun juju.

Meidän ryhmä keksi viimeisen vinkin ennen tunnin määräajan loppumista, mutta viimeisen tehtävän toteuttaminen vei aikansa. Aika ehti mennä umpeen, mutta onneksi saimme silti suorittaa koko juonellisen mysteerin loppuun, ja vaikka todellisuudessa hävisimme, tunsimme itsemme voittajiksi. Hirveän hyvä mieli jäi, ja pakohuoneen kinkkisiä mysteerejä jaksettiin jauhaa moneen otteeseen illan myötä.

Koko päivä oli kyllä todella onnistunut. Porukka oli keskenään joko vierasta tai puolituttua niin, että morsian oli meitä yhdistävä tekijä. Mutta kivasti saatiin vieraallakin joukolla kuitenkin suunniteltua kaikille mukava, lämminhenkinen päivä!

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Retrotapetilla uusi ilme teinin huoneeseen


Muistaakohan joku, kun tuossa vuosi sitten löysin Pelastusarmeijan kirpputorilta pari avaamatonta rullaa Eco Wallpaperin retrohenkistä tapettia 3.50 eurolla kappale. Käytin mustavalkoista tapettia vitriinin taustalle, ja lopputapetti alkoi tuntua taakalta. Sitä käytettiin säästelemättä lahjojen paketointiin sun muuhun turhuuteen, ja toinen, avaamaton rulla oli monta kertaa kirppisuhan alla. Kunnes keksin, että muksun huoneen aneemisen ankea ilme saisi vähän potkua ryhdikkäästä tapetista!


Niin hieno siitä tuli! Totta kai lopulta oli sitten pulaa tapetista, ja totta kai harmitti ihan vietävästi, että olin mennyt arvokasta ja ainutlaatuista tapettia sillä tavalla holtittomasti tuhlailemaan. Kirppistapettia ei niin lähimmästä rautakaupasta haetakaan; sitä on sen verran kuin on, ja sitten kun se loppuu, sitä ei enää ole.



Tapetoinnista on hieman kokemusta kerrostaloasunnosta, mutta pinkopahviin tutustuin nyt ensimmäistä kertaa. Olin kyllä huvikseni joskus lukenut pinkopahvin asennuksesta, joka vaikutti niin vaivalloiselta ja vaikealta, että hiki tuli ihan urakkaa ajatellessa. Käytäntö on eri kuin kirjaviisaus, ja tosi toimiin ryhtyessä huomasin pian olevani kenkun materiaalin kanssa hädässä. 

Vanhat tapetit olivat todella kurjassa kunnossa, ja lisäksi päällimmäinen tapetti oli tapetoitu kattolistan vieressä menevän kuparisen sähköjohdon päältä (minusta tuo on riski; pitäisin pintajohdot ihan reilusti tapettien päällä). Yritin alkuun poistaa pelkän päällimmäisen tapettikerroksen, mutta siitähän ei tullut yhtään mitään, ja lopulta moikkailtiinkin pinkopahvin kanssa. Vuosien tapettikerrokset olivat tiiviisti toisissaan kiinni, mutta ne irtosivat näppärästi pinkopahvista yhtenä kerroksena. Melkein kaikki lähti irti pelkällä lastalla rapsuttamalla, mutta tapettisoiroja jäi sinne, missä oli maaliläikkiä alla. Ja mikä typerä ajatus olikaan poistaa viimeiset soirot kostuttamalla tapetti! Haha! Pinkopahvi ei todellakaan tarvinnut kuin ajatuksen vedestä, ja sittenhän se alkoi keinua ja aaltoilla kuin ruotsinlaiva. Humalainen ruotsinlaiva. Hyvin pian vaihdoin rätin kiltisti hiomapaperiin, jätin taakseni typerät haikailut puhtaasta pinnasta ja tyydyin hiomaan jäljelle jääneiden tapettirippeiden repsottavat reunat tasaisiksi.



