Tule mukaan

torstai 29. syyskuuta 2016

Pian on kamat kasassa



Neljä päivää! Ei ole totta! Aikaa piti olla tuhlattavaksi asti. Eiliselle suunniteltu "viimeinen rykäys" meni ihan mönkään, kun löysin vielä tutkimattoman yläkomeron (täynnä tilulilu-laatikoita), ja kun se peevelin ullakkokin pääsi taas yllättämään. Senhän piti olla ihan tyhjä, mutta jotenkin sieltä irtosi vielä yksi iso pahvilaatikollinen ja pari sylillistä roskiin kannettavaksi. Ja sisälle tuotavaksi riitti epämääräinen läjä epämääräistä tavaraa, suksia sun muuta.


Viimeinen rykäys on siis siirtynyt aikataulussa hieman edemmäs, mutta jos en aivan väärässä ole, kiinteät kaapit taitavat olutlasikaappia lukuun ottamatta olla joka huoneessa tyhjät (parissa kaapissa pidetään vielä joka päivä käytössä olevia tavaroita, sellaista hillityn hallittua määrää). Tämä on paljon kaoottisempaa kuin olin ajatellut, vaikka aloitin pakkaamisen hyvissä ajoin.





Lähtevän tavaran myötä kuitenkin helpottaa. Vaatehuoneen kaapitkin haettiin vihdoin tänään, ja saatiin iso huolenaihe ja tilasyöppö jaloista pois. Kaappien kanssa meinasi tulla hätä käteen, kun myynti-ilmoitus ei aivan toiminut niin kuin olisi ollut suotavaa. Yksi tuli ilman kantoapua, ei saanut kaappeja mahtumaan hissiin, palautti ne takaisin. Toinen tuli peräti kahden muun noutajan (ja yhden lapsen) kanssa, mutta totesi perillä kaapit nähtyään, etteivät ne mahdukaan henkilöautoon. Kolmas varailija vitkutteli: sopi noutoajan, rupesi sitten vasta mittailemaan, muutaman tunnin päästä ilmoitti että "näillä näkymin" kaapit sopisivat heille mutta pitää vielä kysyä mieheltä mielipidettä. Pari seuraavaa päivää kului "illalla pääsemme noutamaan" -lupauksia odotellessa, kunnes lopullisesti hiljeni. Joskus nettikaupat tuntuvat hirveän vaikeilta ja raskailta.


No mutta neljäs kerta toden sanoo! Neljäs ostajaehdokas taisi aivan säikähtää, kun painotin tiukasti, että kantoapu pitää olla mukana, hissiin ei sovi eikä henkilöautoonkaan. Toivottavasti ostaja on yhtä tyytyväinen uusiin kaappeihinsa kuin minä siihen, että säästyttiin raahaamisen vaivalta!








Pahvilaatikot ovat taas loppu, ja jostakin sitä pakattavaa koko ajan vain riittää ja riittää. Kelmu on nyt hallussani, ja meinaan tänään kelmutella vaikeasti kannettavia tavaroita napakasti yhteen. Ehkä huomenna on loputkin kamat siististi kasassa?


keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Aamutunnelmia



Aamutuimaan, aivan pimeän aikaan repäisin olohuoneessa pienen järjestelysession: pukkasin kuivuneen mustan vitriinin syrjään, järjestelin pahimpia kulkuesteitä sivummalle ja silottelin enimmät sotkut. Sekasorron alta paljastui tyhjä pöytä, se jonka juuri maalasin. Aamupalapöytä! Pitkästä aikaa!





Heinäpää jää pian taakse. Viisi päivää jäljellä enää näissä maisemissa! Hollihaan puoli Heinäpäässä on puistoisaa aluetta, ja meidän kodissa onkin todella vihreät näkymät. Torille on matkaa kilometri, ja puistoisan rantareitin varrella on hienoja vanhoja taloja. Keittiön ikkunasta kurkkii uuden kauppakeskuksen logo. Olohuoneen ikkunasta näkyy paperitehdas. Kaikki eivät tykkää, mutta minusta tehtaassa on ihanaa 50-luvun tunnelmaa. Iltapimeällä sen valot loistavat kauniisti.


Aina joskus joku ihmettelee, elämmekö keskellä hajuhaittoja näin lähellä tehdasta. Ei suinkaan; tuuli pukkaa tuoksut Limingantulliin. Ihan tehtaan vieressä tuoksuu toisinaan vieno sahanpuru (parvekkeelta näkyy valtavat, valtavat purukasat), mutta itse sitä ei enää huomaa.