Ja sitten! Vaikka olin sekä lukenut että hetki aiemmin kokenut pinkopahvin käyttäytymisestä, yhä vain vielä tapetoidessa sen ominaisuudet tulivat yllätyksenä. Voi jummijammi, että osaa joku materiaali olla vaikea! Yritin tyynnytellä itseäni hokemalla, että vettynyt pinkopahvi kuivuu kyllä ja palaa ennalleen. Hikeä puski, kun mietin, palaako se tosiaan samoihin muotoihin kuin aikaisemmin vai venähtääkö ja vanuttuuko miten sattuu. Oikeasti oli aika villin näköinen tuollainen psykedeelinen kuvio, joka puskee ulos seinästä ja hyllyy miten sattuu.

Olisi tietysti voinut lukea kunnolla ohjeet pinkopahvin tapetoimisesta ennen aloittamista eikä sen jälkeen, mutta tämä nyt on tällaista niin sanottua reunalla elämistä. Bojoing!



Ensimmäisen vuodan asentaminen on hienoa ja jännittävää. Jos menee vinkkuraan, virhe toistuu ja pahenee edetessä. En tällä kertaa käyttänyt vatupassia ollenkaan, koska a) se oli ullakolla ja b) ajattelin, että seinät ovat niin vinkkurat, että silmämääräisesti suora linja olisi paras ratkaisu.



 Vielä tässä vaiheessa voi suhtautua elämään optimistisesti.



Mutta mitäs nyt, hetkinen? Rullan ohjeistuksen mukaan seinän mittaa varten tarvitaan kuusi vuotaa. Onko tosiaan niin, ettei viisi muka riitäkään? Sen lisäksi, että viimeinen suiro piti askarrella palasista, sain ensimmäisellä yrittämällä kuvion kohdistettua ihan väärin. Kyllä minä sitä katselin ja ihmettelin, mutta aikalailla yhtä kauan kesti huomata virhe kuin tapettiliisterillä kesti kuivua. Seuraava yritys oli todellakin viimeinen, koska tapetista jäi jäljelle vain minimaalista silppua. Viimeinen suiro piti leikata neljästä palasta, ja sovittelin ne nöyrästi paikoilleen maalarinteipillä ennen liisteröintiä.



Pinkopahvilla kesti hetki kuivua, ja se alkoi vihdoin näyttää aivan asialliselta. Kyllä tuli valittua ihana, ihana tapetti! Eco Wallpaper Eco Retro lukee etiketissä, mutta en guuglettamalla enää tätä mallia löydä. Tosi kivannäköisiä, moderneja mutta retrohenkisiä tapetteja näkyy merkiltä silti löytyvän!



Vieretysten vielä ennen- ja jälkeen-kuvat. Musta tapetti kuulostaa tietysti hirveän rajulta, mutta minusta lopputulos ei ole ollenkaan synkkä vaan ryhdikäs ja asiallinen. Kuvasta sitä ei niin näe, mutta vanha tapetti oli todella nuhjuinen ja repsottava, tämä uusi on nyt niin siisti!



Muksun huone on aina ollut tuollainen olematon ja ankea. Eipä se tarvinnut kuin vähän tapettia yhdelle seinälle, niin heräsi taas eloon!

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Raikas tuulahdus pihamaalla


Niin se vain alkaa toukokuukin jo vedellä loppujaan. Ihan mielettömän ihanat kelit on kyllä tänä vuonna vaalineet; kesä on alkanut tosi aikaisin! Hirveän paljon tulee oltua ulkona ja imettyä auringonsäteitä talven varalle, kun ei koskaan voi tietää, milloin tämäkin onni loppuu. Meillä on nyt ennätyspaljon mukavia suunnitelmia kesän varalle, joten toivottavasti säät hellisivät pitkälle syksyyn saakka.

Tuntuu, että lämpimillä ilmoilla pärjää keveämmillä ruuilla. Jos on pitkä talvi menty hernesoppa-makkarakastike -linjalla, niin nyt on syöty kevyitä, ruokaisia salaatteja senkin edestä. Leipäjuusto on sellainen aines, joka aina tasaisin väliajoin unohtuu, ja sitten kun sen uudelleen muistaa, sitä tulee käytettyä tiuhaan tahtiin. Kotimaiset tomaatitkin ovat tähän aikaan vuodesta ennätyshalpoja ja -hyviä! Vielä olen ostellut kaupan salaatteja, mutta visuna ihmisenä olen istuttanut salaatit maahan kesän varalle. Vielä kestää, että kynityt salaattiniput kasvavat, mutta ennemmin tai myöhemmin saadaan salaattia omalta pihalta.



Onneksi nyt tarkenee olla ulkona ja aurinkoisella kuistilla. En ole oikein koskaan kauheasti tykännyt meidän sisätilojen sisustuksesta, ja etenkin nyt sisällä tuntuu olevan niin ankeaa! Tummat laminaatit ja 80-luvun ruskeat ikkunoidenkarmit tekevät kyllä tehtävänsä. Olen päättänyt vaihtaa meidän massiivisen, tumman ruokapöydän pienempään ja kevyempään pyöreään valkoiseen pöytään, ja toivon, että se toisi vähän keveyttä muuten niin tummanpuhuvaan tilaan. Vaihdos on monen mutkan takana, eikä sitä varsinaisesti helpota se, että vanha pöytä pitää raahata ulos ikkunan kautta. Kantoapu, järjestäytykää jonoon ja ilmoittautukaa allekirjoittaneelle!



Kirpparilta löytyi tosi kiva Fazerin juliste, joka odottelee vielä kehyksiään. Lasipullot olin suunnitellut kuistille, mutta ne siirtyivätkin sisätiloihin, kun ryhdyin kuistin suhteen minimalistiksi. Hirveän kätevää voida olla yhtä aikaa yhdessä tilassa ankara minimalisti ja toisessa rönsyilevä materialisti!



 Julisteen teksti on ruotsiksi, mikä vain korostaa perheemme kulturellia luonnetta.



Se sisätiloista, mutta entäpä sitten ulkona! Epämieluisat laminaatit ja aivoa särkevät ikkunankarmit jäävät niin kakkoseksi oman pihan rinnalla! Vaikka jokainen neliösenttimetri olisi vihreällä muovimatolla vuorattu, niin aivan sama, kun pihalla näyttää tältä:



Omenapuut! Ne kukkivat tänä vuonna kuukautta edellisvuotta aiemmin. Viime vuonna puut olivat puhjenneet kukkaan juuri silloin, kun kesäkuun puolivälissä olimme mummolassa ja palasimme kotiin. Puiden kukinta on aivan mieletön, ja sen näyn varjolla jaksan taas vuoden eteenpäin kaikkia muita asumisen epäkohtia. Kukinta ei kestä kovin kauaa, ja oikein jännitin, satummeko olemaan silloin kotosalla. Onneksi näin :) Vanhoissa taloissa ja niiden vanhoissa tonteissa parasta on minusta juurikin valmis puusto. Meidän vanhempi omenapuu on uskoakseni istutettu joskus 1940-luvulla. Jos saman haluaisi saada aikaiseksi uudella tontilla, pitäisi odottaa melko pitkään ja kärsivällisesti!

torstai 24. toukokuuta 2018

Kuisti kuurattu!


Ihmeellistä, mutta totta: kuisti on viimein kuurattu! Tyhjensin koko tilan siivouksen tieltä (paitsi kalusteista), ja tuntuu, etten muutamia saviruukkuja lukuunottamatta haluakaan viedä sinne enää yhtään ylimääräistä tilpehööriä. Rottinkikeinu kaipaa kyllä pehmustetta ja muutama tyyny täytynee mukavuuden vuoksi jättää toisille istuimille, mutta olisiko se muuten siinä?

Nostin ikkunoiden pesun tieltä pois umpirumat sälekaihtimet, ja luulenpa, etten haluakaan laittaa niitä enää takaisin. Naapuri tuntuu sälekaihdinten myötä hiipineen vaivihkaa vähintään 20 metriä lähemmäs, mutta ehkä siihen tottuu? Tai jos laittaisi sellaista kuviotonta ikkunakalvoa näkösuojaksi? Oikeasti kuumalla paahteella kuistilla on liian kuuma ilman suojaa, ja varmaan joudun taipumaan sen verran, että tuon ullakolta valkoiset, mahdollisimman olemattoman näköiset verhot yhdelle ikkunalle suojaksi. Pölynkerääjät, hmph.