Tämä meidän talo on aikanaan toiminut tehtaan työntekijöiden asuintilana. Vieressä on pienempi talo, jossa on asunut johtajisto. Nyt täällä asuu sekalaisempaa sakkia, tuskin ketään tehtaalta. Rappukäytävä on muurattu tiilistä, ja talossa on aivan omanlaisensa tunnelma. Ihana talo ihanalla alueella kaipaisi kyllä isompaa remonttia.
 




No mutta se pöytä. Nyt se taas loistaa puhtaanvalkeana. Huomaahan kaikki eron? Ihan uudenlainen? Hyvä, etten valinnut sinistä väriksi, vaikka uusi väri olisikin maalatessa ollut mielekkäämpi vaihtoehto, kun olisi saanut näkyvää muutosta aikaiseksi.

 



Tänään pitäisi saada aikaan se kertarykäys, josta eilen puhuin. Vaatekaappien myynti-ilmoitus on houkutellut puoleensa jos jonkinmoista kyselijää, mutta nyt näyttäisi, että se tullaan vihdoinkin illalla hakemaan. Kaappien poistuminen tuo jo melkoisesti tilaa ja järjestystä kotiin.


Olen laiska shoppailija, mutta eilen intouduin selailemaan nettikauppojen valikoimia, kun yritin suunnitella, minkälaisia tavaroita uuteen kotiin tulee. Ostoslista on aivan loputon: olohuoneeseen kiva matto, jalkalamppu sohvan taakse, suihkuverho, liinavaatteita, päiväpeittoa, ihan vaikka mitä! Päiväpeittoa meillä ei olekaan ollut aikoihin, ja nyt uuden koiraton sänky -suunnitelman ja elämänmuutoksen myötä intouduin siitäkin ajatuksesta. Nyt vain pitäisi osata päättää, mitä valita!


tiistai 27. syyskuuta 2016

Yhdenlainen järjestys



Tiistai, vajaa viikko jäljellä. Nyt on aika ruveta tyhjentämään kaappeja siivouksen alta. Kuurasin eilen iltamyöhällä ullakolle sullottuja vanhoja pyykkikoreja, jotka ovat oivallisia kantolaatikoita muuttoa ajatellen. Vanerinen rullaloota on normaalisti lapsen Aku Ankkojen teline, mutta nyt siinä kulkeutuu näppärästi kasa kuiva-aineiden lasipurkkeja uuteen kotiin. Tuppaan vielä huiveja purkkien väleihin, etteivät kolhiudu.


Ruokaa on pakko tehdä vielä viimeisinäkin päivinä, mutta tällä tavalla pakatuista laatikoista on ihan yhtä näppärä nostella tarvitsemansa purkit kuin kaapistakin. Kuiva-ainevarastoa ja pakastinta ollaan syöty urakalla tyhjäksi jo pidempään, ettei tarvitse muuttokuormassa turhanpäiten kantaa perunoita, kananmunia ja makaroneja. Jätin vajavaisia purkinloppuja vielä hollille viikon varalle, mutta muutoin keittiökin alkaa olla pakattu (miinus useimmin käytettävät astiat ja yksi fiinimpien lasien kaappi).





Olohuone on yksi taistelujen tanner. Oikeasti sielläkin lepää järjestys; sitä vain ei sotkulta ja kaaokselta huomaa. Kunhan vitriini on kuivunut, saa kerättyä paperit lattialta ja pukattua kalusteen yhteen nurkkaan. Olohuoneessa on jäljellä enää pieni kasa sekalaista pakattavaa tavaraa, monta keskeneräistä pakattavaa laatikkoa ja yksi pyykkitelineellinen pyykkiä. Ei paha, oikeasti!





Tyhjentynyt vaatehuone toimii näppäränä pyykkien kuivaustilana.





Vaatekaapin koritkin pääsivät kuuraukseen. Vaatteet kulkeutuvat näppärimmin Ikea-kasseissa, ja muovikorit kasataan yhteen nippuun. Kaiken peseminen on osa vanhan jättämistä ja uuteen siirtymistä.





Eteisessä kököttää vielä iso laatikollinen ja yksi kassillinen pois lähtevää rompetta, muutamat tutuille menevät tavarat ja ne vimmatut vaatehuoneen kaapit. Hirveältä kaaokselta näyttää ja tuntuu, mutta ei tähän oikeasti tarvita kuin yksi kertarykäys, niin järjestys on taas luonamme.
 

Kuusi päivää enää, huh huh! Vastoin ennakko-odotuksiani hiomakone näyttää olevan viimeisten pakattavien tavaroiden joukossa!


maanantai 26. syyskuuta 2016

Ja tämän vuoden käsivällisyyspalkinto menee...