Keltaisen jakkaran piti olla eteiskaluste, mutta se näemmä halusi varastaa kaiken huomion itselleen ja siirtyi kuistille. Tämä oli kyllä ihan nappi ostos, vaikka sitä kovasti emminkin. Oli muka liian kallis, hehe :)






Kuistilla on vain kaksi varsinaista kesäkukkaa: muut ruukut nostin sisätiloista aurinkokylpyyn kesän ajaksi. Saviruukut näyttävät kauniilta ja herkiltä ihan tuollaisinaan. Sitrukset on kasvatettu hedelmien siemenistä; keskimmäinen lienee jo puolentoista vuoden ikäinen, vaikka onkin noin mitätön rimpula. Olisi hauska saada se kasvamaan oikein vahvarunkoiseksi puuksi.









Tyhjä tila näyttää minusta tosi kauniilta ja tuntuu aivan ihanalta. On vaikea tasapainotella tavaran suhteen kotoisuuden ja sopivan väljän välillä: haluaisin, että siivoaminen olisi mahdollisimman vaivatonta, mutta tila tuntuisi kuitenkin mukavalta ja viihtyisältä. Kolkko hallitunnelma ei siis käy, mutta helposti tavaroiden kanssa tulee höpsähdettyä turhan runsauden puolelle.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Juhlavalla tuulella


Löysin kirpparilta muutamat ikivanhat lampunvarjostimet, ja sain niin vahvan vision puutarhajuhlista, että heti täytyy alkaa suunnitella kesäkemuja. Tällä hetkellä pippaloilla ei ole sen kummempaa kantavaa teemaa kuin vanhat kirppisvarjostimet roikkumassa omenapuiden oksilta pompomien sijasta, mutta jostakinhan täytyy suunnitelukin aloittaa, ja eikö tuossakin ole jo aika paljon!

Nämä ovat niin veikeitä! Ihan hirveän tunkkaisia ja vanhanaikaisia, mutta tosi veikeitä ja hauskoja!



Omenapuu alkaa pian olla täydessä lehdessä. Seuraavaksi se kukkii, joten nyt olisi mainio aika valmistautua pippaloimaan. Jos ei massiivisia kemuja saakaan aikaiseksi, niin aivan hyvin voi koristella ylenmäärin ihan vain paria kaveria varten.



Ajat sitten maljakossa juurrutetut terijoen salavat on vihdoin istutettu multaan ja siirretty ulos. Taisi olla turhan rankka siirto karaistamatta, mutta katsotaan, kuka koitoksesta jää henkiin.



Viime vuonna kylvämäni ruohosipuli kasvaa tosi hyvin! Istutin vuosi sitten myös sisällä esikasvatettuja valkosipulin kynsiä, jotka ulkona kuolivat heti pois. Tänä vuonna maasta on noussut todella terhakan näköinen yksittäinen sipuli, vaikka luulin, että kasvi on yksivuotinen (ja muutenkin jo kuollut). Tavallisia kaupan salaatteja voi myös laittaa multaan, ja ne kasvavat myös hyvin. Ihmeellistä, että ruukussa eivät kuitenkaan menesty! Tykkään typerän paljon siitä, että omalta pihalta saa napsittua jotakin ruuan joukkoon.



Kaikki keväällä kylvetyt paprikat ja tomaatit ovat tietysti jo aikoja sitten kuolleet, mutta uusi toivo lepää vasta maahan kaivamissani kukkasipuleissa! Olisin ehkä alkujaan toivonut enemmän pientä hyötypuutarhaa, mutta koska puutarhurin taitoni näköjään ovat mitä ovat, on parempi kasvattaa nättiä ja turhanpäiväistä. Kukkien kanssa ei tarvitse vesi kielellä maaliskuusta asti odottaa ja sitten pettyä, kun ei tulekaan satoa korjattavaksi.