...ilman muuta minulle itselleni. Onnea pitkäjänteisyydestä ja maltin säilyttämisestä kiperimmässäkin tilanteessa! Onnea!


Märkäähän se maali vielä on, mutta jos nostaa oikein, oikein varovasti sillä tavalla, ettei juuri mihinkään koske, niin ihan hyvin onnistuu kasata kaluste! Jos on sellainen täysi täpinä päällänsä, ettei muuta pysty ajattelemaan, on aivan mahdotonta odottaa vuorokausi maalin kuivumista. Huh huh, lehmän hermot pitää olla sellaiseen.





Se on kesken vielä ja ovet irrallaan. Onko liian aikaista sanoa, että tästä tulee ihan hyvä.


Lähtölaskenta alkaa



Vitriinikaappi valmistuu hiljakseen. Musta liuotinohenteinen maali kuivuu hirveän hitaasti, eikä vielä ihan voi sanoa, minkälainen lopputuloksesta tulee. Valkoinen ja musta näyttävät kyllä tosi kivoilta yhdessä. Sääli tosin, että kaunis punainen on nyt poissa.





Toivottavasti kiilto tästä vielä laskee. Kansilevy ainakin kaipaa vielä uuden maalikerroksen. Se näyttää jotenkin kauhean epäsiistiltä ja niljakkaalta.





Viimeinenkin kaapinperukka kotosalla on pian koluttu. Sopivan kokoisista pahvilaatikoista on koko ajan pula: joko tarvittava loota on aivan liian iso tai sitten sinne ei mahdu yhtään mitään. Tänään on tasan viikko aikaa tässä murjussa, ja vielä pitää ehtiä yhtä jos toista. Kaikki tehtävien asioiden listalla olevat asiat tuntuvat olevan sellaisia, että ne pitäisi tehdä ensimmäisenä. Ainakin nyt ullakolta raahatut vanhat muoviset pyykkikorit pitää pestä, että ruokakaapin raskaat lasipurkit saa pakattua.





Vaatehuonekin tyhjeni kertaheitolla, kun nostimme kaapit ulos. Vaatekaapit ovat viimeinen iso myytävä juttu, ja melkolailla ne tuntuvat eteisessä tilaa vievän. Mutta tuntuupahan sitten oikein erityisen tilavalta ja mukavalta, kun näistä vihdoin pääsee eroon!


Maalattavat asiat ovat vallanneet koko olohuoneen. Makuuhuone on täynnä juuri pakattavia asioita ja lapsen huone on täynnä jo pakattuja laatikoita. Omissa haavekuvitelmissani pois lähtevistä tavaroista olisi hankkiuduttu eroon jo vähintään viikko sitten, mitään edestakaista raijailua ei enää olisi jäljellä ja laatikotkin olisi nipistetty mahdottoman sievään nippuun. Jeps, ehkä jossakin toisessa elämässä sitten? Kai se tästä lutviutuu, tavalla tai toisella. Hurjan nopeasti on kyllä aika mennyt, vaikka sitä piti olla vaikka kuinka paljon!


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mustaa ja valkoista



Jos eilen oli päivän päätteeksi niskat jumissa ja käsi tärinästä tunnoton, niin tämän päivän päätteeksi ulkomuoto on suoraan katuojasta. Maaliroiskeiset kädet ovat oikeastaan aika hauskannäköiset: kun sellaiset näkee ihmisten ilmoilla, voi vain arvuutella, mitä jännää on tullut tehtyä.


Läträsin tänään valkoisella ja mustalla maalilla, vesiliukoisella ja liuotinohenteisella. Vitriinin sisäpuolikin alkoi yhtäkkiä näyttää hirvittävän nuhjuiselta, joten vetaisin sisäpuolen valkoiseksi. Otex Akvaa riitää vielä vaikka seuraavaankin projektiin, mutta pintamaalia alkaa olla purkin pohjalla melko nippa nappa! Ja nyt on vasta ensimmäinen kerros levitettynä, aijai. Pääsenpähän ainakin tavoitteeseeni, yhden purkin jämistä eroon.








Pläh, pöytä ei näytä yhtään erilaiselta kuin ennenkään! Valkoisesta valkoiseksi; kukaan ei huomaa eroa. Hiomapaperitkin pääsivät loppumaan, ja hioin pinnan liian karhealla. Toivottavasti joku ihme tapahtuu viimeisen maalikerroksen myötä ja pöydästä tulee jotenkin superihmeellinen.





Vitriini muuttaa kokonaan ilmettä uuden maalin myötä. Vanha pinta vaatii uudeksi pinnaksi liuotinohenteisen maalin, ja kokeilin ensimmäistä kertaa Otexin mustaksi sävytettyä pohjamaalia. Pohjamaalia saa mustana! Ihan huikeaa! Tämä oli kyllä todella, todella hyvää ainetta: levittyi mahdottoman tasaisesti, ei valunut vähääkään ja yksi kerros peittää aivan täysin. Vou!
 




Pintamaali on puolihimmeää Empireä, joten sen kiilto tulee olemaan jotakin alla olevan kuivan ja märän väliltä. Musta pinta näyttäisi kyllä hyvältä sekä täysin mattana että oikein kiiltävänä.





Meinasi tulla hätä käteen, kun aloin laskeskella, kauanko vitriinin valmistumiseen menee. Niitä käyttöohjeitahan ei voi lukea ennen kuin on kussakin vaiheessa menossa: pohjamaali kuivuu yhden päivän, pintamaali toisen ja kun sitä pitää kuitenkin vetää kaksi kerrosta, on valmista vasta kolmen päivän kuluttua! Jonkinlainen asettuma-aikakin olisi ihan jees, kun miettii, että muutossa kalusteita kannetaan, kolhitaan ja ladotaan päälletysten (päällemaalattava pinta ei ole vielä käyttöönottokuiva). Huomennahan meillä on tasan viikko muuttoon, joten ei turhan tiukille mene tämäkään! Alkuperäinen ajatus oli maalata vitriini hiljaksensa tuossa ensi viikolla, mutta kuivumisaikojen vuoksi pistin vipinää kinttuihin ja jatkan huomenna samalla linjalla. Tiistaina lipaston pitäisi sitten olla valmis! Miten voikaan maalin kuivumisajat aina tuntua niin pitkiltä ja joka kerta yllättää negatiivisesti!


En osaa sanoa, miksi juuri tähän väliin oli aivan pakko tunkea joku maailmankaikkeuden mittavin entisöintirupeama. Kaipa se on silloin sudittava, kun siltä tuntuu. Ihana ajatella, että meillä on sitten uudessa kodissa vaikka kuinka monta uutta kivaa juttua! Mahdotonta kuvitella, että joskus elämä uudessa kodissa muuttuu aivan tavanomaiseksi ja arkiseksi, kun uudelle kodille on nyt ladattu niin paljon odotuksia.


Mutta iiks, viikko enää! 


Paras vaihe edessä



No nyt mennään! Tuskalliset, piinaavat pohjatyöt ovat takana, ja paras vaihe on edessä: pian pääsee sutimaan maalia pintaan! Olohuoneeseen on rakennettu oikea maalausstudio. 


Viimeksi sinistä lipastoa maalatessa alla oli vain kolme kalikkaa. Lipasto tietenkin klenkkasi koko ajan, mutta en vain saanut aikaiseksi haettua neljättä palikkaa. Uskomatonta, että voi käyttää tunteja ja taas tunteja yksitoikkoiseen maalinpoistoon, mutta on niin laiska, ettei saa kalikkaa haettua,  vaikka sen puuttumisesta on vaivaa. No nyt on pöydän alla tasaiset ja kunnolliset tukipuut, että pääsee maalaamaan!





Punaisen vitriinin suhteen myönnän tappioni ja taivun sellakan sijasta käyttämään maalia. Maali on sillä tapaa turvallinen vaihtoehto, että sillä saan varmasti tasaista pintaa. Harkitsin ihan ammattilaiselle viemistä, mutta kun miettii, mikä työ vitriinissä on, luulen, että työ olisi tullut tosi kalliiksi. Maali on kompromissi minun, lipaston, taitojeni ja kukkaron välillä.


Punaisesta en päässyt eroon, vaikka vitriinin kanssa on paiskittu töitä ihan mahdottomia aikoja. Tähän vaiheeseen pääseminen ei ole ollut yhden tai kahden päivän homma. Ammoniakki jäi vielä kokeilematta, muutoin tein kaikkeni.







Valkoisen pöydän pohjatöihin meni myös vaikka kuinka paljon aikaa, vaikka kuvittelin muka suoriutuvani kolmessa tunnissa. Tirsk! Pohjamaalia on jäljellä vielä ihan riittävästi, mutta pintamaalin kanssa saa vähän jännittää! Riittääköhän tuo?


Kahvikuppi alkaa olla lopuillaan, ja on aika jatkaa hommia! Maalailemisiin!